Herätys siihen todellisuuteen, että olen viidennen vuoden opiskelija oli hieman karu. Äkillinen pudotus, sanoisin. Joskus oli suuri suunnitelma valmistua viidessä vuodessa, mutta silloin oli moni asia toisin. En, esimerkiksi, ymmärtänyt sitä, etteivät työnantajat välitä, kuinka nopeasti valmistuu. Työnantajia kiinnostaa vain työkokemus. Tampereen synkkä työllisyystilannekaan ei ollut vielä iskeytynyt tajuntaan – töitä saa, jos ei ole valmistunut. Kirjasto tuntuu palkkaavan valmiita maistereita vähemmän kuin opiskelijoita. Työkokemusta ei siis kerry kuin opiskeluaikana. Se taas viivyttää valmistumista.
Rahan takia ei töissä tarvitsisi käydä. Tiukkaa tekisi, mutta pärjäisi, vieläpä lainaa ottamatta. Mutta ilman työkokemusta ei ole mitään asiaa työmarkkinoille. Tuskin kukaan säälistäkään ottaisi työkokemuksetonta, ellei sitten mene jonnekin, missä työnantajilla ei ole varaa valita. Jostain syystä ei vain syrjäseuduille muuttaminen houkuttele.
Kevään opiskeluohjelman miettiminen alkoi eilen. Ilmoittauduin nyt graduseminaariin – saa nyt nähdä, miten sen kanssa käy. Mielenkiintoisia syventäviä kursseja on tiedossa, ja yritystä on päästä ohjaamaan harjoituksia tuntiopettajana. Vaihtelua sekin.
Mammutti n‰hty Tampereella
Her‰ilin t‰ss‰ joulukuun alussa ajattelemaan, ett‰ ehk‰ voisi sen p‰‰aineen aineopintojen kokonaismerkinn‰n joskus ottaa ulos. Viime suorituksesta kun on jo puolisentoista vuotta, niin vanhenee viel‰ koko kahvilla ja kovilla istumalihaksilla ostettu sa…