Eilen katseltiin taas elokuvia. Ensimmäisenä oli vuorossa Larry Clarkin shokeeraava Ken Park. Olihan se jännä, joo, mutta sen taiteelliset ansiot jäivät hieman epämääräisiksi. Erityisesti lopun täysin irrallisen seksikohtauksen merkitys jäi suureksi mysteeriksi. Sinänsä elokuva kuvasi moniongelmaisia ihmisiä todentuntuisesti ja värikkäästi. En kuitenkaan vakuuttunut.
Illan toinen elokuva olikin sitten parempi. Johanna ei ollut nähnyt sitä aikaisemmin, enkä minäkään kunnolla, joten Monty Python and the Holy Grail oli suuresti tervetullut valinta. Aikaisempaan tuhnuiseen ja tekstittämättömään kasettikopioon (kopionkopio ties kuinka monennessa polvessa) verrattuna kunnollinen DVD-versio oli silkkaa elokuvanautintoa. Elokuvan juoni on mitä on ja tarina etenee vähintäänkin jännittävästi, mutta väliäkö noilla, kun hyviä ja ikimuistoisia vitsejä tulee tasaista tahtia. Tämä on todellinen klassikko!