Éric Vuillard: Kunniallinen vetäytyminen (Une sortie honorable)
Siltala, 2023
Suom. Lotta Toivanen
157 s.
Tutustuin Éric Vuillardiin viime vuonna Kongo / Köyhien sota -teoksen myötä. Tähän niteeseen oli yhdistetty kaksi Vuillardin historiallista teosta, joista toinen käsitteli Kongon siirtomaavallan syntyä Berliinin konferenssissa ja toinen 1520-luvun Saksasta ja saarnaaja Thomas Müntzeristä. Nyt käsillä oleva Kunniallinen vetäytyminen on Kongon sukua, sillä siirtomaavaltaa tässäkin käsitellään. Tämäkin kirja on suomentaja Lotta Toivasen oivallista käsialaa.
Kunniallisen vetäytymisen aiheena on ensimmäinen Indokiinan sota, jota Ranska kävi vuosina 1946–1954, siis alkusoittona paremmin tunnetulle Yhdysvaltojen käymälle Vietnamin sodalle. Romaanissaan Vuillard piirtää kuvia Ranskan hallinnosta, liike-elämästä ja sodanjohdosta ja näyttää siten sodankäynnin kaiken mielettömyyden terävässä valossa. Sodan ja siirtomaavallan mielipuolinen logiikka yhdistetään suurten holding-yhtiöiden ja niitä hallitsevien sukurutsaisten piirien voitontavoitteluun armottomalla tavalla.
Vuillard pakkaa pieneen kirjaan hämmentävän paljon asiaa. En oikein tiedä, miten hän sen tekee. Tässäkin pienikokoisessa kirjassa on 157 sivua, ei siis erityisen paljon tekstiä, mutta niin vain tarinasta ehtii luikerrella kiemuroita moneen suuntaan ja Vuillard ehtii esittelemään monenlaisia kelmejä niin Ranskasta kuin Yhdysvalloistakin. Tarina kytkeytyy luonnollisesti Vietnamin sotaan.
Kunniallinen vetäytyminen on kiehtova kirja. Se vetäytyminen on totta kai kaikkea muuta kuin kunniallinen. Vaikea Vietnamin ja koko Indokiinan kohtelussa on nähdä mitään kunniallista. Tätä kamaluutta ja kaiken taustalla olevien taloudellisten motiivien alhaisuutta Vuillard onnistuu kuvaamaan hyvin.
Melkoinen määrä pommeja niin pieneen maahan. Vuonna 1945 Ho Chi Minh ei ollut tehnyt muuta kuin julistanut maan itsenäiseksi ja perustellut itsenäisyyttä meidän ihmisoikeusjulistuksella. Hän ei julistanut sotaa ketään vastaan.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista. Instagramissa olen @mikko_lukee.