Allegorisesti menneiden aikojen loistosta

Kuningas menettää päänsä

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä
WSOY, 2018
173 s.

Ville Ranta on oivallinen sarjakuvantekijä, jonka tyyli miellyttää minun silmääni kovasti. Etenkin pilapiirtäjänä Ranta on tällä hetkellä lyömätön. Pidemmätkin työt ovat toimineet; aikoinaan jo Isi on vähän väsynyt (2005) viehätti osuessaan omaan pikkulapsivaiheeseeni. Tuorein Kuinka valloitin Ranskan oli sekin oivallinen.

Nyt oli luettavana Kuningas menettää päänsä (2018). Se on absurdi kertomus kuninkaasta, joka asuu kuninkaanlinnassa. Linnan katto vuotaa, eikä seurana ole kuin narri, joka ei ole hauska, ja toisinaan kolme lähes aikuista tytärtä, jotka ovat kiinnostuneempia Snapchatista ja Instagramista kuin kuninkaasta. Fantastisista puitteistaan – lohikäärmeistä ja linnoista – huolimatta tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen nykyaikaan, jossa kaikkea hallitseva kuningas onkin jo melkoinen muinaismuisto. Ei siis ihme, että kuninkaalla on väkevä eksistentiaalinen kriisi.

Tarina poukkoilee odottamattomiin suuntiin. Se on viihdyttävä ja täynnä kummallisia käänteitä. Kuninkaan kriiseilystä voinee tehdä hyvin monenlaisia tulkintoja. Vaikka kuvitustyylistä kovasti pidinkin – tämä on hyvin kauniisti piirretty ja väritetty teos – tarinan absurdius ei nyt ihan täysillä osunut omaan makuuni. Ehkä nämä valkoisten miesten menneen maailman ahdistukset eivät ole just sitä, mikä tällä hetkellä kiinnostaisi, vaikka varmasti ihan tarpeellisia pohdintoja sinänsä ovatkin. Allegoriaa piisaa ja toksinen maskuliinisuus saa kyllä karun kohtalon tässä tarinassa. Pisteet siitä!


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.