Levysoitin

Kirjastolla on vauhdikasta. Koska on syyskuun alku, uusia opiskelijoita tulee kaupunkiin valtavia määriä. Uudet opiskelijat haluavat luonnollisesti uuden kirjastokortin, joita minun täytyy uusille opiskelijoille tehdä. Onneksi kirjastolla on nykyään käytäntö, että kortit saa mukaansa vasta seuraavana päivänä, jolloin niitä väsätään aamulla ennen kymmentä, jolloin minä en ole töissä. Tietojen syöttämisen vaiva jää siis muille.

Minä joudun kuitenkin selittämään jokaiselle kortinhakijalle samat perusasiat: sähköpostiosoitteen ilmoittaneille kerrotaan, että kaikki kirjaston tiedotteet tulevat sähköpostiin, kysytään kirjastokortin väriä (kirjasto tarjoaa neljä eri vaihtoehtoa!), annetaan säännöt ja kehotetaan lukemaan huolella, varsinkin maksuista kertova osuus, kerrotaan että kortin voi hakea seuraavana päivänä aikaisintaan kymmeneltä ja henkilöllisyystodistus pitää sitten olla mukana.

Huh. Tuo toistetaan parikymmentä kertaa tunnissa. Tekisipä mieleni nauhoittaa koko juttu kerran ja soittaa sitten nauhoite asiakkaille…

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjasto

Slaving at the desk

Ensimmäinen työpäivä lainaustiskin takana on ohi. Aika kevyt päivä, kun pari tuntia meni koulutukseen ennen tiskin avaamista ja varsinaisen toiminnan aikana olin aika ison osan ajasta katselijana. Aamusta oli vielä järjestelmä nurin, onneksi ei kovin pitkään. Nykyaikaisissa kirjastoissahan ei tehdä juuri mitään, jos järjestelmä ei toimi… Lainaus, palautus ja varausten haku sentään onnistuu. Ei ole yliopistokirjastoissa ainakaan lainaustiskillä helppoa, Voyager-kirjastojärjestelmä ei todellakaan ole mikään käyttöliittymäsuunnittelun taidonnäyte.

Huomenna homma jatkuu, todennäköisesti saan olla koko neljä tuntia palvelemassa ihmisiä. Hiphei. Mutta mantra menee: "kirjastoalan työkokemusta, Voyager-kokemusta, rahaa". Se auttaa…

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjasto

Pirates of the Caribbean

Movielens ennusti oikein sen, kuinka paljon Pirates of the Caribbeanista pidin – se oli kyllä kirkkaasti neljän tähden elokuva. Se oli sitä, mitä odotin, mutta vain parempi.

Merirosvoilun tunnelma oli tavoitettu mainiosti. Kunnollista seikkailun meininkiä, eikä kaikille-kaikkea-periaate häirinnyt katselunautintoa. Varsinkaan, kun romanssiosuus oli jätetty riittävän vähiin. Oli myös ilo todeta naispäärooli hyvin modernin aktiiviseksi, eikä vain pelastamista odottavaksi uhriksi.

Hyvät näyttelijät pelastivat paljon. Elokuva oli luonnollisesti Johnny Deppin show – Jack Sparrow oli kerrassaan erinomainen hahmo. Orlando Bloomin Will Turner oli vähän liian hyvis. Keira Knightley oli ok… Geoffrey Rush oli oma pirullinen itsensä. Mainio yllätys oli Paritellen-sarjasta tuttu Jack Davenport brittikommodorina – mies oli kuin luotu tuota osaa varten. Toinen brittikomediabongaus oli Konttorista tuttu Mackenzie Crook comic relief -merirosvona.

Taistelukohtaukset toimivat aivat toisella lailla kuin vaikkapa Matrix Reloadedissa, jossa ne olivat aivan liian pitkiä. Tällä kertaa homma pysyi hallinnassa ja kylläpä sitä vain katselee mieluummin perinteistä miekkailua kuin liitelykungfuilua. Mutta olenkin heikkona komeaan miekkailuun…

Kaikinpuolin elokuva oli varsin piristävä ja viihdyttävä kokemus. Hyvää seikkailuelokuvaa etsivien kannattaa se ehdottomasti käydä katsomassa.