« Ai minulla neurooseja? | Pääsivu| Fuusiokeittiöstä huamenta »

Järkeys ja kohtuus

Pienessä vaatimattomassa mielessäni ihmettelen aika usein ja aika monia asioita. Mitä enemmän ihmettelen, sitä enemmän turhaudun. Tuntuu kuin ihminen tyhmistyisi kaiken ylenpalttisuuden keskellä. Mitä enemmän ihmispololle annetaan leluja, sitä pintapuolisemmaksi se käy. Vain se ratkaisee, kenet tuntee ja minkä näköinen on. Merkityksellistä on vain se, mikä näkyy ja kuuluu ja minkä jokainen pirjomatti pystyy hahmottamaan. Ihmisen painoarvo punnitaan sillä, ketä se tuntee tai on tuntevinaan. Huvituksensekaisin tuntein katsoin yhtenä päivänä pubivisailussa Veltto Virtasen ympärillä liehuvaa äijälaumaa. Voi kuinka sitä oltiinkaan kovasti melkein julkkista, kun istuttiin samassa pöydässä julkkiksen kanssa. Ylimielisyys muita kohtaan oli käsinhaisteltavissa. Ihan kuin tarttuisi glooria ja olisi parempi ihmisenä hän, ken liehii julkkista.

Hämmästyttää sekin, mistä jaksavat ammentaa yritystä ja uskoa valitsemalleen alalle kaikki ne hallinto-, valtio-, laki- ja taloustieteitä opiskelevat tahot, kun maata kuitenkin valitaan johtamaan kansan edustajana joku ylimielinen jatai kaunis suviheinätuuli. Mistä mahtaa ammentaa voimaa kulttuurialan moniottelija ja –tietäjä, kun kulttuuriministeriksi valitaan vaan sillä perusteella, että se on kaunis. Ja nainen. Puhumattakaan siitä, että mistä mahtaa ammentaa uskottavuutta itse itseensä kulttuuriministeri, joka tietää tulleensa valituksi vain siksi, että on nainen ja kaunis.

Asioissa pitää olla jokin järkeys ja kohtuus, sanoi eräs kahdeksanvuotias, kun apupyörät hylkäsi.

Jälkipuheet

Hei
Minä olen myös jatkuvasti ihmetellyt tuota julkkisten ihailua. Mitä niistä tarttuu? Kun joku on jossain "tanssii tähtien kanssa", niin on yhtäkkiä kuin kreikkalainen jumala. Todellisuuspakoahan se on ja kaikki tietää ja pitäisi suhtautua siihen huumorilla, koska ei kukaan tosissaan. Mutta silti, juuri, jossain kapakassa, jossa tällainen sädehtijä määrää tahdin...

Ehkä niistä tarttuu hitunen itsevarmuutta ja muutama sentti pituutta ja pöyheyttä. Sitten sitä uskaltaa olla niin kuin se parempi, piilossa lymyävä itsensä. Uskovat ehkä.

Onhan se jotenkin outoa, että ihan tavallinen karaokelaulajakin on yhtäkkiä The Joku, kun se on nostettu väkisin olemaan se Joku ja luomaan illuusio, että kuka tahansa voi olla Joku Muu. Niin lähellä, että melkein itse on Joku. Vaikea sitä on tajuta, kuinka Pirjopertti Perustaapero olisi parempi ihminen, kun on kapakassa samassa pöydässä Julkkiksen kanssa.

Ja sitten iso osa lapsista ilmoittaa haaveammatikseen julkkiksen. Ammatiksi? Ei ihme, mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, etkä saa mitään ilmoitusta, se on valitettavasti joutunut tahtomattanai spämmifiltteriin enkä saa siitä silloin mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät ja lisäämässä IP:n valkoiselle listalle. Poliisi siis en ole. Tekniikka vain selättää minut. Olen pahoillani.



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 4.0