Elokuvaelämyksiä on kertynyt toden teolla. Keskiviikkona kävimme katsomassa Michael Mooren uusimman, Fahrenheit 9/11:n. Elokuva oli kyllä ihan Moorea, mutta mies itse ei onneksi ollut yhtä paljon kuvassa kuin aikaisemmin. Asiaa riitti, faktojen todenperäisyydellä ei kai ole niin väliä. Vakuuttavaa se silti oli, joskin asioita seuranneelle Bushien Bin Laden -yhteydet eivät olleet mikään uutinen. On joka tapauksessa selvää, mitkä Mooren tavoitteet ovat; toivottavasti elokuva auttaa vakuuttamaan amerikkalaisäänestäjiä Bushin imperiumin pahuudesta. En usko että Kerryn demokraatit ovat valtavasti parempia, mutta ehkä kuitenkin se pienempi kahdesta pahasta.
Kannattaa joka tapauksessa käydä katsomassa, varsinkin jos Bushin toilailujen täysi laajuus on epäselvä. Jos on mielipiteensä muodostanut, Bush-fanien on turha mennä kohottamaan verenpainettaan ja Bush-vihaajille jutut taas ovat vanhan kertausta. Kyllähän Moore asiansa vauhdikkaasti ja tunteisiin vedoten esittää, joskin vähän olisi ehkä ollut tiivistämisen varaa. Mielenkiintoista sinänsä, elokuva on saanut IMDB:ssä puolet äänistä kymppejä, mutta ykkösiäkin on yli 13 prosenttia. Ykkösiä (ja kymppejä) lienee jaettu pääasiassa poliittisin syin. Noin elokuvallisesti eniten tuossa ärsytti laaja huonotasoisen tv-arkistomateriaalin käyttäminen.
Perjantain ohjelmassa oli toisenlaista nähtävää, kun vuorossa oli Tahraton mieli, jota olimme odotelleet jo pitkään. Kate Winslethän ei ole koskaan huono, Jim Carrey on yllättävänkin hyvä vakavammissa osissa ja mielenkiintoiset juoni-ideat viehättävät aina. Tiivistettynä Tahratonta mieltä voisi kai kuvailla hyväksi deittileffaksi fiksuille ihmisille. Se on romanttinen, hauska ja jollain tapaa älykäs. Tarinan käänteet tarjosivat selvyydessäänkin hauskoja ahaa-elämyksiä, kun jutut naksahtivat kohdalleen pienten vihjeiden perusteella.
Elokuva oli lisäksi nätti. Kate Winsletin hiusten värin vaihtelu ja lähes täydellinen yhteensopivuus senhetkisten vaatteiden kanssa oli hauskaa katsottavaa. Elijah Wood oli myös mainio sivuosassaan, joka oli vähän muuta kuin Frodoa. Tahraton mieli oli Lost in Translationin ohella viime aikojen parhaimpia elokuvia.