Jani pois!

Nonni. Jani sai kenkää ensimmäisenä. Numerot olivat yllättävänkin isot, 65-35 Janin puolesta. Mielenkiintoista, mikäköhän sitten lopulta sai ihmiset äänestämään Jania? Perttu on käynyt elävämmäksi viime päivinä, joten ehkä se keräsi suosiota.

Ihan mielenkiintoista oli se, että kilpailijoille uskoteltiin kahden lähtevän, vaikka vain yksi poistettiin. Mielenkiintoisin käänne oli ehdottomasti se, että kilpailijoiden antamat äänet näytettiin muille. Paljastuksista ei syntynyt heti tappelua, onpas rauhallista porukkaa… Ilmeisesti kilpailijat eivät kuulleet, mitä sanottiin, mikä tietysti selittää paljon.

Saapa nähdä, onko ensi viikolla tavallisempi käytäntö. Toivottavasti pudotusuhan alla oleville asia kerrottaisiin, lisäähän se tunnelmaa talossa.

Ihan kiva muuten nähdä, mitkä fiilikset talossa on heti äänestyksen jälkeen. Kyllä tämä 24/7-kanava on vaan mainio!

Vielä loppuun on todettava, että tämän hetken fanitustilastossa Iinalla on ykköspaikka. Fiksuja juttuja!

Siistivää editointia

Sattuipas silmään sievistelevää editointia! Kaikkea sitä havainnoikin, kun näkee leikkelemättömän BB:n ja parhaiksi pätkiksi karsitun version. Kilpailijat kävivät kaupassa ostoksilla ja maksoivat ostamansa Visa Electronilla.

Se, että ostokset maksetaan Visa Electronilla, on tietysti tarkoin harkittu sponsoroitu yksityiskohta – muutenhan sillä ei olisi mitään väliä. Jostain syystä varsinainen maksutapahtuma, jossa Visa Electronista puhuttiin, oli kuitenkin saksittu pois koostelähetyksestä. Mitä tapahtui mainosarvolle?

Totuus on hyvin yksinkertainen: Tiinalta ja Minnalta meni kauppareissusta kolmasosa Electronin kanssa sählätessä. Hetken näytti jo siltä, että koko ostostapahtuma menee pieleen, kun kaupassakäyntiaika kävi uhkaavasti vähiin. Visa Electron vain otti yhteyttä pankkiin, eikä mitään tapahtunut – tilanne on varmasti tuttu kaikille Electronia käyttäville. Varmistussoitto pankkiin kestää joskus tuskallisen kauan, ja juuri niin kävi tässä tapauksessa.

Sehän ei tietenkään anna Visa Electronista mitenkään mairittelevaa kuvaa helppokäyttöisenä ja kätevänä maksuvälineenä, kun ostosreissu meinaa mennä mönkään Electronia odotellessa… Ehkä ensi kerralla ostaminen käy sutjakkaammin ja Electron saa ansaitsemaansa mainosaikaa!

Nimeämiset

On hauskaa, että Big Brotherin nettisivuilta löytyy nimeämiset perusteluineen (osa 1 ja osa 2). Hauska nähdä, miten joidenkin kohdalla mielipiteet vastaavat, kun kaksi henkilöä nimeää toisensa ykkössuosikiksi poisäänestettäväksi.

Huomio kiinnittyy myös siihen, mitä ei tapahdu: Antti A. ja Mika eivät saaneet lainkaan ääniä. Sehän viittaa voittaja-ainekseen. Antti S. sai ääniä ainoastaan Pertulta, joka saattaa hyvinkin lähteä pois pian. Muutama muukin sai ääniä vain yhdeltä.

Ääniä tutkaillen päätyy siihen, että Hanna on seuraavalla kerralla yleisöäänestykseen joutuvien joukossa, luulisin. Vahvimmiksi voittajaehdokkaiksi nimeäisin tällä hetkellä Mikan, Antti A.:n ja Antti S.:n.

Jani pois?

Noniin! En yllättynyt, kun Jani päätyi äänestykseen, ja Perttuakin kannatin. On siis aika sama, kumpi lähtee. Pertulla on tosin ihan selvää yritystä Katin suuntaan, joten jos siitä jotain tulee, olisi harmi, että Perttu lähtee. Mutta saapa nähdä, ei Pertun poistuminen suuri harmi olisi.

Jani-show’n loppuminen olisi ihan hyvä kanssa, mies puhuu niin taukoamatta ettei mitään rajaa. Radiojuontajan ura olisi kieltämättä ihan hyvä valinta, Jani onkin oikeastaan juuri samalla tavalla ärsyttävä kuin radiojuontajat yleensä.

Lautapelivuosiäänestys

Vuosiäänestys viime vuoden parhaista lautapeleistä on alkanut. Mitkä olivat parhaat viime vuonna pelaamistasi lautapeleistä? Kaikki vähintään viittä eri lauta- tai korttipeliä pelanneet ovat tervetulleita ilmaisemaan mielipiteensä asiasta. Äänestysaikaa on syyskuun loppuun asti. Osallistujien kesken saatetaan arpoa palkintojakin.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit