No niin. Voin kertoa, että tästä lähtien meillä vallitsee leppeät ja kepeät kesäkelit pitkälle aina ties minne. Meillä on nimittäin Hermannin kanssa talvipiikit alla. Ja en. Enpä todellakaan tehnyt vaihtoa itse. Mikä siinäkin on, että joka toisen naisen on ihan pakko kehaista ohimennen, kuinka ihan itse vaihtoi renkaat, väänsi momenttiin ja vieressä miehet vaan katsoivat ihan häpnaadissa. Ja samaan aikaan miehet kehuvat kavereilleen makualattemachiatoja siemaillessaan, kuinka viikonloppuna Heljäpietun kanssa tekivät pannacottaa sillä aikaa, kun pikkuvaimo lehtipuhalsi paritalon hehtaaripihan puhtaaksi sen jälkeen, kun oli vaihtanut perheen muumiauton renkaat ja vaihtanut farmariin öljyt. Jopa olenkin vaikutettu.

Satun olemaan sitä mieltä, että se, ken parhaiten taitaa, hän tehköön. Jos lehtipuhaltajaosaava momenttiin vääntäjä on perheen vaimo, niin sitten on. Mutta jos siitä tarvii tehrä numeroo, niin sitten ei ole. Vähän sellaista samaa henkeä on erinomaisuuksiensa ja tekemisiensä korostamisen kanssa kuin on omaisuuksien tai luonteen tai rehellisyydenkin: Jos niitä pitää alleviivata, eivät ole aitoja. Miten se mummu sanoikaan: kun vieraat alkavat vakuutella rehellisyyttään, on aika piilottaa pöytähopeat. Ei sillä, että mummulla olisi ollutkaan hopeita. Mutta viisas se oli.