Sitruuna-marenkipiirakka, osa 2

ruokaa

Kinuskikissalla oli taannoin blogissaan varsin mielenkiintoinen Sitruuna-marenkitorttu. Päätimme kokeilla ja siitähän tuli niin hyvä, että piti seuraavana viikonloppuna tehdä toinenkin. Pistetään siis resepti omaankin talteen:

Pohja:

  • 3,25 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl sokeria
  • 175 g voita tai margariinia
  • 0,5 dl vettä

Jauhot ja sokeri sekoitetaan kulhossa. Rasva nypitään joukkoon. Juokseva Voimariini on muuten helppo tapa saada mukaan vähän voin makua. Vesi lisätään mukaan, jonka jälkeen taikina sekoitetaan nopeasti. Levitetään kevyesti painellen voideltuun piirakkavuokaan ja paistetaan 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Täyte:

  • 2,25 dl sokeria
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 1,75 dl vettä
  • 1 dl sitruunamehua (kaksi sitruunaa)
  • 5 keltuaista
  • 50 g voita tai margariinia

Sokeri ja vehnäjauho sekoitetaan kattilassa. Vesi ja sitruunamehu sekoitetaan mukaan. Lopuksi lisätään keltuaiset ja voi, sekoitetaan ja keitetään koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Sen jälkeen seos levitetään heti pohjan päälle.

Marenki:

  1. 5 valkuaista
  2. 1,25 dl sokeria

Valkuaiset ja sokeri vatkataan kovaksi vaahdoksi. Vaahto levitetään täytteen päälle ja koko piirakka laitetaan uuniin 200 asteeseen noin viideksi minuutiksi, kunnes marenki on saanut väriä. Marenkia kannattaa levittää kunnolla reunoille asti, sillä se vetäytyy uunissa jonkin verran.

Sitten vain ollaan kärsivällisiä ja jäähdytetään piirakka kunnolla! Se on nimittäin huomattavasti parempaa seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. Uskokaa pois…

Ensifiilis oli, ettei täyte ole riittävän kirpeää ja sitruunaista, mutta kyllä se on oikein hyvä, ei siihen tarvitse mitään muutoksia tehdä. Edellisessä versiossa on kolme sitruunaa ja kuorta myös, eli jos haluaa kirpeämmän, voi lisätä sitruunankuorta tähänkin.