Koska jouluna oli muutenkin liikaakin ruokaa tarjolla, eräs jouluperinne jäi vähän myöhemmäksi. Syön nimittäin parhaillaan oivallista jouluherkkua: makaronilaatikkoa vadelmahillon kera. Meillä kotona sitä ei olla niin harrastettu, vaan se on äidin vanhemmilta peräisin. Teinkin sitä nyt ensimmäistä kertaa itse. Kylläpä maistuukin. Resepti on muuten tavallista makaronilaatikkoa vastaava, mutta jauheliha jätetään pois ja sekaan voi lisätä hieman jauhoja. Lopputulos on kerrassaan herkullinen!
Kategoria: Kulttuuri
Merikartta
Luin eilen loppuun Arturo Pérez-Reverten kirjan Merikartta. Olen pitänyt useimmista lukemistani Pérez-Reverteistä (Yhdeksäs portti ja Flaamilainen taulu olivat erityisen oivallisia), mutta jotenkin Merikartta jätti minut lievästi kylmäksi. Vähän liikaa liian laveaa kuvailua, liian korneja seksikohtauksia, liian hidas alku. Lopun käänteet olivat toki kiinnostavia ja henkilötkin jossain määrin, mutta ei, ei tässä samaa loistetta ollut kuin miehen paremmissa teoksissa.
No, nyt se on kuitenkin luettu. Kirja on lojunut hyllyssä varmaan vuoden-pari, joten oli jo korkea aika saada se pois luettavien listalta. Sitten vuosipäivälahjaksi heinäkuussa saadun Le Guinin pariin!
In Memoriam
In Memoriam on, jos nyt ei paras niin ainakin omaperäisin peli, johon olen aikoihin törmännyt.
Tarina alkoi Mikrobitin arvostelusta. Meidän molempien kiinnostus peliin heräsi välittömästi ja ostinkin pelin sitten Johannalle joululahjaksi. Kumpanakin iltana ollaankin tässä sitten pelailtu… Kyse on okkultismisävytteisestä puzzlepelistä. Taustatarinaan voi tutustua SKL Networksin sivuilla.
Idea on lyhykäisyydessään se, että SKL Networksin toimittaja on kadonnut ja kaappaaja on toimittanut SKL Networksille rompun, jonka mysteerit ratkaisemalla toimittajan olinpaikka selviää. Koska toimituksessa kukaan ei ole osannut romppua ratkaista, se on laitettu yleisesti saataville siinä toivossa, että joku ongelmista selviäisi.
Ovela tarina, siis. Peli on hyvin mielenkiintoisella tavalla nivottu osaksi tosimaailmaa. Pelin pelaaminen vaatii sähköpostiosoitteen, johon pelihenkilöt sitten lähettelevät satunnaisesti sähköpostia! Osa puzzleista taas vaatii nettisivujen hakemista. Pelifirma on luonut nettiin erittäin uskottavia sivuja pelin henkilöihin liittyen, yhden tehtävän ratkaisu taas piti hakea ihan yleisiltä peliin liittymättömiltä sivuilta.
Peli on kerrassaan vänkä ja riippuvuutta aiheuttava (jos tutkisi vielä vähän…). Tarinaa paljastellaan vähän kerrassaan videopätkien muodossa. Tämänhetkinen saalis on yksi varsin kiinnostava parikymmentä vuotta vanha kaitafilmi ja muutama toimittajan tekemisiä kuvaava pätkä. Mikä parasta, videot ovat hyvin näyteltyjä ja vakuuttavia. Peli on todella uskottava, epäluulo on helppo hävittää. Pelin maailmaan uppoutuu huomaamattaan.
Arvostelussa moitittiin pelin vaikeita toimintapuzzleja. Tähän mennessä niitä on tullut vastaan yksi, joka oli onneksi vielä melko helppo. Toivottavasti vaikeustaso ei pahasti kiristy, koska sitten revitään jo hiuksia. Pohdintatehtävien vaikeustaso on tähän asti ollut melko helppo, mutta kuitenkin mukavia ahaa-elämyksiä herättävä. Käyttöliittymä on käytettävyyssuunnittelijan painajainen, jännittävä mystery meat -tyyppinen ratkaisu, jossa mistään ei tiedä mitään ennen kuin kokeilee.
Koska peli riippuu ulkopuolisista nettisivuista, ei kannata välttämättä kauheasti aikailla sen pelaamisen kanssa, jos kiinnostaa. Pelkään myös, että hakutuloksiin voi ilmestyä jos jonkinlaista spoileria, tai ainakin sellainen olisi helposti mahdollista.
Koottuja huomioita – spoilannee Kuninkaan paluutta
Näin viimeisen kerran ennen joulua. Asiaan palataan, kunhan on aikaa joulunvietolta ja muulta lomailulta.
Kuninkaan paluu oli häikäisevä. Kuten trilogian viimeiselle osalle sopii, eeppisyys on huipussaan. Katsojien tunteisiin vedotaan armotta ja myönnänkin kyynelehtineeni useampaankin otteeseen. Theodenin kuolema esimerkiksi oli todella koskettava kohtaus. Rohanilaisiin liittyivät monet muutkin hienot hetket; Rohanin ratsastajien hyökkäys hädän hetkellä oli kaunista katsottavaa. Minas Tirith oli upea ja sen asukkaat jotenkin sopivalla tavalla synkkiä. Denethor erityisesti, kuten asiaan kuuluu. Kohtaus, jossa Denethor mässäilee, Pippin laulaa ja Gondorin joukot ratsastavat kuolemaansa oli pysäyttävä. Grond-muurinmurtajan olin jo ehtinyt unohtaa, mutta vehje oli kyllä todella näyttävä. Kuolleiden armeijan koti oli komia ja armeijakin hieno.
Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. En jatka, kunhan tyydyn toteamaan, että onhan se hieno. Ei kannata mennä katsomaan, ellei ole nähnyt aikaisempia osia ja jos ne on nähnyt, menee elokuvan katsomaan muutenkin. Peter Jackson on nero ja Weta tehostepajojen ykkönen. Elokuvien hohto on suurelta osin nimenomaan sen ansiota, että kaikki näyttää niin aidolta, kaikki on helppoa uskoa todeksi.
Sitten jotain aivan muuta. Johanna osti Pelit-lehden, kun kerran kaksi yhden hinnalla sai. Oli kyllä mukava lukea pitkästä aikaa Nirvin tekstiä, lehti on muutenkin hyvin kirjoitettu. Lehden tyyliin ovat kuuluneet ennenkin humoriset kuvatekstit ja muutenkin ihan hyvää huumoria lehdessä viljellään.
Näyttäisikin pahasti siltä, että ensi vuonna talouteemme tulee kaksi tietokonelehteä. Lehden tarjous on nimittäin kategoriaa "tarjoukset, joista ei voi kieltäytyä". Vuoden lehdet hintaan 39 euroa ei ole paha hinta, mutta ei vielä ohittamaton tarjouskaan. Houkuttelevaksi tarjouksen tekee kaupan päälle tarjottu Jak 2 -peli PS2:lle. Pelin arvo on sen kuutisenkymppiä (Platinum-sarjan versiona 30 euroa, mutta platinaversiota pelistä ei ole vielä ilmestynyt). Jos huomioidaan se, että pelin hankkiminen oli suunnitelmissa muutenkin, kannattanee nyt lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pelit-lehti näyttää kuitenkin olevan ihan hyvässä vireessä ja hauskaa luettavaa.
Sellaista siis tällä erää. Viettäkäähän hauskaa joulua, syökää liikaa ja saakaa hienoja lahjoja. Niistä se joulumieli rakentuu, kuten hyvin tiedetään. Minä ainakin vetäydyn mussuttamaan Johannan tekemiä joulutorttuja ja pasteijoita, namia ovat. Heihei.
Viikonlopun elokuvanautinto
Vaikuttaa siltä, että väistämätön osa Jyväskylässä käymistä Johannan kanssa on elokuvissa pyörähtäminen. Viimeksi katsottiin Dogville, nyt Rakkautta vain. Aivan samanlaisesta neroudesta ei tällä kertaa ollut kyse, mutta omassa genressään Rakkautta vain oli kyllä erinomainen esitys. Hyvää viihdettä. Hieman epäilytti elokuvan pituus (kaksi tuntia ja vartti), vaan eipä käynyt pitkästyttämään. Hugh Grantin uskottavuudesta Englannin pääministerinä en tiedä, mutta menettelihän tuo. Mitäpä mies itselleen voisi.