Virittelimme eilen kokeeksi langattoman verkon tukiaseman stereoihin kiinni, ja komeastihan se toimi. Mitään uuttahan siinä ei ole, että tietokoneen musiikit saa stereoista ulos, mutta kun musiikinsiirto toimii langattomasti, herättää se tiettyä ihastusta. Harmi vain, että pääasiallisissa stereoissamme ei ole kuin levysoittimen liitännät, joten kokeilu jäänee hieman kokeiluksi – etenkin kun stereoiden vieressä oleva verkkopistoke tarvitaan toiselle koneelle.
iTunes on miellyttävän helppokäyttöinen ohjelma. Ehdimme kokeilla jo musiikin ostamistakin, ja sekin kävi suorastaan petollisen helposti. Johannan kokoelmat karttuivat uudelle Morrissey-biisillä, joka oli hyvinkin 99 sentin arvoinen, vaikka biisiä ei voisikaan kuunnella kuin tällä koneella. Samaisesta syystä veikkaan kuitenkin, että musiikin ostaminen iTunesista tulee jäämään aika vähiin.
Rekon mainitsema ja 43 Folders -blogista tuttu QuickSilver on osoittautunut kerrassaan herkulliseksi työkaluksi. Saa nyt nähdä miten tuo integroituu osaksi koneen käyttöä, mutta ainakin ohjelmien käynnistämiseen se on parasta, mitä olen koskaan nähnyt. Sen sijaan, että huolehtisi tarpeellisten ohjelmien näkymisestä Dockissa ja söhisi niitä hiirellä, voi napauttaa omppu-välilyönti-kombolla QuickSilverin esiin, painaa t:tä ja enteriä ja kas, aukeaa Thunderbird. Näppärää, ja QuickSilverillä voi tehdä muutakin kuin käynnistellä ohjelmia. Se mm. tuntee bookmarkkini sekä Caminosta että del.icio.us:sta – josta tuli muuten tämän myötä merkittävästi näppärämpi työkalu!
Mitäs muuta – Exposé on hieno keksintö. Ohjelmasta toiseen vaihtaminen on erittäin näppärää Exposélla. Valitettavasti Logitech Control Centerin asentaminen (jotta hiiren back-napin saa toimimaan selaimessa) jyräsi Exposén työpöydän paljastamisen hiiren turhasta ohjelmanvaihtonapista, mutta ilmankin pärjää – näytön nurkkien söhiminen on yllättävän kätevää, varsinkin kun näyttö on vain 15-tuumainen. 30-tuumaisella Cinema-näytöllä kulmiin olisi jo pidempi matka.
Mutta oikeasti: ehkä hienointa Macin hankkimisessa on ollut Johannan innostus. Johanna pitää uudesta koneesta valtavasti. Koko paketti vetoaa niin täydellisesti: tyylikäs ulkoasu, helppokäyttöisyys ja koko järjestelmän loogisuus miellyttävät. Johanna pitää myös siitä, että kone on kannettava; koneen käyttäminen on kuulemma mukavampaa ja rennompaa kuin pöytäkoneen, tavallaan läheisempää jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Veikkaan, että jos hankkisimme jonkun vallan komean iMacin, Johannaa ei saisi sittenkään irti kannettavan ääreltä.
Kahden ihmisen koneella on muuten mukavaa, että käyttöjärjestelmä tukee erillisiä käyttäjiä. Se oli myös yksi syistä, miksi olen harkinnut Windows XP:n hankkimista pöytäkoneeseen. Yhteisellä koneella kummallakaan ei ole täyttä vapautta toteuttaa itseään esimerkiksi työpöydän järjestelyn suhteen, mutta nyt kummallakin on omat taustakuvat (Johannalla Soul Calibur kolmosta, minulla sieniä) ja kotihakemistot. Se lisää myös tasa-arvoa: pöytäkoneen kovalevyllä on hakemisto Johannalle, kaikki muu on ikäänkuin minun. Nyt kummallakin on oma kotihakemisto, jossa väsätä.
