Maylis de Kerangal: Jälkimaininkeja
Siltala, 2026
Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen
238 s.
Pariisissa asuva nainen saa soiton poliisilta, puhelinnumeron perusteella Länsi-Ranskasta. Naisen halutaan saapuvan Le Havren poliisilaitokselle, jossa häntä halutaan kuulustella häneen liittyvän tapauksen tiimoilta. Le Havresta on löytynyt tunnistamaton miehen ruumis ja ainoa tuntomerkki on elokuvalipun taakse kirjoitettu puhelinnumero – ja se kuuluu tarinan päähenkilölle.
Nainen asuu Pariisissa ja työskentelee dubbaajana ja ääninäyttelijänä. Hän on kotoisin Le Havresta, eli joku yhteys kaupunkiin on, mutta hän ei ole vuosikymmeniin käynyt kaupungissa. Kun tästä Ranskan Kouvolasta on kerran päässyt pois, ei ilmeisesti halua kovin herkästi palata takaisin.
Nainen kuitenkin palaa, käy poliisiasemalla puhutettavana ja sitten, kun voisi hypätä Pariisin-junaan ja mennä kotiin, hän jääkin Le Havreen. Jokin siellä häntä kutsuu; ensin nuoruuden elokuvateatteri, josta kuolleen miehen elokuvalippu oli peräisin, sitten merenranta, josta ruumis löytyi. Nainen harhailee ympäriinsä ja ajattelee, ja sen kaiken Maylis de Kerangal kirjoittaa polveilevin virkkein.
Minun olisi pitänyt pystyä ajattelemaan rauhallisesti elokuvalippua, joka yhdisti minut vainajaan, sarjoittaa hypoteesit, avata paluutani Le Havreen, seurata linjoja jotka johtivat poliisiasemalta Perret’n kortteliin ja sieltä edelleen aallonmurtajalle, mutta jo muutaman metrin jälkeen, sillä aikaa kun pyörittelin mielessäni viime viikkoja, oli kuin aallonmurtajan henki olisi herännyt eloon ja mielessäni elpyi sarja menneitä tapahtumia, jotka toisistaan erotettuina olisivat olleet merkityksettömiä, lähes mahdottomia havaita, mutta jotka kytkeytyessään kävelyni tahdissa minuun, alkoivat yhä painavammin viitata johonkin: oli tapahtunut jotain, joku juttu joka liittyi Le Havreen ja koski minua.
Suomentajilla on riittänyt työtä, mutta Ville Keynäs ja Anu Partanen ovat päteviä ammattilaisia ja tyystin kykeneviä suoriutumaan tehtävästä. Jälkimaininkeja soljuu mukavasti, mutta kirjoitustyyli epäilemättä jakaa mielipiteitä – ei se varmasti kaikkien makuun samalla tavalla ole. Minua jälki miellyttää, olkoonkin että Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät pitää kyllä edelleen paikkansa de Kerangalin terävimpänä teoksena.
Tässä romaanissa kuolleen miehen mysteeri jää lopulta vähän sivuseikaksi. Tarinassa on lopulta enemmän kyse kotiinpaluusta ja tietynlaisesta kaupungin tunnusta. Kirjaan nivoutuu Le Havren historia, kaupunkihan pommitettiin toisessa maailmansodassa maan tasalle ja rakennettiin sitten uudestaan. Se tuo mielleyhtymiä Ukrainan nykytilanteesta ja sivutaanpa kirjassa myös tekoälyn uhkaa äänityöläisille ja Euroopan satamia vaivaavaa huumekauppaa. Hieno kirja!
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Mastodonissa olen msaari@mementomori.social.