Lisää levyjä myyntiin

Huuto.netissä on taas kaikkea jännää: harvinainen cd-äänilippu EasterMaster-festareille 2002 (Trio Niskalaukauksen ja Viikatteen faneille), Nu Sciencen Electronics for Scientists (lerpun sisään pakattua C-64-minimalismia), Kukan sinkku (Risto-bändistä tutun Riston aikaisempaa), Suruajan Todellisuus 666 -demot ja muitakin, Civilization IV, viiden euron metallilevyjä ja niin edelleen.

Grinderman

Kaikki ja kaikkien kaverit tietänevät jo, että Nick Cavelta on ilmestynyt uutta tuotantoa. Kokoonpanon, johon kuuluvat myös ihkuviulisti Warren Ellis, basisti Martyn P. Casey ja rumpali Jim Sclavunos, nimi on Grinderman, eli Bad Seedsistä ei ole kyse, vaikka kokoonpano Bad Seedsistä muistuttaakin.

Vertailua on toki vaikea välttää, eikä se täysin aiheetonta ole. Yhtymäkohtia on myös Caven aikaisempaan bändiin Birthday Partyyn ja Warren Ellisin Dirty Threehen. Ilmeisesti maanantaina ilmestynyt levy on ehtinyt jo iTunesin Music Storeen, josta sen itsellenikin nappasin. Kertakuuntelun perusteella sanoisin, että hyvältä kuulostaa, joukosta erottui heti parikin parempaa biisiä ja muihinkin olen niin tyytyväinen kuin kertakuuntelulla voi olla. Hyvä hyvä!

Lisätietoa Wikipediasta ja Amazonista.

Huuto.netissä vinyyliä

Lykkäsin myyntiin nipun seiskatuumaisia. Valikoimista löytyy yhtä jos toista. Echo Is Your Loven ja Kiilan faneille tarjoutuu varsinkin oiva tilaisuus täydentää kokoelmiaan. Onpa myynnissä Office Buildingin City Square -ep, Aavikon Aavikko -ep ja Viikatteen Odotus. Todellisuus 666:n Pauliina palvoo Saatanaa -sinkkukin miellyttänee jotakuta.

Listoilla on myös jokunen PS2-peli sellaisesta kiinnostuneille.

Vieläkin enemmän levyjä kaupan

Tämä on nyt tätä, mutta listoille on lisätty sen verran paljon myytävää, että jos et sitten viime mainostuksen ole käynyt vilkaisemassa, niin katsastapa Huuto.net:ssä olevat levyni: M.A. Nummista, Einstürzende Neubautenia, Die Kruppsia, Stereolabia, Plastic People of the Universea, Warloghea, Sisters of Mercyä, Depeche Modea, DAFia, Nine Inch Nailsia, Velvet Undergroundia, goottia, black metalia, industrialia…

Joitakuita saattaa tosiaan kiinnostaa Warloghen ilmeisesti suhtkoht harvinainen Womb of Pestilence -kiekko, ja Maj Karma -fanit voivat paikata tilanteen, jos kokoelmista puuttuu bändin varhaistuotannosta Iskelmä-EP. Halvalla lähtee!