Teos
Issuusta löytyy.
Marjo Niemen Kuuleminen keikkuu rajalla. En tiedä, minkä verran kiinnostaa, ”kuinka verrattain tavallinen, hyvinvoiva, keskiluokkainen ihminen meuhkaa, tunnustaa, järkeilee ja maanittelee ollakseen… jotain”, mutta toisaalta Niemen kerronnan kehuminen ”ylivertaiseksi” herättää pienen mielenkiinnon hivenen. Ehkä siis tarkistetaan lähemmin.
Leena Krohn on pitkän linjan tekijä ja yksi maailman tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita. Olen lukenut Krohnilta yhtä jos toista, vaihtelevin seurauksin, mutta esseekokoelma Mitä en koskaan oppinut vaikuttaa hyvältä. Ylipäänsä elämänkokemusta keränneitä naisia sietäisi kuunnella enemmän.
Yleensä en keittokirjoille syty, mutta Marjo Sekin ja Heikki Valkaman Okazu – japanilaista kasvisruokaa herättää mielenkiintoa ja halun nähdä, millaista on buddhalainen temppeliruokaperinne suomalaisittain tulkittuna. Tekijät ovat ainakin päteviä Japanin-tuntijoita.
Avain
Issuusta löytyy.
”Opi ohjelmistotestausta hauskalla tavalla, lukemalla tarinoita lohikäärmeistä ja ritareista”. Tämä on sen verran monella tasolla huikea aloitus kuvaukselle, että pakkohan tähän on tutustua. Kyseessä on siis Kari Kakkosen Dragons Out!. Ehkä saan lapset tekemään ohjelmistotestausta, ettei minun tarvitse tehdä sitä itse.
Into
Issuusta löytyy.
Reetta Huttusen ja Salla Nazarenkon Miten käy ihmisen ilman antibiootteja? voi olla vähän liiankin pelottava juttu, mutta aihe kyllä kiinnostaa.
Art House
Issuusta löytyy (etsin katalogeja itse asiassa lähinnä hakemalla Issuusta ”kevät 2021).
”Tuntia ja neljäätoista minuuttia myöhemmin kana on jäänyt jyrän alle (ja kuollut), Rex on kirottu ja Rexin huoneessa kummittelee villieläimiä.” Myyty! Aaron Reynoldsin Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet lähtee tilaukseen, veikkaan että voisi lasten (ja minun) huumorintajuun istua.
Adam Kayn ensimmäinen lapsille suunnattu kirja Kayn anatomia vaikuttaisi siltä, että tyttäreni pitää tästä hyvin suurella todennäköisyydellä.
Kosmos
Kas, Issuusta löytyy. Kosmos on ollut pienistä kustantamoista kiinnostavimpia ja onnistuu nytkin julkaisemaan monia tutustumisen arvoisia kirjoja.
Akwaeke Emezin Vivek Ojin kuolema on nigerialainen bestselleri ja ylittää vaivatta kiinnostavuuskynnyksen aiheensa ja taustansa puolesta, ylipäänsä afrikkalaista käännöskirjallisuutta ilmestyy niin vähän.
En ole lukenut Simone de Beauvoirilta mitään. Nyt ensimmäistä kertaa julkaistava vuonna 1954 kirjoitettu Erottamattomat voisi vaikka olla ensimmäinen.
Painotan lukemisessani naisia, mutta on aiheita, joista miesnäkökulma on paikallaan. Yksi niistä on maskuliinisuus ja miehenä oleminen ja siihen Jani Toivolan Rakkaudesta saattaisi tuoda mielenkiintoisia näkökulmia.
Nina Gimishanovan Tatko pääsee tutustumislistalle ihan bulgarialaisuuttaan. Maahaastelistaltani puuttuu vielä Bulgaria, joten tilaisuuteen on tartuttava.
Suvi Auvisen esseekokoelma Kaltainen valmiste on esseitä kiinnostavista aiheista mielenkiintoiselta kirjoittajalta, joten tottahan toki tämä luetaan.
WSOY
Issuusta löytyy, 140-sivuisena melkoisesti luettavaa!
Hanna Weseliuksen esikoisromaani Alma oli vaikuttava, joten uusi Sateenkaariportaat pääsee listalle, etenkin kun aihepiiri vaikuttaa kiinnostavalta: miehen roolit, naisviha, ääriliikkeet.
Marianna Kurton Seitsemäs piste pääsee sekin listalle edellisen kirjan (Tristania) meriiteillä. Kurtto on sitä paitsi oivallinen suomentaja.
Suhteeni autofiktioon on kiperä, mutta Katri Naukarin Yhden puun tuho kiinnostaa autofiktioluonnehdinnoista huolimatta.
Pidin Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? -kirjasta, joten Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? pääsee luettavaksi; sen jälkeen sitten jotain Joenpellon omasta tuotannosta.
Leïla Slimanin Toisten maa voisi olla mielenkiintoinen, Slimanin aikaisempi tuotanto ainakin on toiminut aivan riittävän hyvin.
Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät on argentiinalainen bestseller, joka on ”poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkemaa sukupolvikirjallisuutta”. Myyty.
Avi Loebin Elämää avaruudessa filosofoi mahdollisuudesta, ettei Maa ole ainut planeetta, jossa on elämää. Mikseipä tällaista pohdintaa lukisi kirjan verran.
Elise Gravelin Olga ja täystuhot on varmasti tyttäreni makuun.
Liane Moriartyjä en ole itse juuri lukenut, mutta Viimeinen vuosipäivä menee tilaukseen vaimon tsekattavaksi.
Tammi
Issuusta löytyy.
Kansikuvan Saara Turunen kiinnostaa uudella romaanillaan Järjettömiä asioita.
Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia on kokoelma, jossa 20 suomalaiskirjailijaa esittelee kirjallisuuden merkkiteoksia. Kun toimittajana on Turunen, joka on kirjassaan haastanut miehistä kirjallisuuden kaanonia, on odotettavissa jotain muuta kuin tunkkaista kaanonin pönkitystä.
Stephen Kingin Mitä enemmän verta ei minua houkuttele, mutta perhepiiristä löytyy sen verran Kingin ystäviä, että tilataan.
Elizabeth Stroutin Olive, taas tuo Olive Kitteridgen takaisin ja on siksi pakollista luettavaa.
Gummerus
Issuusta löytyy.
Paula Havasteen Saarelaislaulu on jatkoa sarjalle, jota olen pari osaa lukenut. Viimeisin osa Morsiusmalja on vielä lukematta, mutta viihdyttäviähän nämä ovat olleet.
Silvia Hosseinin Tie, totuus ja kuolema on helppo valinta, Pölyn ylistys oli sen verran hyvä esseekokoelma.
Elif Shafakin 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa on turkkilainen Booker-ehdokas. Turkki muuten puuttuu vielä maahaastelistaltani.
Han Kangin Valkoinen kirja on kiinnostava, Kangin aikaisempi tuotanto on ollut haastavaa, mutta mielenkiintoista.
Holly Bournen Teeskentelyä on kepeää viihdettä, mutta Bourne on sen verran hyvä kirjoittaja, että tartun mieluusti.
Sarah J. Maasin Throne of Glass on kulunut poikani käsissä, joten uusin osa Aamunkoiton torni lienee pakkolainattava.
Sally Greenin Maailmojen tulet on Savuvarkaat-sarjan päätösosa, poikani on näitäkin lukenut.
Reni Eddo-Lodgen Miksi en enää puhu valkoisille rasismista on sivistyskirjallisuutta ja syytä lukea.
