Uusi asunto, osa 2

Miten saatoinkaan unohtaa uuden asunnon parhaat puolet: keittiön kaapit! Ehkä jatkossa keittiön kaapit voi avata ilman, että puolet sisällöstä valuu syliin? Ehkä kaikki astiat mahtuvat siisteihin pinoihin? Ehkä, ehkä!

Ainakin keittiössä pitäisi mahtua työskentelemään. Ajatella! Mikroaaltouunillekin on oma paikkansa, ettei sen tarvitse viedä tilaa työtasoilta.

On se vaan hienoa muuttaa, niin kamalaa kuin itse muuttoprosessi voikin olla. Tuleepahan heitettyä turhaa tavaraa pois. Hieman hirvittää pelikokoelman muuttaminen, lautapelien määrä kun on edellisen muuton jälkeen räjähtänyt kassillisesta kaapilliseen.

Lontoon pommi-iskut

Terroristi-iskut tulevat jotenkin lähemmäs, kun ne tapahtuvat paikoissa, jotka tietää ja joissa on käynyt. Lontooseen tekee mieli ja siksikin pommi-iskut tuntuvat pahemmilta. Eipä silti – on Lontooseen matkustaminen ollut ennenkin tietty riski IRA:n ansiosta.

Wikipedia on, kuten yleensä, paras tiedonlähde kaaoksen keskellä. Nyt voi vain toivoa, että Iain ei ollut liikkeellä räjähdysten aikaan.

Muutos on delta

Mikä muuttaessa muuttuu?

Pinta-ala (ja tilavuus). Neliöitä tulee yli 20 lisää. Näkyy ylimääräisenä huoneena ja saunana, mutta johtaa toisaalta huoneiden pienenemiseen. Makuuhuoneessa vaatehuoneen (sellaisia on sitten kaksi) ja terassin (niitäkin on kaksi) ovet eivät taida mahtua kokonaan auki.

Ympäristö. Tämä on vähän plusmiinusnollaa, sillä Kaleva on mukava ympäristö, mutta niin on Kaukajärvikin. Kaleva on lähempänä keskustaa, Kaukajärvellä on – toivottavasti – rauhallisempaa. Kun ei päivittäin juokse keskustassa, etäisyydenkään ei pitäisi haitata. Miten sitten Johanna asian kokee, kun ei ole koskaan asunut noin kaukana keskustasta, on eri asia, mutta minulle etäisyys on tuttua.

Talo. Sanotaan nyt vaikka näin, että uutta kämppäämme ei oltu vielä rakennettu, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. Nykyinen asunto taas on rakennuksessa, jonka nimikin (Vanha Domus) kertoo omaa kieltään rakennuksen iästä. Talo on rakennettu muistaakseni 1960. Uutuudessa on oma viehätyksensä.

Palvelut. Linnainmaata harkitsimme joskus, mutta siellä olisi kauppaankin ollut pari-kolme kilometriä matkaan. Se on kurja etäisyys, jos huomaa ruokaa laittaessaan unohtaneensa kerman. Kaukajärvellä on hyvä palvelutaso. Stag’s Head jää taakse, mutta ihan naapurissa on onneksi Hirvenpää. Ei sillä että kävisimme, mutta tuopahan jotain tuttuuden turvaa.

Status. Opiskelija-asunnosta melkein omaan asuntoon. Jee. Lämmittähään se mieltä. Saadaanpahan asua tuossa niin pitkään kuin mieli tekee. Muutostöitäkin voi halutessaan tehdä, jos vaikka innostuu säätämään. Vaan mitäpä sitä kaksi vuotta vanhassa talossa remppaisi (muuta kuin huonosti tehdyn pesuhuoneen lattian).

Sälekaihtimet. Älkää aliarvioiko sälekaihtimia.

Opettavaista ohjelmointia

Olen koodannut, kärsinyt ja oppinut. Graduuni liittyvä ohjelmointiosio etenee suhtkoht mallikkaasti, taas vaihteeksi. Viime viikolla olin vielä aloittamassa koko projektia alusta uudelleen, kun muutaman päivän työ tuntui hukkaan menneeltä ohjelman rakenteen törmätessä seinään.

Ongelmasta pääsi onneksi yli, eikä kaikki työ ollut turhaa. Uusista kehitelmistä piti vain palata hieman taaksepäin ja lähteä toista tietä eteenpäin. Niin yksinkertaista se on, kun vähän pysähtyy miettimään, mitä tekee.

Samalla koko katastrofi paljasti ratkaisevan heikkouden ohjelmointityylissäni. Johan sitä ohjelmoinnin peruskursseilla jo taotaan päähän, että suunnitelkaa, suunnitelkaa, ja sitten vasta koodaamaan. Ehkä tässä näkyy itseoppineisuus, mutta en minä osaa suunnitella. Mistä minä tiedän, mitä kaikkea ohjelmassa tarvitsee olla, ennen kuin törmään tilanteeseen, jossa sitä jotain tarvitaan.

Tyyli toimii kaikenlaisten skriptien ja omaan tarpeeseen tulevien webbiohjelmien kehittelyyn, mutta yhtään suuremman ohjelmistoprojektin parissa olen auttamatta hukassa. Graduprojektini on siinä rajoilla. Toistaiseksi homma on, näemmä, hallussa. Tuon ohjelman rakenne on paikka paikoin melkoista purkkaa, mutta se toimii niin ja sillä hyvä.

Vaan eipä olisi minusta koodariksi. Ehkä on ihan hyvä, etten sille alalle ryhtynyt, kiitos Tampereelle vetäneen ihmissuhteen. Opiskelupaikkakin oli Jyväskylän yliopistoon tietojenkäsittelytekniikan pariin; olisin vähän toisten tehtävien parissa nyt.

Garden State

Zach Braffin yhden miehen elokuva Garden State (Braff on kirjoittanut ja ohjannut elokuvan ja esittää pääosan) oli kerrassaan leppoisaa sunnuntaikatseltavaa. Paljon on Natalie Portmanin ansiota: tämän rooli Samina on elokuvan parasta antia. Hyväntuulista, omaperäistä ja kenties romanttistakin elokuvaa kaipaaville Garden State on oivallinen valinta.