« Jos jotain ei näe tai kuule, sitä ei ole | Pääsivu| Ei tarvi palella enää »

Luopumisen tuska

joki.jpg

Valokuvatorstai / Syksy

Jälkipuheet

Ohhoh. Ensimmäinen vaikutelmani oli, että olet ollut todistamassa suurpaloa. Vaikuttavaa.

Kesä loppuu, veneilykausi loppuu, tämä kuva kertoo minulle siitä luopumisesta. Osuvasti sattui ajankohta, viime viikonloppuna tyhjennettiin vene talvikuntoon, viikon päästä pitäisi vielä peitellä.

Kaunis tunnalma ja kuva, on vaan surullisen oloisia nuo yksinäiset veneet... Kylmissään, raukat ;-)

Suurpalo toisella puolella jokea. Tai oikeastaan tamperelaisittain tällä puolen. Käsittääkseni myös Åbon puolella.

Yksi melankolisimmista asioistya ovat veneet syksyllä. Ja kesämökit.

Åbon puolelta näyttää. Häkellyttävän hieno kuva. Tunnen nöyryyttä kun olen vastaavia näkymiä yrittänyt vuosikaudet noilta seuduin ikuistaa, onnistumatta.

Jälleen kerran uskomattoman hieno, katuvalot luovat illuusion lämpimästä tunnelmasta vaikka todellisuus onkin toinen. Herkistää näin talven kynnyksellä, todella upea.

Kiitän Ugus. Jos asuisin Turussa, haluaisin sijoittua nimenomaan niin, että pääsisin päivittäin ylittämään Aurajoen. Olen niin kateellinen turkulaisille.

Kiitän Timo. Pimeäkuvat ovat niiiin vaikeita. Sillan kaide on näemmä kuitenkin mainio tukijalka vaikka se tärisikin juuri ratkaisevalla hetkellä linja-auton ylittäessä siltaa.

Moi mea pitkästä aikaa! Ihana tunnelmakuva. Ja aihe tietty.

Toivon sulle tosipaljon voimia ja valoa pimeyden keskelle.

Eivoiollatotta!!! Tarutarina itse:)

Ja lokikirja ja kaikki. Vaan osasinpa kuvan valita, ihan sinua varten.

Niin osasit;)

Oommä käyny täälä(kin) aina sillon tällön vaklaamassa, kommentoinnit on vaan jääny jotenki vähiin. Ja lokikirjan pitokin vähemmälle kuin vanhoina hyvinä aikoina. Suppea on aihepiirikin nyt.

Mut sulla se on aina vaan sulkakynä terävänä näpeissä. Hattua kohotan mansen suuntaan!

Huoh. Vanhat hyvät ajat!! Ne oli oikeita aikoja, aikuisten oikeita. Lokikirja on nätti vaikka aiheesta ymmärrän kovin vähän.

Todella hieno kuva!

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, etkä saa mitään ilmoitusta, se on valitettavasti joutunut tahtomattanai spämmifiltteriin enkä saa siitä silloin mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät ja lisäämässä IP:n valkoiselle listalle. Poliisi siis en ole. Tekniikka vain selättää minut. Olen pahoillani.



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 4.0