Nick Cave ja toverit

musiikin kuuntelu

Aloittamalla Nick Cavesta ja Bad Seedseistä ja laajentamalla siitä joskus Bad Seedseissä soittaneiden muusikoiden omiin bändeihin saa aika laajan valikoiman hyvin mielenkiintoista musiikkia. Tällä metodilla ovat löytyneet esimerkiksi Barry Adamson, Anita Lane, Einstürzende Neubauten ja tavallaan myös PJ Harvey.

Uusin lisäys tähän joukkioon on nykyisin Bad Seedsien vakiokokoonpanoon kuuluvan Warren Ellisin bändi Dirty Three. Ihastelin Ellisiä jo taannoisella keikalla, mutta Dirty Three -levyjen myötä arvostus on vain noussut.

Dirty Threen levyjä saa valitettavan kehnosti Suomesta, joten tilasin itse kolmen levyn setin Amazonista. Tähänastisella kuuntelulla kaikki kolme (Dirty Three, Whatever You Love, You Are ja She Has No Strings Apollo) ovat hyviä ja eniten kuuntelemani eli Dirty Three suorastaan erinomainen.

Dirty Three on nimensä mukaisesti trio. Etualalla on Warren Ellis viuluineen, arvokasta taustatukea antavat kitaristi Mick Turner ja rumpali Jim White. Bändin instrumentaalirock vaihtelee haikean balladinomaisesta tunnelmoinnista kakofoniseen postrock-jumitukseen. Godspeed You Black Emperorin ja Circlen kaltaisten bändien ystävät ovat kuin kotonaan Dirty Threen levyjen parissa.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

2 kommenttia

  1. Crime & The City Solution kannattaa pistää myöskin muistiin, jos ei ole entuudestaan tuttu. Kuten myös bändin laulaja Simon Bonney, joka on tehnyt pari hienoa cd:tä. Ja tietysti The Birthday Party!

  2. Crime & the City Solution ei tehnyt yhden joskus löytyneen biisin perusteella suurtakaan vaikutusta. Otos on tietysti vähän vajaa, mutta ei toisaalta motivoinut kauheasti etsimäänkään, kun ei noita tunnu ihan helpolla löytyvänkään.
    Birthday Party on selvä juttu.

Kommentointi ei ole käytössä.