Viiniä ja lihaa

Nautimme eilen herkullisesta ateriasta: possun ulkofilettä, aurajuustoperunoita, bearnaisekastiketta ja oivallista mozzarellasalaattia. Mozzarellasalaattikin sai kerrassaan erinomaisen basilikan säväyksen basilikalla maustetusta oliiviöljystä.

Hyvä ruoka tarvitsee seurakseen hyvän viinin. Alkosta löytyi kalifornialainen Talus Pinot Noir vuodelta 2002. Viini on hieman kehittynyt, keskitäyteläinen, notkea, kirsikkainen, vaniljainen, kevyen tamminen ja hienostunut.

Lunttasin siis Alkon hinnastosta. Ihan hyvältä kuulostaa kuvaus, ainakin viini oli miellyttävän pehmeää. Punaviiniksi siis kerrassaan hyvää, ja ehdottomasti parempaa kuin Pfaffenheimin Gewürztraminer.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Muuttaja

Ilolla huomaamme Sikiöasennon muuttaneen ja saaneen alustakseen WordPressin. Onnea uudelle tulokkaalle, toivottavasti päivittäminenkin käy nyt helpommin ja taajemmin…

Yllätystöitä

Työllistyin yllättäen, kun Suomen Kirjastoseuran Kirjastopäiville kaivattiin saliavustajaa paikkaamaan sairastapausta. Saliavustaja huolehtii esitystekniikasta ja kun tapahtumapaikkana on yliopisto, jonka luentosaleja on tullut ihmeteltyä jo viiden vuoden ajan, päätin kokeilla onneani. Aikaahan on, ja pieni palkkio lämmittää aina mieltä vaikka tällä hommalla ei varsinaisesti vaurastumaan pääsekään.

Minut löytää siis tänään ja huomenna luentosalista A2b valvomasta tietoiskujen kulkemista sujuvasti. Perjantaille varsinkin on luvassa pitkä päivä, mutta onneksi esitykset vaihtuvat puolen tunnin välein, riittääpähän vaihtelua.

Kaikkeen sitä saakin itsensä sotkettua, kun pysyy tarkkana ja vastailee työtarjouksiin nopeasti.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjasto

Podcasting

Koska podcasting on jännää ja uutta, minunkin piti kokeilla. Tuloksena syntyi Lautapelaaja.netin podcast, joka käsittelee lautapelejä.

Ensimmäinen episodi käsittelee Industrial Waste -lautapeliä ja kestää noin puoli tuntia. MP3-tiedostolla on kokoa 9,3 megaa. Laatu on yllättävänkin hyvä noin pieneksi tiedostoksi.

Podcastin tekeminen oli suhtkoht helppoa. Projekti vaati hieman ohjelmien asentamista (Soundflower ja LineIn) ja vähän treenausta, mutta sujui sitten ihan näppärästi. Puhuminen vaatii sekin vähän harjoitusta, mutta suomeksi kun yritti niin homma toimi hyvin. Englanninkielisen podcastin tekeminen onkin sitten jo vaikeampi juttu.

Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Kuulisin mieluusti palautetta kuuntelijoilta, kiinnostaako tällaista kuulla jatkossakin.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Risteilyviini #1

Ensimmäiseksi risteilyltä tuomistani viineistä avattiin Pfaffenheim Gewürztraminer 2002. Valitsin tämän noin kahdeksan euron valkoviinin sen elsassilaisuuden vuoksi – elsassilaisista valkoviineistä on hyviä kokemuksia, esimerkiksi viimeksi nautittu Dopff Riesling Grand Cru Schoenenbourg oli erinomaista (joskin kieltämättä melkoisesti kalliimpaa kuin kahdeksan euroa).

Tämäpä olikin sitten eri juttu, mutta eipä se Riesling ollutkaan. Gewürztraminer on vallan eri rypäle, eikä ensinkään niin hyvää. Kuiva ja pistävän mausteinen viini ei sointunut meidän puolikuivia ja hedelmäisiä valkoviinejä arvostavaan makuumme.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka