The Adam Project. Tämän jo 2010-luvun alussa aloitetun elokuvan pääosassa piti olla Tom Cruise, mutta elokuva ajautui tuotantolimboon. Netflix pelasti sen, pääosaan tuli Ryan Reynolds ja leffa päätyi meidän katseltavaksemme.
Konsepti on kiinnostava. Reynoldsin esittämä pilotti Adam varastaa vuodesta 2050 aikahävittäjän, pyrkimyksenään palata sillä vuoteen 2018. Valitettavasti matka epäonnistuu ja Adam päätyy vuoteen 2022, missä hän kohtaa 12-vuotiaan itsensä. Adamien pitää saada aikahävittäjä korjattua ja Adamin vuoteen 2018 hävinnyt vaimo pelastettua.
Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä elokuva muuttui nopeasti ihan pöljäksi. Mukaan on ängetty runsaasti vauhdikasta tappelemista ja fysiikan lakeja uhmaavaa hävittäjälentämistä. Aikamatkailun kiemuroissakaan ei ollut mitään erityisen oivaltavaa. **
Ilmojen lapset. Erinomaisen Your Name -leffan tekijän Makoto Shinkain elokuva on romanttinen fantasiatarina Tokiosta, jossa sataa loputtomasti vettä. Päähenkilö on kotiseudultaan Tokioon karannut teinipoika. Poika tapaa tytön, joka pystyy muuttamaan säätä aurinkoiseksi – taidolle on paljon kysyntää jatkuvan sateen piinaamassa kaupungissa.
Ilmojen lapset on mainio sekoitus romanttista tunnelatausta, nuorten elämän haasteita, ilmastonmuutostematiikkaa ja muuta mielenkiintoista. Your Namen tapaan käsinpiirrettyä ja tietokoneanimoitua jälkeä yhdistelevä elokuva on todella hyvän näköinen ja tässäkin soi Radwimpsin musiikki.
Ajatuksia ja tunteita herättävä elokuva löytyy YLE Areenasta noin juhannukseen asti. Kannattaa katsoa! ****