Eilisen ohjelmassa oli perinteinen illallinen ja elokuva -ratkaisu. Ruokapaikaksi valikoitui viimein ravintola Bella Roma, jossa meidän on pitänyt käydä jo aikaisemmin. Ravintola oli melkoinen elämys! Luonteeltaan Bella Roma on aika rento perheravintola, vähän sellainen millainen Rosso voisi parhaimmillaan olla. Hämmentävää ravintolassa oli sen aitoitalialaisuus – sekä keittiöhenkilökunta että tarjoilijat näyttivät pääasiassa italialaisilta – siinä määrin jopa, että kaikki tarjoilijat eivät puhuneet suomea.

Sehän ei meitä haittaa, Bella Roma oli kuin ulkomaanmatka pienoiskoossa. Tarjoilijoiden hitauskin oli kuin Roomassa konsanaan. Bella Roman tarjoilijoilla oli kyllä tehtävääkin, sillä ravintola oli aivan täynnä. Onneksi oli pöytävaraus. Siperiassa oli muutenkin valtavasti ihmisiä: kahvilat ja ravintolat olivat täynnä ja elokuvateatterissa tungeksi kansaa. Hämmentävää.

Ruoka oli erinomaista. Söimme alkuruoaksi lämpimiä leipiä mozzarellalla ja parmankinkulla. Leivät olivat hyviä, mutta suolaisia. Pääruokana nautimme pastaa kermaisella broilerikastikkeella. Pidimme suuresti ja annos oli mukavan täyttäväkin. Jälkiruoaksi oli pakko ottaa kotitekoista jäätelöä, joka oli hyvää. Vaniljajäätelökin oli vahvan keltaista ja todella maukasta.

Kokonaisuus maksoi – tämä on se paras osio – noin neljäkymppiä kahdelta hengeltä, siis todella vähän. Bella Romaan mennään toistekin, pizzat voisivat olla seuraavana testattavien ruokalajien listalla.

Elokuvana ohjelmassa oli Saw (liput Kaunaan on jo hankittu, joten kauhuputki jatkuu). Elokuva alkaa tiukasta tilanteesta: kaksi miestä on kahlittu huoneeseen, jonka keskellä makaa kuollut mies. Elokuvan pahis on sarjamurhaaja, joka rakentelee uhreilleen mielipuolisia pelejä, joissa nämä tappavat itse itsensä. Tällä kertaa toisen miehistä pitää tappaa toinen, tai vaimo ja lapset saavat kärsiä.

Asetelma on tiukka ja elokuvassa riittää ideaa. Yhteys Seveniin on selkeä, mutta eivät elokuvat ihan toistensa klooneja ole. Aivan mestariteos Saw ei ole, sillä vaikka idea toimii, toteutus vähän tökkii. Varsinkin Cary Elwesin roolisuoritus on kaukana mestarillisesta. Juonessa on myös enemmän kuin tarpeeksi DVT:tä, draaman vaatimaa typeryyttä. Poliisien tyhmyys tökkii pahiten.

Pisteet kuitenkin tekijöille, elokuvasta jäi varsin positiivinen vaikutelma. Vaikka Saw ei mikään Blair Witch Project olekaan, elokuva on tähän mennessä tuottanut reilun miljoonan dollarin budjetilleen vastinetta pelkästään Yhdysvalloissa yli 50 miljoonaa dollaria. Se on ihan hyvä suoritus 18 päivässä videolevitystä varten kuvatulta elokuvalta.

Play ilahdutti nopeudellaan. Viime lauantaina tilatuista elokuvista pari ehti jo perjantaiksi perille, joten elokuvailtahan uudenvuodenaatosta sitten tuli. Ohjelmistossa oli kauhua, kuten asiaan kuuluu.

May on kertomus nuoresta tytöstä, joka kohtaa läpi elämänsä syrjintää ja hankaluuksia. Vaan ei se mitään, vaikka ei ole ystäviä! Äitikin tokaisee vain että jos ystäviä ei ole, sellainen pitää tehdä ja antaa Maylle lahjaksi nuken, josta tuleekin May-paran ainoa ystävä. Näistä lähtökohdista ei siis liene suurikaan yllätys, että kun May sitten kohtaa kiinnostavia yhteyksiä, sosiaalisissa taidoissa olisi kehittämisen varaa.

Elokuvan alkupuoli on hyvinkin rauhallinen, eikä kauhusta ole tietoakaan, mitä nyt May on vähän … erikoinen. Loppua kohden tunnelma kiristyy ja vaikka May ei missään vaiheessa erityisen pelottava elokuva, niin ainakin se on ällö. May asettuukin ennemmin humoristisemman kuin pelottavan kauhun puolelle. Ihan mainio elokuva joka tapauksessa – viihdyttävä, mutta ei merkkitapaus, eikä välttämättä ostamisen arvoinen jos tämä vuokraamon hyllyltä löytyisi. Playn alennushinta ei kuitenkaan ollut paha.

Janghwa, Hongryeon eli A Tale of Two Sisters on vanha korealainen kansantarina, josta on tehty hyytävä kauhuelokuva. Tässä ei sitten ollutkaan mitään hauskaa, vaan silkkaa kauhua. Kaksi sisarusta palaa kotiin mielisairaalasta isänsä ja äitipuolensa luokse, eikä kyse ole mistään iloisesta perheidyllistä – heti ensimmäisenä yönä alkaa talossa tapahtua.

Hyvin tehtyä säikyttelyä riittää, ohjaajalla on selvästi tuntumaa kauhukohtausten rakentamiseen. Varsinkin ääniä käytetään tehokkaasti tunnelman kiristämiseen. Juonikin on rakennettu mielenkiintoisella tavalla – en kerro sen enempää, mutta asiat saavat kiinnostavan selityksen. Toinen katselukerta on tarpeen, nyt kun tietää mistä on kyse.

Kahden sisaren tarina päätyy kyllä heti parhaiden kauhuelokuvien top-viitoseen. Jos hyytävät kauhuelokuvat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan. Tätäkään ei tosin taida saada Suomesta ainakaan videovuokraamoista vielä. Toivottavasti elokuva jossain vaiheessa rantautuisi – viimeistään tietysti sitten kun DreamWorksin jenkkiversio ilmestyy. Se lieneekin mainio. Jotenkin epäilen, että pysyyköhän elokuvan ovela ja moniselityksinen juoni yhtä monimutkaisena Hollywood-versiossa…

Loppuun vielä numerofaktaa. Luulisin, että olen kirjannut blogiini ainakin lähes kaikki viime vuonna katsellut elokuvat. Laskin, ja summaksi kertyi 62 elokuvaa eli noin viisi kuussa. Ihan kohtuullinen määrä, sanoisin.