Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.
Hurahdin taannoin Candlemassiin. Luin Imperiumista Epicus Doomicus Metallicuksen uusintajulkaisun arvostelun ja kiinnostuin. Tyhmästä nimestä huolimatta kyseessä on kuitenkin doom metalin klassikkoteos, ja olen viime aikoina lämmennyt doomille kovasti. Nappasin siis levyn iTunesista; sai vieläpä plus-muodossa, eli ilman kopiosuojauksia ja parempilaatuisena, eikä maksanut tavallista enempää. Iloista.
Onhan se, kaikin puolin, kehujen arvoinen tapaus. Jatkoa seurasi tänään, kun ostin bändin seuraavan levyn (Epicus oli siis debyytti, vuodelta 1986) Nightfallin, joka jatkaa komeaa sarjaa. Tällä levyllä äänessä on Messiah Marcolin, bändin pidetyin vokalisti, joka on kieltämättä ykköslevyn Johan Landqvistia astetta komeaäänisempi herrasmies. Molemmat toimivat kuitenkin erinomaisesti. Synkkä jynkytys kuulostaa harvoin näin hyvältä.
Jos mieli palaa tutustumaan – ja jos Black Sabbath maistuu yhtään, kannattaa, Candlemass kun ei doom metal -luokituksesta huolimatta ole kovin paljoa Sabbathin tylympää osastoa raskaampaa – suosittelen tsekkaamaan debyytiltä biisin Solitude, Nightfallilta kannattaa koettaa esimerkiksi Samarithan tai Bewitched.
Samarialaisen myötä piti kaivaa kaapista Niskalaukauksen sinkku, jonka b-puolelta löytyy Samarialainen, eli suomennettua Candlemassia. Tämähän toimi nyt erinomaisesti, kun alkuperäinen biisi oli tuttu. Hauskana kuriositeettina biisin tarina on kokenut Jarkko Martikaisen käsissä melkoisen käänteen. Alkuperäinen on uskollinen laupiaan samarialaisen tarinalle: samarialainen auttaa ja saa palkintonsa. Martikainen on kyynisempi:
Niin paikalta pakenin rakkaitten luo
En kerjäläisiä sentään kotiini tuo
Niinpä siinä missä Candlemassin samarialainen saa kuolemattomuuden, siivet selkäänsä ja kaiken maailman viisauden kuolinvuoteellaan, Niskalaukauksen samarialainen vaeltaa kuoltuaan pimeästä pimeään helvetissä.
