Boogeyman, Steve Zissou, Kinsey

Katselimme viikonlopun puitteissa useammankin elokuvan; Makuunin tarjonta oli taas vaihteeksi todella runsasta. Hyvä niin, usein ei löydä yhtikäs mitään kiinnostavaa.

Boogeymanin kohdalla odotimme perustyypillistä kauhupätkää, mutta saimme pettyä. Eipä tämä niin kummoinen ollut, sellaista parin tähden tympäisyä.

Barry Watson pääosassa oli erityisen kehno. Miehestä ei irronnut niin mitään fiilistä tai tunnetta. Tyyppi vain patsasteli suu auki sanomatta mitään, kunnes tuli taas kamala pakko sännätä jonnekin selittämättä mitään.

Juoni oli tylsä ja erikoistehosteetkin latteita. Loppu varsinkin oli totaalinen antikliimaksi. Huh. Harvinaisen kehno tapaus, ei voi muuta sanoa.

Steve Zissoun vedenalainen maailma ohitti Tampereen teatterit, vaikka Plevnassa oli pitkään iso pahvimainoskin. No, ehkä se vielä tulee, mutta elokuva ehti Makuuniin ensin, emmekä jääneet odottamaan.

Pitkä odotus kannatti: elokuva on ensiluokkaista tavaraa, kaikin puolin. Erinomaiset näyttelijät (Bill Murray loisti, mutta muutkin olivat todella hyviä), nerokas käsikirjoitus, näyttävä toteutus… Kaikki toimi.

Äh, tästä on niin vaikea sanoa mitään, kun ei kuitenkaan voi kehua tarpeeksi. Käsikirjoituksessa oli todellisia komiikan helmiä, upeaa pokerinaamahuumoria. Ehdottomasti näkemisen arvoinen tapaus, tämän voisi melkein ostaa itsellekin, vaikka muuten tuleekin ostettua elokuvia harvakseltaan.

Kinsey oli mielenkiintoinen elokuva seksitutkimuksen pioneerista. Elokuva oli selkeästi myötämielinen Kinseytä kohtaan, kuvaten tämän urheana tiedemiehenä taistelemassa pimeyden voimia vastaan. Ihan hieno sankarin malli minun mielestäni.

Näyttelemistä on syytä kehua. Pidin kovasti Liam Neesonista Kinseynä ja Laura Linneystä Kinseyn vaimona. John Lithgow oli vähän erityyppinen kuin yleensä Kinseyn isänä.

Eipä Kinseyssä juuri toimintaa ole, eikä niin suurta draamaakaan. Elokuva valottaa kuitenkin Kinseyn elämää ja työtä dokumentinomaiseen tapaansa, mikä on ihan kunnioitettava tavoite. Kinsey teki kuitenkin paljon hyvää ihmisen seksuaalisuuden tutkimukselle, vaikka hänen metodeistaan ilmeisesti kiistellään Amerikassa edelleenkin.

Charles Mansonista kertovaa Helter Skelter -leffaakin yritettiin katsoa, mutta lopetimme illalla puoleen väliin, emmekä katsoneet tarpeelliseksi jatkaa aamulla. Tylsä, pahuksen tylsä elokuva, noinkin jännittävästä aiheesta.

Halpaa ostostelua eli luottokortin hinta

Play on tunnetusti halpa ja miellyttävä ostospaikka. Tarjonta on runsasta, hinnat edullisia ja ostaminen niin helppoa… Luottokortti tuli taloomme pari vuotta sitten, ensimmäiset Play-ostokset tehtiin toukokuussa 2003. Sen jälkeen onkin tullut asioitua… Yleensä ihan tarpeiden perässä, mutta silloin tällöin viinilasillisen tai pari jälkeen innostuen, kuten tänään. Mutta silloinkin vain tärkeitä, tarkkaan harkittuja hankintoja!

Laskin, huvikseni, kai, paljonko Playn tilausten yhteissummaksi on tullut, ne kun pysyvät tilaushistoriassa nähtävästi ikuisesti. Tällä hetkellä summa on noin 1200 euroa, eli melkoinen määrä rahaa on virrannut Jerseyn saarelle. Ei se niin paljolta ole tuntunut, kun sen on käyttänyt…

Mutta mikäpä siinä. Itse kukin käyttää rahansa mihin parhaaksi näkee. Minusta musiikkiin, kirjoihin ja peleihin sijoittaminen on ihan hyvää rahankäyttöä moneen muuhun verrattuna; jäähän noista pysyvämpi jälki kuin vaikka kosteista viikonlopuista tai tupakinpoltosta, jotka nekin tulevat kovin kalliiksi.

Mihinkään muuhun verkkokauppaan ei olekaan tullut syydettyä samalla tavalla rahaa. Amazoniin jonkun verran, saksalaisiin lautapelikauppoihin toisinaan, mutta Play on kyllä ylivoimainen ykkönen. Mutta niin kuuluukin olla: Playn käyttöliittymä on ylivertainen tähän asti kokemistani. Missään muualla ostamista ei ole tehty yhtä petollisen helpoksi.

Nopeudestakin täytyy antaa plussaa: pari tuntia sitten tilattu levy on jo pakkauksessa. Ilmeisesti joillain ei ole parempaakaan tekemistä kuin pakata tilauksia perjantai-iltana kymmenen aikaan. Lähes kaikki noin kuudestakymmenestä tilauksestamme ovat tulleet ajallaan kotiin, vain yhtä jouduimme odottelemaan pari viikkoa.

Vähän tekee sielussa kipeää, kun laittaa rahansa veroparatiisisaarelle, mutta vain vähän, niin kivaksi on ostaminen Playssa tehty. Tuntuva hintaero, postikulujen puute ja helppo käyttöliittymä eliminoivat tehokkaasti ostamisen esteitä.

Bardolino

Matkailimme tosiaan viime viikon Bardolinossa, joka on leppeä lomakohde Italian Gardajärven rannalla. Kohde on miellyttävä; ollakseen Pohjois-Italiaa, alueella on hyvin välimerellinen tunnelma.

Se näkyy myös siinä, että italialaisetkin pitävät paikasta. Elokuu oli sikäli jopa hieman huono aika mennä paikalle, sillä alue oli täynnä italialaisia turisteja viettämässä lomiaan. Toinen suuri ryhmä olivat saksalaiset, monessa paikassa palvelua saikin italian jälkeen saksaksi.

Sää suosi, sateita oli hyvin vähän ja suurimman osan ajasta paistoi aurinko. Terveydentilan kanssa olikin sitten vähän toisin: Johanna sairastui keuhkoputkentulehdukseen edellisellä viikolla ja minäkin ehdin saamaan angiinan juuri ennen matkaa. Onneksi on antibiootit, enkä minäkään sitten sairastanut kuin mennessä matkapäivän.

Bardolino on miellyttävän rauhallinen pikkukylä, joka sopi meidän rentoutumistarpeisiimme hyvin. Ei liikenteen melua, ei kovaäänistä yöelämää… Sen sijaan meillä oli rauhaisa ja laadukas hotelli, jonka uima-altaalla viihtyi kerrassaan mainiosti (Gardajärven rannat ovat kivikkoiset, joten uimarantameininkiä on vähänlaisesti).

Alueella on aika paljon toimintamahdollisuuksiakin. Järveä voi kierrellä veneellä, alueella on Italian suurin huvipuisto Gardaland, ympäristössä on mielenkiintoisia kaupunkeja ja niin edelleen. Meille riitti aika vähä: kävimme laivalla Sirmionen kaupungissa, bussiretkeilimme Veronaan, teimme Finnmatkojen retken Venetsiaan ja nautimme oopperaillasta.

Veronan bussimatka oli suhtkoht jännä elämys. Italiassa on hyvät ja suhtkoht edulliset junat, se todettiin viimeksi Rooman matkalla, mutta paikallisbusseja vältämme jatkossa. Veronaan lähtevä bussi kun oli jonkun 40 minuuttia myöhässä. Takaisin tullut bussi oli sitten vastineeksi kymmenisen minuuttia etuajassa (tai 50 minuuttia myöhässä), onneksi olimme ajoissa paikalla!

Kun Italiassa oltiin, syötiin tietysti kamala määrä jäätelöä. Selvää se on: Italiassa on edelleen parasta jäätelöä. Hinnatkin ovat kohdallaan, ellei satu ihan riistopaikkaan. Useimmiten pallon sai eurolla ja kaksi kahdella; Sirmionessa reissun kallein jäätelö maksoi jonkun yli kolme euroa.

Pizza ei sen sijaan taida olla pohjois-italialaisten heiniä… Ainakin Bardolinosta löytyneen pizza al taglia -paikan tarjonta oli vähän vaisua, itsekin teen yhtä hyvää. Veronasta löytyi sitten parempaa, mutta olisiko tuo palasina kilohinnalla myytävä levypizza sitten enemmän eteläisempää osaamista? Tiedäpä tuosta.

Pastaruoat sen sijaan olivat erinomaisia, tortellinit ja cannellonit ja muut hyvät. Muutenkin ruoka oli oivallista. Pidimme Madeiran matkan tapaan rentoa linjaa syömällä pääasiassa hotellilla, mikä osoittautui jälleen kerran hyväksi ratkaisuksi.

Hotelli oli viihtyisä. Ero Madeiran viiden tähden Cliff Bayhyn näkyi monessa kohtaa, mutta sittenkin hotelli oli mukava. Hotellin ravintolat olivat aivan riittävän tasokkaita ja palvelukin yleisiloista. Kivoina pikku bonuksina hotelli tarjosi maanantaisen Ferragosta-juhlan kunniaksi ylellisen jälkiruokabuffet’n ja muutakin ohjelmaa oli tarjolla.

Olisimme jääneet mieluusti vielä pariksi päivää, joten matkan voitaneen todeta onnistuneen hienosti. Poislähtiessä koti-ikävä iski kyllä viimeistään Veronan lentokentällä, joka on karmein lentokentäksi kutsuttu loukko, jolla olen koskaan ollut.

Asiaa ei auttanut se, että lähtöhalli oli täynnä myöhästyneitä lentojaan (kaikki lähtevät lennot olivat säännönmukaisesti myöhässä) odottavia italialaisia. Lentokentän kaupassakin kassajono alkoi jo kaupan ovelta, eikä miestenvessa todellakaan näyttänyt siltä, että sitä olisi siivottu sinä päivänä jo neljä kertaa, kuten siivousfirman lista väitti. Huh, kamala läävä, onneksi selvisimme suhtkoht vähällä odottelulla.

Kirjoittelen vielä Veronasta, Venetsiasta ja oopperasta, kunhan kerkeän.

Sympaattista viihdettä

Jos haluaa viihtyä, kannattaa suunnata Kaukajärven rantaan. Just nyt siellä on laumoittain sorsia, joista nuorimmat opettelevat ilmeisesti lentämään. Melkoisen hassun näköistä on, kun sorsat räpyttävät kauhealla tarmolla lentoon, lentävät metrin pari ja läiskähtävät kylki edellä järveen. Heh. Sinne vain ihmettelemään!

Kuumaa kahvia

Hiljaista huutelua kirjoitti tyhmistä oikeusjutuista:

No, mitä tahansa voi uskoa maasta, jossa nainen sai ison rahallisen korvauksen, koska hän hörppäsi kuumaa kahvia ja poltti suunsa. Kahvikupissa ei lukenut ”Kuuma kahvi saattaa olla kuumaa”. Eli jos panee kissansa mikroaaltouuniin, uunin valmistaja saa syytteen, koska ei ole varoittanut kissojen sulkemisesta uuniin. Sitten kun kissavaroitus ilmestyy, joku panee uuniin hamsterin, ja taas valmistaja maksaa, koska hamsterivaroitus puuttui.

Olisin kommentoinut Hiljaiseen huuteluun, mutta kun sinne ei voi, niin tulkoon tänne: tuo McDonaldsin kahvijuttu on vääristelty pahasti totuudesta Amerikan oikeuslaitoksen (sinänsä aiheellista) pilkkaamista varten. Faktoja voi tarkistaa netistä, Google löytää montakin juttua aiheesta.

Kahvi ei ollut vain kuumaa, vaan ihan tolkuttoman kuumaa (yli 80-asteista) ja nainen sai syliinsä kaatuneesta kupillisesta kolmannen asteen palovammoja 6% vartalostaan, mukaan lukien sukupuolielimensä. Saattoi sattua; sairaalassa vierähti kahdeksan päivää. Siihen nähden naisen korvausvaatimus ($20000) oli varsin kohtuullinen Ameriikan mittapuulla.

Pointtia oikeusjutulle siis oli: kahvi oli helvetillisen kuumaa. Eikä ole vain yksi tapaus, vaan sadat ihmiset ovat polttaneet itsensä McDonaldsin kahvilla. Ihan huuhaajutusta ei siis ole kyse, vaikka tokihan kahvikuppien kanssa kannattaa tarkkana olla.

Mikrouunipuudeli tai -kissa on muuten ihan täysi urbaanilegenda sekin. Lukekaa vaikka Snopesista. Tunnetut lemmikki mikroaaltouunissa -tapaukset ovat olleet ihan tietoista julmuutta eläinparkoja kohtaan.

Julkaistu
Kategoria(t): Typeryys