Negatiivinen palaute

musiikin kuuntelu

Sain tänään negatiivista palautetta Hamaraan kirjoittamastani arvostelusta. Kirjoittamani arvio Pain of Salvationin 12:5-levystä oli palautteenantajan mielestä täysin vääränlainen. Myöskään viittaukseni Jethro Tulliin ei ollut miestä miellyttänyt.

Sellaista sattuu ja oikeastaan yllättävääkin kyllä minua ei asia ärsytä millään tapaa. Tiedän, että en tiedä aiheesta mitään. On melkeinpä yllättävää, että näinkin kauan kesti, ennen kuin joku keksi kommentoida. Totuushan on se, että suurin osa arvosteltavista levyistä on kaikenmaailman kummallisilta bändeiltä, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Jos arvioita kirjoitettaisiin vain tutuista ja perusteellisista tunnetuista bändeistä, jäisi suurin osa levyistä arvioimatta. Muutenkin arvosteluja tulee toisinaan kirjoiteltua aika fiilispohjalta. Harvemmin arviotaan kuitenkaan joutuu katumaan; osun yleensä parillakin kuuntelulla aika hyvin oikeaan, siinä vaiheessa kehkeytyvät mielipiteet levystä osoittautuvat usein kestäviksi.

Joillekin asia voi kieltämättä tulla yllätyksenä, joten toistetaan nyt vielä: ei, minäkään en ole erehtymätön.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki