Ingeborg Bachmann: Malina
Weilin+Göös, 1983
Suom. Kyllikki Villa
291 s.
Itävaltalainen Ingeborg Bachmann (1926–1973) oli runoilija ja kirjailija. Bachmann väitteli filosofian tohtoriksi Heideggerin eksistentiaalisen filosofian kriittisestä vastaanotosta. Kirjallinen ura alkoi radiokuunnelmien käsikirjoittajana. Kaunokirjallisuuden puolella Bachmann toimi Gruppe 47 -ryhmässä, jonka jäseniin kuuluivat muun muassa Günter Grass, Paul Celan ja Heinrich Böll.
Melko nuorena kuollut Bachmann kärsi alkoholismista ja lääkkeiden väärinkäytöstä, ja kuoli lopulta palovammoihin ja barbituraattien vieroitusoireisiin sytytettyään vahingossa yöpaitansa palamaan tupakalla. Hurja loppu elämälle.
Bachmannin kirjalliset työt käsittelevät naisen asemaa sodanjälkeisessä yhteiskunnassa, imperialismia ja fasismia. Bachmann väitti, että fasismi ei kuollut saksankielisessä maailmassa vuoteen 1945, vaan jatkui 1960-luvulla erityisesti siinä, miten miehet sortivat naisia.
Bachmann ehti kirjoittaa urallaan yhden romaanin, tämän Malinan vuonna 1971. Kyllikki Villa suomensi teoksen ja Weilin+Göös julkaisi sen 1980-luvulla. Teos lienee jokseenkin unohtunut, mutta kyllä sen jotkut yhä muistavat. Itse löysin sen luettavaksi Me Naisissa julkaistusta 101 muiden kuin miesten kirjoittamien kirjojen listasta, jonka on koonnut Mari Uusivirta.
Jokainen vähän tunnettu klassikko ei kuitenkaan ole helposti lähestyttävä ja onnistunut lukuelämys. Minulle Malina putoaa vuoden kammottavimpien lukukokemusten listalle. Lukeminen oli hirvittävää takkuamista ja kirjan päätyttyä olin lähinnä onnellinen, ettei minun tarvinnut lukea sitä enää.
Kirja on kolmiodraama, jonka kertojana on nimetön naispäähenkilö. Hän elää yhdessä vakaan ja turvallisen Malinan kanssa (ei kuitenkaan naimisissa) ja toisaalta on kiivaassa suhteessa unkarilaisen Ivanin kanssa. Mitään sen ihmeempää juonta ei kannata odottaa: kovin luvataan, että kohtalokas jännitys tihentyy loppua kohti, mutta minusta kirja vain lähinnä hajoaa sekavaksi hälinäksi. Kirjan keskeltä löytyy myös noin 50-sivuinen jakso, jossa päähenkilö kertoo vaikeaa isäsuhdettaan käsitteleviä unia.
Voin kyllä nauttia psykologisista romaaneista, mutta tuntuu, että tässä kohtaa on astuttu aivan liian vahvasti psykologian puolelle. Epäilemättä tässä teoksessa on hirmuinen määrä analysoitavaa, jos oikein lähtee perkaamaan päähenkilön psykologista maisemaa, mutta minulle se vain oli vaikeaa. Kyllähän tässä sinänsä varmasti oikein pätevä pakkomielteisen ihmissuhteen kuvaus on kaiveltavissa, mutta missään nimessä mitään helppoa luettavaa Malina ei ole.
Tulinpahan taas sitäkin ajatelleeksi, että runous on kyllä sikäli hyvin kiitollista, että runokokoelmasta lukee vaikka minkälaista häröilyä; romaanimitassa kokee helposti olevansa tekstin vanki. Tässä asiaa ei auta sekään, että kirjan taitto on ahdistavan tukkoisa. Villan suomennoksessa ikä näkyi jossain sanamuodoissa, mutta siitä ei sinänsä pahaa sanottavaa.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista. Instagramissa olen @mikko_lukee.