Ilmaista kamaa!

lautapelit

Kävin tänään noutamassa postista uuden lautapelin (Thompson Industriesin julkaisema Time Control) kokoelmaani täydentämään. Eikä maksanut mitään – peli kun jatkaa ilmaiseksi saadun kaman jatkumoa. Nettisivuja ylläpitämällä voi nimittäin saada roinaa maailman laidalta. Itse olen tienannut pelkästään sillä, että minulla on nettisivut kaksi kunnollista lautapeliä (toisen Yhdysvalloista, toisen Australiasta) ja yhden prototyypin. Olen saanut myös muutaman levyn, joista enemmistö on ollut demoja. Siihen kun lisätään ne lukuisat lautapelit, joita olen tienannut kirjoittamillani jutuilla – pari peliä sain palkkioksi nettisivuillani olevien juttujen käyttämisestä ja muutaman erikseen tekemästäni työstä. Sitä työtä en olisi välttämättä päätynyt tekemään ilman sivujani.

Hinta on tietysti kova (kuukausimaksut + tehty työ, miten nyt oman työnsä arvottaa), joten tienaamismielessä nettisivuja ei ehkä kannata pitää, mutta onhan se kiva, että harrastus tuo jotain aineellista takaisinkin. Nyt kun joku lähettäisi minulle Hammer of the Scotsin

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit