Kananrintaa ja crème brúléeta

Lauantain illalliseksi rakentelin annokset Parhaan keittokirjan reseptin mukaan. Kalkkuna tosin vaihtui kanaan, mutta se on pientä. Kanan rintafileet leivitin ja paistoin pannulla. Kana asetettiin paprikapedille, joka tehtiin kuullottamalla pannussa sipulia. Sipulin sekaan laitetaan valkosipulia ja suikaloitu paprika. Tilkka vettä sekaan ja annetaan hautua kannen alla viitisen minuuttia. Sen jälkeen sekaan heitetään desi tai pari tomaattimurskaa ja keitetään. Tulos on todella hyvä.

Viiniksi valitsin Madeiran hyvien kokemusten perusteella portugalilaisen Vinho Verden, Gatéon. Hyvää oli.

Jälkiruoaksi yritin tehdä crème brúléeta, mutta se epäonnistui useammallakin tavalla. Täytyy yrittää joskus toiste uudestaan. Melkoisen vaivalloista laitettavaa se joka tapauksessa on, joten ihan heti tuskin viitsin.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Pitkä pimeä talvi

Pitkä pimeä talvi vaikutti varsin kiinnostavalta elokuvalta: päähenkilönä on pienessä syrjäkylässä asuva sarjamurhaaja, jonka viimeisin murha paljastuu ennen aikojaan. Lupaava idea jäi vain pahasti puolitiehen. Ensinnäkin: Dexter Miles ei ole mikään Hannibal Lecter ja Malcom McDowell ei ole Anthony Hopkins. Elokuvan vakavin puute oli sen mitäänsanomaton tylsyys. Henkilöt olivat joko ärsyttäviä idiootteja tai muuten vain tympeitä.

Elokuvan loppu oli sentään jollain tapaa yllätyksellinen, mutta toisaalta silti melkoinen pettymys. Huono poliisityö oli senkin takana: ei ihme, jos rikokset eivät selviä, kun kaikki poliisit ovat itsepäisiä ja ylimielisiä idiootteja.

Huono käsikirjoitus, keskinkertaiset näyttelijät, taidoton ohjaaja – eipä tuollaisista aineksista saa oikein mitään irti. Saapa olla viimeinen kerta, kun vuokraamme jonkun tuntemattoman elokuvan, jota edes joku jossain ei ole kehunut.

Työllistymistä ja tyhmyyttä kirjastossa

Työllistyimme. Johanna sai kahden vuoden työsopimuksen osa-aikaisena ja määräaikaisena kirjastosihteerin sijaisena. Sama työ kuin ennenkin, mutta pariksi vuodeksi ja korotetulla palkkaluokalla. Siisti juttu. Minua taas työllistettiin loppuvuodeksi kokopäiväisesti, sekin on kerrassaan mainio juttu. Ehkäpä saan jo ensi vuonna raavittua rahat kokoon Essenin lautapelimessuja varten. Tänä vuonna, kuuten viimeksikin, luetaan vain muiden matkakertomuksia.

Tyhmyys taas henkilöityy ÄKT:n Arto Alaspäähän, jonka uusimpiin neronleimauksiin kuuluu syyttää kirjastoja huonosta levymyynnistä. Ratkaisuiksi tarjotaan puolentoista vuoden karenssia tai korvausta jokaisesta lainauskerrasta. Alaspää saa minun puolestani tulla sitten selittämään uutuuslevyä hakevalle asiakkaalle että levyn saa vasta puolentoista vuoden kuluttua. Säästyisiväthän siinä kyllä kirjastojen rahat, kun kaikkia päivänhittejä ei tarvitsisi välttämättä edes hankkia – puolessatoista vuodessa ehtii moni levy jo vanhentua.

Maksu, noh, siinä on vain se ongelma, että jonkun on se maksettava. Asiakkaat eivät maksa – eivät halua enkä antaisi muutenkaan, maksuttomasta kirjastosta ei luovuta – eikä kirjastoillakaan ole yhtään ylimääräistä, mistä maksaa. Jos ÄKT maksaa, asiaa voidaan harkita…

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjasto

Kuka pelkää pimeää, Menneisyyden ote

Lauantain elokuvaillan alkuperäinen suunnitelma oli teatterielokuvaa eli Kukkia ja sidontaa. Se jäi nyt myöhemmäksi, sen sijaan tyydyimme videovuokraamon tarjontaan. Mukaan tarttui kaksi varsin erityyppistä jännityselokuvaa, vaan ovat kyllä kovin erityyppisten ohjaajien käsialaakin.

Jane Campionin Kuka pelkää pimeää on tiivistetty IMDB:ssä jonkun satunnaisen käyttäjän toimesta tylysti Heap of shite. Arvio ei mene pahasti metsään, sillä elokuva oli vakavasti huono. Taiteellinen puoli oli sinänsä ihan kunnossa. Elokuvassa on käytetty ihan tyylikkäitä tehokeinoja, kuten oudosti osittain epätarkkaa kuvaa. Kerran jopa huojuva käsivarakamera toimi. Valitettavasti elokuvan juoni oli lähinnä käsittämätön. Viihdettä Kuka pelkää pimeää ei ollut.

Clint Eastwood ei lupaa hyvää, mutta kehuttu Menneisyyden ote oli kyllä kehujensa arvoinen. Elokuva kertoo kolmesta lapsuudenystävästä, jotka päätyvät taas yhteen, kun yksi kolmikosta menettää tyttärensä traagisesti. Toinen on poliisi, joka tutkii tapausta ja kolmas on muuten vain epäilyttävä (ja syystä). Kaikilla on synkät salaisuutensa, luonnollisesti. Hyvät näyttelijät (Sean Penn, Tim Robbins ja Kevin Bacon kolmikkona, Penn ja Robbins voittivat Oscarit suorituksistaan – etenkin Robbins ansaitsi omansa täysin). Elokuva jättää pohtimaan, kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa elämään – entä jos osat olisivat vaihtuneet? Menneisyyden ote on joka tapauksessa ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.