Venetsia ja Verona

On näemmä jäänyt osa matkakertomuksesta kertomatta! Tärkein päiväretki matkalla oli reissu Venetsiaan. Kyllähän se kaupunki on kerran elämässään pakko nähdä, sen verran mielenkiintoisesta paikasta on kuitenkin kyse. Toista samanlaista ei vastaan tule.

Venetsian historia paljastui varsin mielenkiintoiseksi. Tiesin kyllä, että Venetsia oli menestyksekäs valtio aikoinaan, mutta että vallan tuhatvuotinen valtakunta! Venetsian tasavalta sai alkunsa 800-luvulla, ei tosin tasavaltana, sillä Venetsiaa hallitsi yksinvaltiaana doge. Ensimmäinen doge astui valtaan joskus vuoden 700 paikkeilla, viimeinen, 120., vuonna 1789.

1200-luvun paikkeilla yksinvallasta tuli tasavalta, kun dogen valtaa siirrettiin erilaisille neuvostoille ja ministeriöille. Tietty aristokratia päti silloinkin; jos ei kuulunut oikeaan sukuun, valtaan ei ollut jakoja.

Venetsian valta oli ylimmillään 1200-luvulla tapahtuneen Konstantinopolin ryöstämisen jälkeen. Konstantinopoli ryöstöön liittyi melkoinen tempaus venetsialaisilta. Venetsia oli aikaisemminkin varustanut ristiretkeläisiä laivoin ja varustein ja niin kävi tälläkin kertaa. Ristiretkeläisiä oli kuitenkin odotettua vähemmän: epäonnistunut kolmas ristiretki oli syönyt osallistujien halukkuutta.

Paikalle tulleet joutuivatkin maksumiehiksi, tavaraa kun oli tilattu. 85000 hopearahan tarvittiin, vain 51000 löytyi ja sekin riitti ajamaan ristiretkeilijät köyhyyteen. No, eipä tuo mitään – venetsialaiset keksivät ratkaisun. Unohdetaan ristiretken alkuperäinen tavoite ja mennään Konstantinopoliin! Konstantinopoli vallattiin ja ryöstettiin. Ryöstösaalis jaettiin venetsialaisten, ristiretkeläisten ja uuden keisarin kesken, mutta ristiretkeläisten oli tietysti vielä kuitattava velkansa Venetsialle. Kätevää!

Venetsian suuruuden päivät loppuivat 1700-luvulla, Napoleonin lyödessä viimeisen naulan arkkuun. Sittemmin kaupunki on hiipunut pahasti, väkimäärä on pitkään ollut laskussa. Ei ihme – niin hieno kuin kaupunki onkin, en itsekään voisi kuvitella asuvani siellä. On meinaan hieman epäkäytännöllinen paikka olla.

Luulin, että Huokausten siltaan liittyisi jotain nuorten rakastavaisten romantiikkaa, mutta pah: silta johtaa Dogen palatsin kuulusteluhuoneista vankityrmään. Tulipa sekin käveltyä läpi; tyrmät olivat synkkiä, mutta sittenkin aika siistin oloisia. Dogen palatsi oli näyttävä ilmestys, ehdottomasti vierailun arvoinen. Pyhän Markuksen basilikan jätimme sen sijaan väliin.

Venetsia olisi hieno kaupunki, jos turisteja olisi vähemmän. Tunnelmalliset pikkukujat ja kaupunkia halkovat kanaalit ovat todella kauniita, kaupungissa on ilo kuljeskella. Paikallista tunnelmaa joutuu kuitenkin aistimaan vain rakennuksista, paikallisista ihmisistä ei juuri iloa saa. Väkeä on vähän ja sekin vähä hukkuu tehokkaasti turistien joukkoon.

Verona, joka sekin kuului aikoinaan Venetsialle, oli mielenkiintoinen kaupunki. Historiaa riittää, siitä todistaa jo kaupungin keskellä nököttävä vuonna 30 rakennettu roomalainen amfiteatteri. Nyttemmin Areena toimii Veronan oopperajuhlien näyttämönä.

Mekin kävimme oopperassa. Sattumalta kohteeksi valikoitui Puccinin Turandot. Olihan se hieno! Lavasteet olivat näyttävät, kuten näin isolla areenalla (alkuperäisessä asussaan areena veti 30 000 katsojaa, nyt määrä on jonkun 15 000) kuuluukin olla. Areenan akustiikka oli kelvollista, mutta jos haluaa nimenomaan kuulla oopperaa, Areena ei ole paras mahdollinen paikka, ainakaan korkealla rahvaanpaikoilla.

Hauskana detaljina katsojille jaettiin kynttilöitä. Näky oli kieltämättä huikea, kun ilta pimeni, valot sammutettiin ja tuhannet kynttilät syttyivät palamaan. Vähemmän huikeaa oli jatkuva kameran salamavalojen tuike, vaikka salamalla kuvaaminen moneen kertaan erityisesti kiellettiin.

Kyllä Veronassa kannattaa oopperassa käydä, vaikka kivisillä penkeillä (tyynyn vuokraaminen on suositeltavaa) istuminen takamukselle käykin ja oopperan alkua sai odottaa pitkään. Väliajoilla seisoskelu oli suosittu harrastus, huomasimme.

Kävimme Veronassa toisenkin kerran. Bussimatkailu oli hermoille käypää, mutta löysimme lopulta tiemme Veronan keskustaan. Areenan edustalla lojui oopperalavasteita – oli hauskaa katsella Turandot’nkin lavasteita tarkemmin. Kaupunki oli muutenkin mukava, pieni ja rauhallinen. Julian parveke oli surkea viritys (ja täysin fiktiivinen, luonnollisesti), mutta oivallinen jäätelö ja pizza lohduttivat hyvin. Kauppojakin kierreltiin, Johanna teki hienoja löytöjä.

Veronassa näkyi voimakkaana muotikauppojen kirjo: vierekkäin tavaroitaan myivät Vuittonit ja muut hienot liikkeet ja sitten nämä yksityiset ja yritteliäät afrikkalaiset Vuitton-kauppiaat… Eli piraattimerkkituotteita myytiin todella paljon, Vuittonin laukkuja ja Dolce&Gabbanan vöitä olisi saanut vaivatta ja halvalla. Jätimme väliin, syystä tai toisesta.

Verona oli nätti kaupunki, jossa kävisin kyllä toistekin. Luonnonhistoriallinen museonsa on kuulemma hieno, ehkä sen katsastamme sitten ensi kerralla?

Paras brownie

Löysimme erinomaisen brownie-reseptin. Tähän asti Amarillo on tarjoillut parhaat browniet, mutta tästä lähtien on hyvin vähän syitä käydä Amarillossa: vähintään yhtä hyvät browniet valmistuvat nyt itse.

Tarkka resepti löytyy Trish Deseinen kirjasto Haluan suklaata!, joka on niin suositeltavaa luettavaa suklaan ystäville, että en kopioi reseptiä tähän. Kirjakauppaan, mars, kirja on hintansa väärti jo tämän reseptin ansiosta. Avainsanoja ovat joka tapauksessa runsas suklaan, rasvan ja sokerin käyttö.

Tämän aika yksinkertaisen reseptin löytäminen vie myös pohjan Kungsörnenin brownie-jauheen käyttämiseltä. Hyvähän sekin on, mutta ei näin herkku…

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Tuottelias syksy

No niin! Nyt on syksyn työllisyyskuvio jotakuinkin selvillä. Pääosan ajasta vie jo aiemmin mainostettu harjoittelu informaatiotutkimuksen laitoksella tutkimusavustajana. Tähän asti olen laskeskellut kollokaatiokertoimia. Jos liikutte laitoksella päin, saa tulla moikkaamaan laitoksen lähimikrotuen huoneeseen aulaan, jos satun paikalla olemaan. En ole joka päivä.

Toinen iso homma on litterointi Tutkimustielle. Etätyötä tämä, ja samoin varsin osa-aikaista. Kuuntelen haastattelunauhaa ja kirjoitan ylös, mitä puhutaan. Raskasta, mutta ihan jännää puuhaa se.

Näiden lisäksi on sitten noita tyypillisiä: Enterin kolumnit ja muut jutut, Infernon levyarvostelut, mahdollisesti käännöksiä Marektoylle… Mitä nyt keksii.

Sitten olisi gradu. Lokakuun alussa pitäisi olla näytillä jotain uutta, mieluusti tietysti sivukaupalla. Gradua on olemassa noin parikymmentä sivua, mikä ei tietysti riitä alkuunkaan. Määrän pitäisi moninkertaistua, mutta vähän on ihmetystä, että milloin. Syyskuu on periaatteessa (tai no oikeastaan nimenomaan käytännössä) gradunkirjoituskuu, mutta saa ny nähdä.

Valkoista hälyä

Katseltiin eilen White Noise. Leffan ideana on EVP, Electronic Voice Phenomena, jossa kuunnellaan henkimaailman viestejä radion kohinasta. Kuten arvata saattaa, kaikki kuolleet eivät ole niin kamalan kivoja, kauhuelokuvastahan tässä on kyse.

Ihan kiva idea, eikä toteutuskaan ollut hullumpi. Sellaista kolmen tähden tasoa White Noise tavoitteli, mutta valitettavasti loppu lässähti pahasti. Loppuratkaisussa oli vähän sellaista makua, että juoni oli mennyt vähän hankalaksi ja paketti piti vetää kasaa keinolla millä hyvänsä – valittu keino oli vähän kökkö. Ihan ok stoori kuitenkin, kyllä tästä kauhuleffojen ystävä jotain irti saa.

Huomasin muuten Makuunissa, että suosikkimme Tale of Two Sisters on julkaistu Suomessakin. Elokuva on saanut vain tavattoman lattean nimen: Pahan yhteys on melkoinen alisuoritus. Elokuva on silti ehdottomasti parhaita kauhuleffoja tällä hetkellä.

Lauantain juhlat

Lauantaina pidettiin sukujuhlia, mummu täytti 85. Oli mukavat juhlat, kiva nähdä isänkin puolen sukua. Se puoli on jäänyt vieraammaksi, lähinnä maantieteellisistä syistä: äidin sukulaiset kun asuvat Jyväskylässä kuten mekin, niin ainahan sitä näkee, vähän joka yhteydessä. Nyt tietysti vähemmän, kun olen Tampereella, mutta Jyväskylässä käydessä näkee aina silloin tällöin.

Muutkin kirjoittivat tunnelmista juhlan jälkeen.