Olen kirjoitellut Petteri Jussilasta aiemminkin – tämä on viimeinen kerta. Nytkin tyydyn toteamaan, että Petterin poismenossa oli jotain perin darwinistista: uimataidoton mies hyppää ilman pelastusliivejä pelastamaan pelastusliivien varassa turvallisesti kelluvaa lasta ja hukkuu itse. Go figure.
Saa nähdä, milloin profeetan kotisivut noteeraavat tapahtuneen. Joka tapauksessa eniten käyvät sääliksi ne miljoona ihmistä, jotka jäivät nyt osattomiksi: "Petterin tavoitteena on auttaa miljoonalle ihmiselle vauraampi ja parempi tulevaisuus!"
Ettei olisi kyseessä äärimmäisen röyhkeä vakuutus-/veropetos?
Mun mielestä Jussilan kuolo on hirveän traagista, kun ajattelee mitä ihmiset ajatteli henkilöstä ja millä tavalla mies lähti.
Pahansuovan veropetoshuijarin olettaisi saavan surmansa jotenkin muuten.
Aika törkeätä arvostella ihmistä noin jos toinen on kuollu…
Ei kukaan kuolemalla paremmaksi ihmiseksi muutu.
Eivätkös ns. "pahat" ihmiset muutu paremmaksi kuolemalla, ja tulemalla näin ikäänkuin "neutraaleiksi". Enpä sitten osaa arvioida oliko tässä sitten kyseessä sellainen muutos.
Lisäksi pitää todeta, että vainajien kunniotus on lähes kaikkia kulttuureja yhdistävä traditio. Eli asia, jota on tapana tehdä, koska sitä on tapana tehdä. Miettikääpä sitä, kun seuraavan kerran vilkutatte jollekin hänen poistuessa.
Tämähän ei tietenkään tarkoita, että traditiot olisivat arvottamia; itse asiassa kai (trad.) arvojen ja tapojen häviämistä aika pitkälti syytetään siitä, että asiat menevät yhä enemmän päin helvettiä. Joihinkin näistä arvioista kannattaa suhtautua vakavammin kuin toisiin.
Tottahan toki vainajia sietää kunnioittaa, eikä pahan puhuminen kuolleista ole mitenkään erityisen hedelmällistä puuhaa. Toisaalta minun mielestäni se, onko tekojen tekijä kuollut vai ei ei vaikuta tekojen moraaliseen kestävyyteen. Kuolleidenkin tekemisiä saa arvioida kriittisesti siinä missä elävien.
Mutta Petteri Jussila sattui olemaan hyvinkin uimataitoinen. Ja on aika selvää, mitä kuka tahansa isä tekisi, jos lapsi huutaa pelästyneenä apua vedestä.