Tuuliviiri vallaton…

Taisin joskus sanoa, että "MP3-soittimeni ei tule vaihtumaan Ipodiin!" Arvatkaas, mitä sain synttärilahjaksi Johannalta? On se kuulkaa sanottava, että onhan se nyt ihan eri juttu, kun mukana kulkee vajaa 800 biisiä kuin sen nelisen levyä, mitä aikaisempi soitin söi.

Lupaan kuitenkin olla kiltisti ja vajoamatta Mac-kultismiin, edelleenkään. MP3-soittimen vaihto houkutteli muutenkin, ja on helppo huomata, että iPodille on aika vähän järkeviä vaihtoehtoja – erityisesti, jos musiikkikokoelma on iTunesissa. Varsinkin Sonyn isommat soittimet ovat susirumia, eivätkä taida hinnankaan suhteen olla iPodia parempia. Minulla on siis iPod järkisyistä, niin järkisyistä kuin tällainen laite ylipäätään voi olla.

Viime aikoina vanha soitin alkoi kyllä tökkimään. Ensinnäkään se ei soittanut kiltisti Macilta kopioituja biisejä, toisekseen PC:ltäkin kopioidut biisit tulivat vähän missä järjestyksessä laitetta huvitti. Jos pyysi konetta soittamaan kaikki biisit järjestyksessä, se soitteli niitä vähän miten sattui, yhden levyn biisitkin saattoivat tulla moneen kertaan ennen seuraavaan levyyn siirtymistä – tai sitten eivät.

Minun kuuntelutottumuksillani 256 megaa on muutenkin liian vähän – ehdin kyllästyä biiseihin aika äkkiä, ja sitten saa taas olla vaihtamassa. Vähän laajemmalla valikoimalla pärjää toivottavasti pidempään. Vähän vaihtelunvaraa jäi, kun yli 10 gigan musiikkikokoelmasta ei iPodiin mahdu kuin se vajaa neljä. Aika helppoa oli kuitenkin valita sopiva kokoelma.

Nyt vain laatumusiikin tahdissa töiden pariin ja matkakuumetta kehittelemään, huomenna on lähtö Esseniin!

Täytetyt paprikat

Lauantai-iltana herkuteltiin kasvisruoalla. Salaatin seuraksi laitettiin täytettyjä paprikoita. Johanna löysi reseptin töissä selaamastaan Kotiliedestä, jos oikein muistan. Oli miten oli, ruoka oli hyvää, joten pistetään resepti talteen:

2 paprikaa
öljyä
1 iso sipuli
100 g herkkusieniä
puolikas hapan omena
puolikas suolakurkku
1 dl ranskankermaa
1 tl soijakastiketta
curryä
cayennepippuria
1 dl sinihomejuustoa
1 dl juustoraastetta

Halkaise ja koverra paprikat. Isot paprikat ovat parhaita, ja kaikista parhaimpia ovat sellaiset, joiden puolikkaat pysyvät hyvin pystyssä kaatumatta. Meillä oli yksi isompi ja kaksi pienempää, täytettä oli juuri sopiva määrä.

Silppua sipuli ja sienet (resepti edellyttäisi kai tuoreita, mutta tölkkisienetkin toimivat). Kuutioi omena ja suolakurkku.

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää sienet, omena ja suolakurkku. Anna kypsyä hiljalleen.

Lisää ranskankerma ja loraus soijaa. Mausta reippaasti curryllä ja varovaisemmin cayennepippurilla (jätimme väliin, kun emme tulisuutta kaipaa). Anna hautua hetken aikaa.

Lusikoi täyte paprikoihin. Laita juustoa päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin 20-30 min.

Ruokajuomana loisti irlantilainen Magners-siideri, suosittelen.

Mustikkapiirakka

Raha ei tee onnelliseksi. Rahalla voi kuitenkin hankkia asioita, joista onnellisuutta saa. Mustikkapiirakka on sellainen asia.

Tähän asti vastaantulleista paras mustikkapiirakkaresepti on äidiltä saatu. Tälle eivät pullataikinasta tehdyt mustikkapiirakat pärjää!

Taikina:

  • 150 g rasvaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia

Päälle:

  • mustikoita
  • 1/2 dl sokeria

1. Rasva ja sokeri sekoitetaan. Lisää kananmuna.

2. Vehnäjauho, leivinjauhe ja kaneli sekoitetaan.

3. Koko sotku sekoitetaan yhteen.

4. Taikina levitetään voideltuun vuokaan. Taikinaa riittää normaalin kokoiseen vuokaan. Tuplattuna taikinaa tulee pellillinen.

5. Mustikoita levitetään vuokaan mukavantuntuinen kerros. Ei kannata laittaa liikaa, sillä tulos on yhtä mössöä. Hyvää, mutta ei kaunista. Päälle voi ripotella sokeria.

6. Paistetaan 175 asteessa 35-40 minuuttia.

Raparperikiisseli

Keittelin tänään jo toista kertaa tällä viikolla raparperikiisseliä. Se on kesän herkkujen aatelia ja muutenkin parasta kiisseliä mitä löytyy. Ajattelin siis kehittää blogin ruokakulttuurillista osastoa tarjoamalle kyseisen kiisselin ohjeen niille, joille se ei ole tuttu. Kiisselin keittäminen on helppoa.

Hyvään annokseen kiisseliä tarvitaan noin 300-500 grammaa raparperia. Tahtoo sanoa siis noin kolme vartta. Päädyistä leikataan kuivat osat pois ja itse ainakin kuorin helpoimmin irtoavat kuoret pois. En tiedä onko se tarpeellista tai viisasta. Raparperit pilkotaan viipaleiksi ja nakataan kattilaan. Päälle kaadetaan puolisen litraa vettä. Vähän raparperin määrästä riippuenkin.

Raparpereita keitetään vedessä, kunnes ne saavuttavat halutun pehmeysasteen. Raparperit kannattaa siis keittää mössöksi. Kun raparperit ovat mössääntyneet, sekoitetaan kolmisen ruokalusikallista perunajauhoa pariin desiin kylmää vettä. Tarkempaa annostusta voi luntata perunajauhopaketin kyljestä. Kun perunajauho on sekoittunut veteen, se kaadetaan kiisseliin ohuena norona koko ajan sekoittaen.

Kun kiisseli alkaa kuplia, otetaan kattila pois levyltä. Enempää ei keitellä, muuten tulee kumia kiisselin sijasta. Nyt kiisseliin voi lisätä mansikoita, jotta se olisi vielä parempaa. Itse olen käyttänyt paloiteltuja pakastemansikoita. Tuoreetkin toiminevat. Koska raparperi on hapanta, kannattaa kiisseliin lisätä sokeria oman maun mukaan.

Ahneet ihmiset syövät kiisselin välittömästi, kärsivällisemmät parantavat sitä antamalla sen jäähtyä. Lopputulos on joka tapauksessa erinomainen.

Tandoorikana

Pohtiessamme pastakastikkeiden surkeaa tilaa (josta kuuluisi kirjoittaa erillinen juttunsa – ehkä senkin aika vielä koittaa) löysimme kaupasta Blå Bandin kastikkeet. Metsäsienikastike päätyi pastan kastikkeeksi, mutta nappasin myös Curry Tandoori -kastikkeen sen kanareseptin vuoksi mukaan.

Tänään ruokalistalla oli tämä nimenomainen kanaruoka. Olen suuri valmismarinoitujen kanasuikaleiden ystävä ja ne toimivat pohjana tällekin herkulle. Alunperin ajattelin marinoimattomia, mutta kaupan valikoima, tarjous ja Johannan mielivalta toivat materiaaliksi paketin kermakanaa. Lisäksi tarvittiin edellämainittu Curry Tandoori – kastikejauhe, banaani ja lisukkeeksi riisiä.

Johannan kotiintulon lievä viivästyminen aiheutti sen, että kana sai kypsyä rauhassa varsin maukkaaksi. Paistamisen loppuvaiheessa nakkasin kanan sekaan viipaloidun banaanin ja keittelin kastikkeen. Mietin tovin, sekoittaako kastikkeen kanan sekaan, mutta kastikkeen lievästi (hyvin lievästi) tuju maku pani harkitsemaan asiaa uudestaan ja tarjosin kastikkeen erikseen.

Lopputulos oli herkullinen: kermaisa kana yhdistyi mainiosti banaanin makeuteen ja tandoorikastikkeen voimakkaampaan makuun. Suosittelen! Epäilen Curry Tandoorin sopivuutta pastakastikkeeksi, mutta peruskanaa se tulee meillä maustamaan toistekin.