« Joulun taikaa | Pääsivu| Poro on paras »

Kinkkua vai kinkkua

Hengissä edelleen. Ehken hiukan kiikunkaakun, sillä olen vaalinut joulun alla alkanutta tautiani huolella. Se elää ja voi hyvin otettuaan pienen hengähdystauon ihan pyhimpien pyhien aikoihin vain jumittaakseen virkanaisen pois kustannuspaikalta. Taudeissa on hyvänä puolena kuitenkin se, ettei ole nälkä. Ei ollut joulunakaan, mikä taas on toisaalta huonompi juttu, sillä jääkaapissa on nyt aika paljon kaikenlaista biojätettä. Tapanina eivät enää maistuneet kinkut ja rosollit vieraallekaan, joka kysymykseen, mitä syötäisiin ja vaihtoehtojen ollessa kinkkua ja perunalaatikkoa tai kinkkua ja rosollia, vastasi vaisuhkosti, että kai sitä sitten.

Innottomuuden innoittamana katsahdin sitten uudemmalla silmällä varastojani ja oivalsin, että minullahan on kolmaskin vaihtoehto: mitäpä syntyisi, jos pakastimeen varastoitu rasiallinen kylmäsavulohta, kesällä maalta tuodut perunat, sillistä ylijäänyt sipuli, ylijäämäinen kermapurkki, jääkaapin pohjalta löytynyt tomaattipyrepurkki, maustelaatikon aarteistosta kaivetut tilli, kalaliemi, chilisoossi ja valkosipuli yhdistettäisiin. Lohikeitto kylmäsavulohesta? Vähän vaisuhkon näköinen sopan alku kyseli väriä ja pakastimesta löytyi Lidlin pikkuporkkana-herne-papu-pussi ja ajattelin, että jovain siitä oivan lisän teen. Kysyin Erityiseltä, että sopiiko lohikeittoon herneet ja pavut ja hän vastasi hetken emmittyään, että ei. "Ei munkaan mielestä", vastasin ja menin nyppimään sopasta herneet ja pavut pois. Pikkuporkkanat sen sijaan sopivat oivallisesti. Sopan toivottu täyteläisyys uupuili vielä hivelevää loppuhyväilyä ja muistin, että fariinisokeri. Se siitä vielä puuttui. Ja sitähän minulla taas oli vielä Irlannin kahvin jäljiltä, jota varten aattoiltana pehmitin kovettunutta sokeripaakkua mikrossa loiskaisemalla tilkan vettä pussiin, jonka pussin muistelin laittaneeni keittiön komeroon. Siellähän se. Ja sisältö somasti ruskeana sokeriliemenä jälkijättöisesti sulaneena pitkin hyllyä. Lusikallinen sokerisiirappia teki juuri sen kainatun pyöreyden sopalle. Soppa oli parempaa kuin hyvää.

Vaikka aika vaikeahan reseptiä on toteuttaa. Täytyy odottaa ensi jouluun ja täytyy muistaa hankkia liikaa taas kaikkea ja fariinisokeri pitää muistaa laittaa kovettumaan elokuussa ja pitää muistaa ostaa Lidlin vihannessekoitusta. Mutta ennen kaikkea; pitää löytää kävelukadulta taas se Kristiinankaupunkilainen kalastaja, joka myy minulle liikaa kylmäsavulohta. Kaksi 400 gramman rasiaa vain euron enemmän kuin yksi.

Jälkipuheet

Universaali totuus lienee, että virkanaisista kunnollisin sairastaa juuri joulunpyhinä ja muina soveliaina loma-aikoina.

Minua ei ikävä kyllä vaivaa juuri nyt mikään. Eli huomenna pitää mennä töihin.

Ja universaalia lie myös se, että huono omatunto vaivaa vaikka kaikkein otollisin aika sairastaa on hiljaiset välipäivät.

Universaalia on sekin, että serverit kaatuilevat ja sinkoavat bittiavaruuteen kaikenlaista pientä, jonka perään pienet ihmiset sitten suruissaan itkevät. Mutta onneksi universaalia on myös se, että yleensä ainakin osan kadonneesta cyberomaisuudesta saa palautettua takaisin. Niinpä Venuskin molskii taas iloisesti avannossa. :}

Herramunvereni, eikö se polskinutkaan välillä. Kiitos taas konehuoneen haltijalle. En ehtinyt havaita edes, että varpaita ei palella. Millä ehtisikään, kun vällyjen alla vaan makoilee.

Ei polskinut, ei. Nyki vain ja sätkytteli. Epäilin jo parkinsonia tai jotakin muuta vakavaa. Onneksi lääkitys auttoi tällä kertaa.

Anteeksi, etten hoidin Venuksen vasta nyt. Kun olen vällyjen alla makoillut itsekin. Tarttuvaa sorttia se Sinun tautisi, kertakaikkiaan.

Kinkusta mieleeni tuli elävästi tarina, jonka kuulin kaveriltani männäkesänä.

Hän kertoin nimittäin työkaveristaan (serkustaan, kummistaan ... no, hyvä tarina se on joka tapauksessa), joka oli kouluikäisen lapsensa kanssa mennyt pitsalle. Lapsipa olikin päättänyt tilata "kuten haluatte" -merkkisen pitsan täytteillä kinkkuu, kinkkuu ja sit vielä kinkkuu. Aikamoisen taivuttelun jälkeen tarjoilijakin suostui ottamaan tilauksen vastaan (lapsihan ei taipunut mihinkään) ja hetken päästä pöytään saapuikin triplakinkkupitsa tilaukseensa tyytyväisen veijarin iloksi.

Tarjoilija palasi hetken päästä kysymään vielä varmuuden vuoksi, jotta "maistuiko?"

- "Liikaa kinkkuu!"

Niin.

Kristiinankaupunkilainen kalastaja.

Nostalginen nimiyhdistelmä. Maailman vanhin ammatti yhdistettynä puutalokaupunkiin.

- Samaa hohtoa kuin Porvoolaisessa suutarissa.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, etkä saa mitään ilmoitusta, se on valitettavasti joutunut tahtomattanai spämmifiltteriin enkä saa siitä silloin mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät ja lisäämässä IP:n valkoiselle listalle. Poliisi siis en ole. Tekniikka vain selättää minut. Olen pahoillani.



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 4.0