Päivän soundtrack voisi olla vaikkapa Hurt. Johnny Cash on kuollut.
(via Roklintu)
Kategoria: Kulttuuri
Kalmantanssi
Eipä se auta, kylläpä Iron Maidenin uusi levy Dance of Death on vain tilattava, vaikka se kopiosuojattu onkin. Sen verran täytyy kuitenkin vastustaa, että laitoin sen tilaukseen Playstä. Sen kolmisentoista euroa vielä kestää maksaa, mutta pariakymppiä en kyllä rikkinäisestä levystä maksa. Edelleen on Ajattaran ja Amorphiksen uudet levyt hankkimatta kopiosuojausten vuoksi… Levyjä kun ei noin yleensä ottaen ole mitenkään pakko hankkia, niin periaate kestää.
Selviytyjä syö torakoita
Vihdoin nähtiin Selviytyjissä pakollinen ällöruokien syömiskilpailu. Muurahaislusikallinen olisi varmaan mennyt minultakin, mutta se jättimäinen torakka olisi voinut jo vähän tökkiä. Ei kuitenkaan Pelkokertoimen jälkeen mitään uutta tässä touhussa.
Kiinnostavinta oli se, kuinka hyvin Chewing Gum -heimon linjat ovat pitäneet – viisi kilpailijaa on jäljellä ja kaikki ovat alunperin samaa heimoa. Aika hyvä, olisin odottanut rivien murtuvan jo aikaisemmin. Nyt ei liene epäilystä seuraavasta lähtijästä, Clay ei tunnu nauttivan kovinkaan laajaa kannatusta. Sen jälkeen onkin jo sitten tiukempaa.
Lahti game city
Viikonloppu Lahdessa meni varsin sujuvasti. Mitä nyt kärsin hirveästä flunssasta, jonka seurauksena sääntöjen selittäminen oli paikoin vähän hiljaista ja mennessä juna hajosi matkalla… Noh, pientä, pientä. Puolenkuun pelit kävin katsastamassa, lautapelifanit viihtynevät takahuoneen kokoelmien ääressä hyvin.
Ystävällinen isäntä Peter Munter oli antanut tapahtuman käyttöön varsin hienon talonsa (monet arvostanevat mm. suureen valkokankaaseen yhdistettyä videotykkiä, jolla saattoi katsella elokuvia tai pelata konsolipelejä – pelikauppiaan kotoa löytyvät tietysti kaikki nykyisen sukupolven koneet) ja vieläpä kokkasi viikonlopun ruoat. Siitä suurkiitos isännälle (ja tietysti talon emännälle, jonka osuus – poissaolosta huolimatta ja siitä johtuen – tapahtuman järjestämisessä oli melkoinen).
Lisädetaljia Gameblogissa, jahka ehdin kirjoittaa.
Iron Maiden
Ei ole aivan turhaa touhua albumien uudelleenmasterointi. Kannettavassa soittimessani olevasta Iron Maiden -kokoelmasta sen huomaa, kun remasteroidut levyt (ja Brave New World) soivat voimakkaammin ja kuulostavat paremmalta kuin vanhemmat.
Iron Maidenin parhaiksi levyiksi monet katsovat bändin vanhemman tuotannon. Taivun kyllä samaan tuon 50 parhaan biisin keräämisen pohjalta. Powerslaven ja Number of the Beastin kohdalla oli kyllä suurin kiusaus vetää mukaan koko levy. Saapa nähdä, millainen tuo uusi levy sitten on. Toivottavasti ei sorru samaan kuin Brave New World, jossa biisit ovat liian pitkiä sisällön monimuotoisuuteen nähden – kertosäkeitä toistellaan vähän turhankin monta kertaa.