« Viimeinen valo | Pääsivu| Elämme rankkoja aikoja »

Kynitystä

Kun asiakas palvelutiskillä pyytää 200 grammaa meetwurstia, hän tietää jo pyytäessään, että kauppias siivuttaa hiukka enemmän ja sitten kysyy, että saako olla vähän yli. Asiakas sanoo aina, että no olkoon. Ei siinä mitään, asiakas syö makkaransa ja kauppias saa myytyä vähän enemmän. Kaikki ovat tyytyväisiä. Kun autokauppias myy muutamalla tonnilla lisävarusteita autohuumaantuneelle asiakkaalle, ei siinäkään mitään. Asiakas nauttii koko rahan edestä ylellisyyksistään ja kauppias taas hieroo käsiään matkalla pankkiin.

Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi kampaaja, jota pyydetään ihan vaan vähän tasaamaan otsatukkaa, leikkaa koko kuontalon lyhyeksi. Mitä iloa hän siitä saa? No ehkäpä vähän isomman maksun mutta menihän aikaakin enemmän. Ennen kaikkea hän saa tyytymättömän asiakkaan, joka ei tarvitse palveluitaan ainakaan kolmeen kuukauteen. Ehkä jopa niin suivaantuneen, että kynitystä tulee kampuria vaihtanut entinen asiakas. En ymmärrä. Sehän on sama, jos hammaslääkäri paikkaisi pyytämättä muutaman ylimääräisen hampaan ja poistaisi poskihampaat, kun reikiintyväthän ne kumminkin.

Tai eihän se nyt sama ole. Liian lyhyt tukka on paljon pahempaa.

Jälkipuheet

Kampaajalle edunmukaista olisi leikata niin vähän hiuksista kuin mahdollista.

Lapsuudestani muistan 'kynimisvimmaisen' kampaajatädin.
Me muksut ei oltais millään haluttu mennä, mutta mutsi pakotti, kun oli tuttu ja kyni vähän halvemmalla.
Vieläkin harmittaa niinmaanperusteellisesti...

Saman homman olen huomannut lihatiskillä asioidessa, aina mätkäistään pino, ja sanotaan, että meni 47 grammaa yli, saako olla. Yhden kerran piruuksissani sanoin, että ei, kun tarvitsen vaan 300 g. Sen myös sain.

Niin.

Nyt varmaan sinun pitäisi vaihtaa tuohon torsoon lyhyempikuontaloinen pää. Partureilla ja kampaajilla voisi olla veloitus irroitetun hiusmassan painon perusteella, tästähän taitettiin hiusta kerran aiemminkin.

Ihmiset kävisivät useimmin leikkuulla ja oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Joskus on ollut toimenkuvanani myös rekrytointi. Kun sitten palkattiin hieman tukevampi henkilö ja kollegat kyselivät rekrytointiperusteitani, vastaukseni oli: "halvin kilohinta"

Ensin en makkarat: mä syön aika paljon kinkkua ja ne kun on isoja siivuja, niin pyydän niitä kappalemäärän. 'Otan kuusi siivua korppukinkkua'. Meetwurstin kanssa on vähän hankalampi, mutta usen sanon lisälauseen: 'Mielummin alle kuin yli'. Mutta ei tämäkään kovin oikein ole, kun 1-2 hengen vähän kuluttavassa taloudessa saattaa juuri ne ylimääräiset pilaantua.

Ja sitten kampaajat: Mä joudun aika usein vaihtamaan kampaajaa. Enkä mene kyllä moneen vuoteen samaan, en ikinä, jos voin. Kärsiköön, kun eivät tee pyytämääni palvelua. Parasta palvelua olen viime vuonna saanut paikallisen ammattiopiston oppilaskampaamossa. Työ tehdään hyvin, eikä kynitä ja hinta on murto-osa siitä, mitä ammatti-ihmisiksi itseään kutsuvat ottavat. Ainoa huono puoli on, että aikaa kuluu puolta enemmän kuin 'oikeassa' kampaamossa.

Liian lyhyessä tukassakin on yksi hyvä puoli: se kasvaa pituutta, eikä ole pian enää lyhyt.

Kampaajien asema ei tietty ole aina niin yksiselitteinen: jos leikkaa vain vähän, niin kuin asiakas pyysi, nii lopputulos voi olla asiakkaan mielestä huono ja sitten se syyttää kampaajaa, kun se leikannu enemppä vaikka varmaan näki, että pitäisi.

Muistan kerran äitini olleen niin tyytymätön tukkaan, jonka parturi oli pienen mean päähän tehnyt, että palautti lapsen kampaamoon ja sanoi, että tämä pitää korjata. Että minua nolotti.

Murphyn ehdotus grammamääristä on oikeundenmukaista. Mutta milloin tätä maailma sellainen olisi.

Kauppiaille kiitos vielä niistä harvoista palvelutiskeistä, joita löytyy. Katoavaa kansanperinnettä on se. Kohta pitää ostaa älyttömän kokoisia valmispakkauksia vaikka tarve olisi kuuteen korppukinkkuviipaleeseen. Loput sitten pakastetaan ja heiteään pois kolmen kuukauden kuluttua. Ja taas kauppias hieroo käsiään matkalla pankkiin.

Samaa mieltä palvelutiskeistä. Mie en tykkää kinkuista niissä pakkauksissa, ovat jotenkin vetisiä. Ostan aina kinkkuni suoraan tiskistä, ja meilläpäin sen saa monasti hymyn kera.

Tuota kampaajahommaa olen monasti aprikoinut. Eikös se ole asiakas, joka sanoo, mitä tehdään? Kun kerran maksaakin siitä. Olen aikoinani vaihdellut kampaajia juuri sen takia, että arvoisat taiteilijat toteuttivat oman mielen mukaisia leikkauksia päähäni. Eikä sellaisia, kun olin halunnut. Yhden kerrankin arvoisa daami nyrsi otsahiukseni liian lyhyiksi, vaikka sanoin että EI. Kun tuli laskun aika, sanoin, että en maksa täyttä hintaa kun ei kerran kuunnella asiakasta. Aikamme siinä jänkättiin molemmat, mutta en maksanut täyttä hintaa. Enkä enää ole edes vilkaissut siihen kampaamoon päinkään. Niin potutti!
Nykyisen kampaajani olen saanut opetettua tavoilleni, meillä menee hienosti! Tai ainakin mie olen tyytyväinen.

Juuri äsken luin jostain palstalta, jossa eri palveluammattiryhmien edustajat saivat valittaa asiakkaista. Siinä kerrottiin, että kampaajia erityisesti harmittaa asiakkaat, jotka "antavat vapaat kädet" kampaajalle mutta itse ovat sitten kuitenkin joka hiusta vahtimasta, että ei siitä ja ei täsät. Että milläs siinä vapaakäteilet sitten.

Ryynis, sinä osoitat kunnon asiakkuutta: jos ei saa mitä tilaa, niin ei sitten maksetakaan. Eikä suostuta mihinkään ylimääräisiin grammoihin. Mitähän sä sanot puhelinmyyjille, jotka eivät osaa lopettaa tyrkyttämistään?

No mie kysäisen suoraan, että myytkös mulle semmoisia lehtiä, joita mie en lue. Ja kiitän kohteliaasti (?) yhteydenotosta ja sanon suoraan, että en tilaa. Kiitos!
Yleensä soittavat kesken työpäivän, täällä on helppo lopettaa löpinät. Yhden ainoan kerran olen saanut tylyn vastauksen. Yleensä ollaan erottu sovussa toisiamme kiitellen ja päivänjatkoja toivotellen. Hyvä ettei olla alettu kamuiks. No ei. Perjantaikevennys, heikkotasoinen.

Just eilen yritettiin iltasella kaupata Kodin Kuvalehteä. Sanoin heti, että ei kiinnosta. Tyttönen jatkoi myyntipuhettaan ja tarjoustensa esittelyä vaikka neljästi sanoin, että EI. Lopulta piti vaan tyynesti katkaista puhelin.

Ne on just niin rasittavia. Ei viitsisi edes vastata, kun arvaa, että jotain myydään mutta jos ei vastaa, ne ei hellitä soittelemistaan vaan rimputtavat monta kertaa päivässä aamusta alkaen. Pitäisi sielläkin jo ehkä ymmärtää, että tuo ei halua vastata, jos kahteen viikkoon ei ole sataan puheluun vastannut.

Seuraavaksi käytän tota sun repliikkiä. Ainakin sen luulisi hetkeksi hämmentävän.

Me taloustieteilijät puhumme komplementaarituotteista.

Ja sitten me markkinointimiehet kehotamme puliksi ajeltuja naisasiakkaita nostamaan pään pystympään ja katsomaan kadulle asti harmistuneina päästyään: parturikampaamon vieressä oleva peruukkikauppias näyttää ostaneen uudehkon E-sarjan Mersun...

Komplementaarisuus in action.

Näin toimii markkinatalous.

Minulta ei enää leikata liikaa parturissa. Melkein kuin päinvastoin. Viimeksi sanoin, jotta semmoiset puoli metriä voisi ottaa, mutta otti vain kaksikymmentä senttiä. Ei raaskinut enempää.

Mutta onpa aikaa vierähtänyt, kun viimeksi täällä osallistuin. Anteeksi, Mea, silti yhä mukana.

Kamalaa. Pahinta mitä voi tapahtua.
Hyvä etten itkuun pillahtanut.

Jos tukka on huonosti, kaikki on huonosti. Ja olen tosissani. Kauhistuttavat kampaajareissut ovat painajaisiani- joita onneksi ei enää ole.
Mutta on ollut.

Olen isosti pahoillani.
Kääk: Kamalaa. Hirveää. Kauhistuttavaa.

Boikottiin tuollaiset tyypit. heti.

Markkinamiehet tunkevat minun elämääni sekoittamaan kuin omaansa. Yrittävät määritellä vaatteeni, kenkäni, matkani, syömiseni. Ja nyt hiuksetkin.

Lostiksella onkin näemmä tukkaa, mistä leikata yli. Jossain päin maailmaa ihmiset lahjoittivat hiuksiaan, antoivat leikat itsensä kaljuksi, jotta paikallinen ölhytuhö voitaisiin pelastta. Siis niihin hiuksiin imeyttää se öljy.

Ei tässä nyt niin kuinkaan käynyt, kuitenkaan. Aika hoitaa.

On muuten tosi, että hyvää parturia on vaikea löytää, ainakin täällä Nummelassa. Itselläni on omat kiharat, ei ole niitä helpoimpia päitä kammata eikä leikata. Jotkin parturit ovat punapääfriikkejä, kun värjäystä pyytää. Vielä en ole siihen väriin suostunut.
Tampereella aikanaan oli ihana tyyppi. hänen luokseen tuli kerran tyttö, joka pyysi kiharoita ja sanoi: -Haluan tuollaiset kuin tuolla viereisellä tytöllä, ja osoitteli minua. Parturi sanoi tytölle:-Sellaisia en voi sinulle antaa, luonnonkiharaa en pysty tekemään. Ja minä taas välillä olisin onnellinen, jos hiukseni olisivat ihan suorat. Niinpä niin. Naiset eivät kai koskaan ole täysin tyytyväisiä ulkonäköönsä.

rinhalta löytyy iso kimppu kampaajatraumoja. Hiusten ollessa pidemmät aina leikattiin liian vähän. Sanoin että ota ainakin kymmenen senttiä pois ja otti kaksi. Näköjään pääsen tällä sivulla vähemmistöön.
Nyt kun ovat olleet lyhyemmät niin olen saanut karusti todeta, että suurella osalla kampaajista ei ole aavistustakaan, kuinka luonnonkiharat toimivat! Pirjo ainakin jakaa tämän tuskan kanssani, jesh. Kun niitä nyt vaan ei voi leikata ihan kuin oisivat suorat. Kun se tasaisesti epätasaiseksi riivitty eli kerrostettu takaosa roikkuu alaosasta ja lyhyempi yläosa nousee palloksi pään päälle. Enää en anna kampaajien näitä virheitä peitellä suoristusraudalla viimeistelemällä - kun en minä sellaista rautaa kotonakaan koskaan käytä! Eivät ole suorat niin eivät ole suorat!!

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, etkä saa mitään ilmoitusta, se on valitettavasti joutunut tahtomattanai spämmifiltteriin enkä saa siitä silloin mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät ja lisäämässä IP:n valkoiselle listalle. Poliisi siis en ole. Tekniikka vain selättää minut. Olen pahoillani.



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 4.0