Virkasiskon eilisilta toi mieleeni yhden viime kesän lauantaiehtoon. Tai elokuutahan se jo oli, kun Pyhällä Unpluggedin aikaan tunturi kuhisi etelän ihmisiä ja artisteja. Huttu-Uula oli palkannut kaliapalkalla terassilleen Sodankyläläisen One More Night:n soittamaan. Aurinko paistoi kuin viimeistä iltaa montun pohjalle, ruoka oli hyvää, olut kylmää ja porukka soitti. Ja voi, miten se bändi soittikin. Ja miten oli komia se poika. Kun se silmät kiinni lauloi Maailma on renki ja terassillinen eri-ikäisiä naisia huojui hulluna mukana ja kirkuivat, että lisää Tähkää, niin oli siinä kuulkaa tyttöenergiaa. Äijät istuivat kädet henkisessä puuskassa ja puhisivat. Sitä vaan on joskus niin vaikia selittää, notta mikä kolahtaa. Ja miksi. Siitä asti olen aina masentuneena kuunnellut Maailma on renkiä.

Mutta varsinaiseen asiaan. Lähettäkää Mikolle korttipelikokemuksia, Mikko tarvitsee niitä kirjaansa varten.