Illanvietto alkoi tänään (no, eilen) ravintola Katupojasta. Vein Johannan syömään kiitokseksi taustatuesta miljonäärikisassa. Katupoika oli uusi kokemus ja varsin mielenkiintoinen sellainen.
Paikka ei sinänsä ole mitenkään erityisen juhlava. En menisi sinne romanttiselle illalliselle. Sinänsä se oli kuitenkin viihtyisä. Plussaa teemasta: tamperelaisia etnisiä ravintoloita ei ole liian montaa.
Vaan se ruoka. Johanna tilasi täytettyä lehtipihviä (täytteenä kinkkua ja sipulia) valkosipuliperunoilla, minä taas grillattua kananpoikaa calvadoskastikkeella ja uuniperunalla. Molemmat annokset olivat mainioita. Kana tosin oli liian pieni annos. Sitä myös tarjottiin ensin Johannalle (minä kun esitin molemmat tilaukset) – viitannee siis siihen, että kana-annos on suunnattu kevyempään naiselliseen makuun. Vaan entäs kanasta pitävät raavaat miehet (kuten minä), jotka kaipaavat tuhdimpia annoksia?
Aterian kruunasi jälkiruokaherkku mansikkaritarit, eli köyhiä ritareita muutamalla marinoidulla mansikalla ja jäätelöpallolla varustettuna. Konstailematonta ja herkullista. Nousi välittömästi parhaiden ravintolajälkiruokien joukkoon, sinne Amarillon brownien seuraan.
Kaikenkaikkiaan Katupoika oli miellyttävä kokemus. Ei vie Tampereen parhaan ravintolan titteliä Coussicalta, mutta miellytti kyllä. Menisin toistekin.