Elämä ja mielipiteet – Sivu 175 – Mikko Saari bloggaa toisinaan

1950-luvun leikit

Marokon sulttaani. Tässä leikissä toimii kaksi aina yhtaikaa muiden ollessa katselijoina. Nimitettäköön leikkijöitä kirjaimilla A ja B. He seisovat vähän matkan päässä toisistaan, kummallakin palava kynttilä kädessä, ja alkavat juhlallisina ja hartaina kävellä toisiaan kohti.

Kun he seisovat aivan likellä toisiaan, sanoo A: Marokon sulttaani on kuollut. B vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin. Senjälkeen he taas kulkevat toisistaan poispäin, takaperin. Senjälkeen he tekevät saman uudestaan. Mutta nyt B sanoo: Marokon sulttaani on kuollut ja A vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin.

Joka ensiksi alkaa hymyillä, on hävinnyt. Mitä juhlallisempia leikkijät ovat, sitä hullunkurisemmalta seremonia tuntuu. Katselijat saavat nauraa niin paljon kuin haluavat.

(Mitä-missä-milloin Seuraleikkikirja, 1958).

Viikonloppuna herkuteltiin lasagnella ja banaanikakulla. Lasagnen seurana nautimme viiniä. Moselland Ars Vitis, Riesling vuosikertaa 2003 oli miellyttävän pehmeä ja hedelmäinen, mutta ehkä hieman hintava (noin kymmenen euroa). Lasagne oli hyvää, ja niin on banaanikakkukin (Paras keittokirja -sarjan vastailmestyneestä viidennestä osasta, muuten). Pistetään siis ohje jakoon:

4 kypsää banaania

100 g voita

2 dl sokeria

3 munaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 dl maitoa

korppujauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksi kerrallaan. Soseuta banaanit ja sekoita ne vaahtoon. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Kääntele ne ja maito taikinaan.

Tuloksena on kevyesti juokseva taikina, joka kipataan noin parilitraiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Kakkua paistetaan 175 asteessa 40-45 minuuttia, omalla kohdallani kakku kyllä tarvitsi hieman enemmän aikaa. Kokeilemallahan se selviää.

Big Fish

Viikonlopun elokuvana katsoimme Tim Burtonin ristiriitaisia arvosteluja saaneen Big Fishin. IMDB:n arviot tosin ovat kautta linjan hyviä, kahdeksikon keskiarvo ja 161. parhaaksi elokuvaksi sijoittaminen ei ole mitenkään huono juttu.

Movielens ennusti että pitäisin, ja oikeassahan tuo oli. Big Fish oli omituinen ja lämminhenkinen elokuva miehestä, joka kertoi tarinoitaan niin kauan, että niistä tuli totta. Elokuvan toinen teema pyöri isien ja poikien ympärillä: päähenkilö oli kuolemassa, ja poika yritti saada lopulta selville totuuden isänsä elämästä, eikä niitä ainaisia tarinoita. Poika oli nuiva ja kuiva tyyppi.

Loppu oli ehkä liiankin siirappinen, mutta muuten Edward Bloomin elämäntarina kantoi ihan mukavasti koko sen kaksi tuntia, mitä elokuva kesti.

Go-käyttöjärjestelmä

Mielenkiintoista. Memepoolista löytyi Hikarunix, Go-käyttöjärjestelmä. Kyseessä on CD:ltä toimiva Linux-paketti, joka on varustettu keskeisillä Go-ohjelmilla ja pelikokoelmilla. Levy sisään, kone päälle ja meno voi alkaa: Hikarunix sopii opiskeluun sekä aloittelijoille että kokeneille, konetta vastaan pelaamiseen ja myös nettipeleihin. Näppärää.

Elämmekö Matrixissa?

We’re living in a Matrix … possibly, uutisoi Vnunet.com. Yalen yliopistossa työskentelevä ruotsalainen filosofi Nick Boström arvelee mahdollisuutta, että elämme kehittyneemmän tietoisuuden luomassa tietokonesimulaatiossa. Todennäköisyys on kuulemma 20-25%. Arvio perustuu siihen, että jonain päivänä opimme simuloimaan tietoisuutta ja rakentamaan keinotekoisia maailmoja tekoälyjen asua. Miksi me emme siis voisi olla itse samassa tilanteessa?

Onhan asioita hauskaa miettiä, mutta eipä tämän vuoksi kannata yöuniaan menettää. Boström säestää: The least misleading advice would be to get on with your business as you would have done before.

(Via Muoviromu: Elämää matriisissa)