Katselimme eilen kauhuelokuvia. Puoliksi sattumalta molempiin elokuviin valikoitui sama aihe: joukko nuoria viettämässä hauskaa viikonloppua mökillä keskellä ei mitään. Elokuvien välillä on ikäeroa parikymmentä vuotta ja ensimmäinen on takuuvarmasti toiminut esikuvana jälkimmäiselle.
Aloitetaan siitä tuoreemmasta. Cabin Feverin kauhut tuottaa lihansyöjävirus, joka iskee alunperinkin oudon riitaisaan nuorisojoukkoon. Epäilystä, syrjintää ja riitaa syntyy lisää, eikä vain nuorten kesken – myös erikoinen paikallisväestö ottaa osaa. Teinileffojen kliseitä käytetään surutta. Pakettiin on sentään saatu jotain omaa ja oli ihan virkistävää, ettei viruksen uhreista tullut lihanhimoisia zombieita.
Ajoittaisesta virkeydestään huolimatta Cabin Fever oli paikoin vähän turhankin outo ja järjenvastainen, väärällä tapaa. Lopputulos onkin siksi vain keskinkertainen. Genren ystävä nauttinee, muille en taida viitsiä suositella.
Evil Dead onkin sitten klassikompi. Nykyaikaisemman viruksen sijasta tässä elokuvassa pahiksen virkaa toimittavat sumerilaiset demonit. Mikäpä siinä. Splatterhenkisen elokuvan tunnelma onkin sitten aivan toista luokkaa kuin Cabin Feverin (jossa kyllä siinäkin veri roiskui K-18-ikärajan arvoisesti), vaikka erikoistehosteiden tasossa hieman jäädäänkin.
Evil Dead ansaitsee mielestäni klassikonmaineensa paremmin kuin Teksasin moottorisahamurhat. Elokuvassa on potkua, tunnelmaa ja verenroisketta sillä mitalla, että se kelpaa esimerkiksi edelleen. Ihmetyttää vain se, miksi ihmeessä demonien riivaamat pyrkivät suljetusta ovesta sisään, kun vieressä olisi avonainen ikkuna?