Kategoria: Kulttuuri

Kulkutauti

Osallistutaanpa vaihteeksi leikkiin. Eli vastattavana on kysymyssatsi ja vastausten on oltava biisien nimiä – kaikki samalta artistilta.

1. Are you male or female?

– More

– Long Time Man

2. Describe yourself

– Some Kind of Stranger

– Loverman

3. How do some people feel about you?

– Possession

– The Good Son

4. How do you feel about yourself

– No Time To Cry

– Dead Man in My Bed

5. Describe your boy/girlfriend

– Torch

– Sugar Sugar Sugar, Lovely Creature

6. Where would you rather be?

– Temple of Love

– Where the Wild Roses Grow, O’Malley’s Bar

7. Describe what you want to be

– First And Last And Always

– Wanted Man

8. Describe how you live

– Under the Gun, Home of the Hit-Men

– In the Ghetto

9. Describe how you love

– Body Electric, Something Fast

– Slowly Goes the Night

10. Share a few words of wisdom

– Kiss the Carpet, I Was Wrong

– Death Is Not the End, People Ain’t No Good

Ensinnä siis Sistersiä, sitten Nick Cavea.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Pirates of the Caribbean

Movielens ennusti oikein sen, kuinka paljon Pirates of the Caribbeanista pidin – se oli kyllä kirkkaasti neljän tähden elokuva. Se oli sitä, mitä odotin, mutta vain parempi.

Merirosvoilun tunnelma oli tavoitettu mainiosti. Kunnollista seikkailun meininkiä, eikä kaikille-kaikkea-periaate häirinnyt katselunautintoa. Varsinkaan, kun romanssiosuus oli jätetty riittävän vähiin. Oli myös ilo todeta naispäärooli hyvin modernin aktiiviseksi, eikä vain pelastamista odottavaksi uhriksi.

Hyvät näyttelijät pelastivat paljon. Elokuva oli luonnollisesti Johnny Deppin show – Jack Sparrow oli kerrassaan erinomainen hahmo. Orlando Bloomin Will Turner oli vähän liian hyvis. Keira Knightley oli ok… Geoffrey Rush oli oma pirullinen itsensä. Mainio yllätys oli Paritellen-sarjasta tuttu Jack Davenport brittikommodorina – mies oli kuin luotu tuota osaa varten. Toinen brittikomediabongaus oli Konttorista tuttu Mackenzie Crook comic relief -merirosvona.

Taistelukohtaukset toimivat aivat toisella lailla kuin vaikkapa Matrix Reloadedissa, jossa ne olivat aivan liian pitkiä. Tällä kertaa homma pysyi hallinnassa ja kylläpä sitä vain katselee mieluummin perinteistä miekkailua kuin liitelykungfuilua. Mutta olenkin heikkona komeaan miekkailuun…

Kaikinpuolin elokuva oli varsin piristävä ja viihdyttävä kokemus. Hyvää seikkailuelokuvaa etsivien kannattaa se ehdottomasti käydä katsomassa.

Ravintola Katupoika

Illanvietto alkoi tänään (no, eilen) ravintola Katupojasta. Vein Johannan syömään kiitokseksi taustatuesta miljonäärikisassa. Katupoika oli uusi kokemus ja varsin mielenkiintoinen sellainen.

Paikka ei sinänsä ole mitenkään erityisen juhlava. En menisi sinne romanttiselle illalliselle. Sinänsä se oli kuitenkin viihtyisä. Plussaa teemasta: tamperelaisia etnisiä ravintoloita ei ole liian montaa.

Vaan se ruoka. Johanna tilasi täytettyä lehtipihviä (täytteenä kinkkua ja sipulia) valkosipuliperunoilla, minä taas grillattua kananpoikaa calvadoskastikkeella ja uuniperunalla. Molemmat annokset olivat mainioita. Kana tosin oli liian pieni annos. Sitä myös tarjottiin ensin Johannalle (minä kun esitin molemmat tilaukset) – viitannee siis siihen, että kana-annos on suunnattu kevyempään naiselliseen makuun. Vaan entäs kanasta pitävät raavaat miehet (kuten minä), jotka kaipaavat tuhdimpia annoksia?

Aterian kruunasi jälkiruokaherkku mansikkaritarit, eli köyhiä ritareita muutamalla marinoidulla mansikalla ja jäätelöpallolla varustettuna. Konstailematonta ja herkullista. Nousi välittömästi parhaiden ravintolajälkiruokien joukkoon, sinne Amarillon brownien seuraan.

Kaikenkaikkiaan Katupoika oli miellyttävä kokemus. Ei vie Tampereen parhaan ravintolan titteliä Coussicalta, mutta miellytti kyllä. Menisin toistekin.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka