Kategoria: Elämää

Matkailimme tosiaan viime viikon Bardolinossa, joka on leppeä lomakohde Italian Gardajärven rannalla. Kohde on miellyttävä; ollakseen Pohjois-Italiaa, alueella on hyvin välimerellinen tunnelma.

Se näkyy myös siinä, että italialaisetkin pitävät paikasta. Elokuu oli sikäli jopa hieman huono aika mennä paikalle, sillä alue oli täynnä italialaisia turisteja viettämässä lomiaan. Toinen suuri ryhmä olivat saksalaiset, monessa paikassa palvelua saikin italian jälkeen saksaksi.

Sää suosi, sateita oli hyvin vähän ja suurimman osan ajasta paistoi aurinko. Terveydentilan kanssa olikin sitten vähän toisin: Johanna sairastui keuhkoputkentulehdukseen edellisellä viikolla ja minäkin ehdin saamaan angiinan juuri ennen matkaa. Onneksi on antibiootit, enkä minäkään sitten sairastanut kuin mennessä matkapäivän.

Bardolino on miellyttävän rauhallinen pikkukylä, joka sopi meidän rentoutumistarpeisiimme hyvin. Ei liikenteen melua, ei kovaäänistä yöelämää… Sen sijaan meillä oli rauhaisa ja laadukas hotelli, jonka uima-altaalla viihtyi kerrassaan mainiosti (Gardajärven rannat ovat kivikkoiset, joten uimarantameininkiä on vähänlaisesti).

Alueella on aika paljon toimintamahdollisuuksiakin. Järveä voi kierrellä veneellä, alueella on Italian suurin huvipuisto Gardaland, ympäristössä on mielenkiintoisia kaupunkeja ja niin edelleen. Meille riitti aika vähä: kävimme laivalla Sirmionen kaupungissa, bussiretkeilimme Veronaan, teimme Finnmatkojen retken Venetsiaan ja nautimme oopperaillasta.

Veronan bussimatka oli suhtkoht jännä elämys. Italiassa on hyvät ja suhtkoht edulliset junat, se todettiin viimeksi Rooman matkalla, mutta paikallisbusseja vältämme jatkossa. Veronaan lähtevä bussi kun oli jonkun 40 minuuttia myöhässä. Takaisin tullut bussi oli sitten vastineeksi kymmenisen minuuttia etuajassa (tai 50 minuuttia myöhässä), onneksi olimme ajoissa paikalla!

Kun Italiassa oltiin, syötiin tietysti kamala määrä jäätelöä. Selvää se on: Italiassa on edelleen parasta jäätelöä. Hinnatkin ovat kohdallaan, ellei satu ihan riistopaikkaan. Useimmiten pallon sai eurolla ja kaksi kahdella; Sirmionessa reissun kallein jäätelö maksoi jonkun yli kolme euroa.

Pizza ei sen sijaan taida olla pohjois-italialaisten heiniä… Ainakin Bardolinosta löytyneen pizza al taglia -paikan tarjonta oli vähän vaisua, itsekin teen yhtä hyvää. Veronasta löytyi sitten parempaa, mutta olisiko tuo palasina kilohinnalla myytävä levypizza sitten enemmän eteläisempää osaamista? Tiedäpä tuosta.

Pastaruoat sen sijaan olivat erinomaisia, tortellinit ja cannellonit ja muut hyvät. Muutenkin ruoka oli oivallista. Pidimme Madeiran matkan tapaan rentoa linjaa syömällä pääasiassa hotellilla, mikä osoittautui jälleen kerran hyväksi ratkaisuksi.

Hotelli oli viihtyisä. Ero Madeiran viiden tähden Cliff Bayhyn näkyi monessa kohtaa, mutta sittenkin hotelli oli mukava. Hotellin ravintolat olivat aivan riittävän tasokkaita ja palvelukin yleisiloista. Kivoina pikku bonuksina hotelli tarjosi maanantaisen Ferragosta-juhlan kunniaksi ylellisen jälkiruokabuffet’n ja muutakin ohjelmaa oli tarjolla.

Olisimme jääneet mieluusti vielä pariksi päivää, joten matkan voitaneen todeta onnistuneen hienosti. Poislähtiessä koti-ikävä iski kyllä viimeistään Veronan lentokentällä, joka on karmein lentokentäksi kutsuttu loukko, jolla olen koskaan ollut.

Asiaa ei auttanut se, että lähtöhalli oli täynnä myöhästyneitä lentojaan (kaikki lähtevät lennot olivat säännönmukaisesti myöhässä) odottavia italialaisia. Lentokentän kaupassakin kassajono alkoi jo kaupan ovelta, eikä miestenvessa todellakaan näyttänyt siltä, että sitä olisi siivottu sinä päivänä jo neljä kertaa, kuten siivousfirman lista väitti. Huh, kamala läävä, onneksi selvisimme suhtkoht vähällä odottelulla.

Kirjoittelen vielä Veronasta, Venetsiasta ja oopperasta, kunhan kerkeän.

Jos haluaa viihtyä, kannattaa suunnata Kaukajärven rantaan. Just nyt siellä on laumoittain sorsia, joista nuorimmat opettelevat ilmeisesti lentämään. Melkoisen hassun näköistä on, kun sorsat räpyttävät kauhealla tarmolla lentoon, lentävät metrin pari ja läiskähtävät kylki edellä järveen. Heh. Sinne vain ihmettelemään!

Liittymämyyjä ei millään saattanut luvata liittymää ennen maanantaita, mutta niin vain tulostamassaan paperissa luki asennuspäivänä huominen. Olen joutessani naksutellut ADSL-modeemia päälle aina silloin tällöin ja kas – netti toimii jo nyt. Kyllä nyt kelpaa. Elisalle siis piste, mutta pidettäköön nyt kuitenkin mielessä aika monta miinuspistettä, joiden seuraksi tuo lankeaa.

Tarinamme alkaa noin kuukausi sitten. Tietoisena tulevasta muutosta tarinamme päähenkilö, olkoon nyt vaikka Herra X, päättää tilata nettiyhteyden tulevaan asuntoonsa. Asunnon omistaja, Suomen Asumisoikeus, on tehnyt sopimuksen Elisan kanssa; välittäjä myy edullisia Elisan laajakaistaliittymiä asunnossa asuville. Tällaisen liittymän päähenkilömmekin tilaa.

Jossain vaiheessa päähenkilöllemme selviää, että muuttoa on mahdollista aikaistaa viikolla. Koska päähenkilömme ei halua viettää viikkoa netittä, hän ottaa yhteyttä välittäjään aikaistaakseen laajakaistan asennusta. Tuloksena on kaksi soittopyyntöä Elisan asennukseen, joista kumpaankaan ei koskaan vastata.

Päähenkilömme vierailee Elisan toimistossa, jossa hän pitkällisen odotuksen jälkeen saa kutakuinkin nollatuloksen: päähenkilöstämme ei ole mitään tietoja Elisan tiedoissa. Asennuksen aikaistaminen ei olisi muutenkaan mahdollista.

Selvä. Päähenkilömme alistuu olemaan viikon netittä. Johan se luvattu nettiyhteyden alkamispäiväkin lähestyy. Päähenkilöämme huolestuttaa kuitenkin hieman se, ettei hän ole saanut minkäänlaista vahvistusta tilaukselleen. Ainoa lohdun tuike hämärässä on soitto Elisan tilauksenkäsittelijältä, joka tarkistaa päähenkilömme henkilötunnuksen, jota välittäjä ei älynnyt kysyä.

Vihdoin koittaa nettiyhteyden alkamispäivä. Päähenkilömme ei ole edelleenkään saanut mitään tietoa asiasta Elisalta, joten on helppoa päätellä, että nettiyhteyttä ei ole olemassa. Päähenkilömme yrittää tavoittaa Elisaa puhelimitse, mutta tämä on kiireinen neitokainen, eikä vastaa puhelimeen. Onpa yksi linjoista, nimenomaan päähenkilömme kaipaama internetasiakaspalvelu, suorastaan rikki.

Päähenkilömme ei tästä lannistu, vaan suuntaa kohti Elisan myymälää. Siellä odottaa taas iloinen 40 minuutin odotus, jonka jälkeen asiakaspalveluhenkilö on valmis palvelemaan päähenkilöämme. Asiakaspalveluhenkilö soittaa useita puheluita, joista jokainen tuo aiheen soittaa jollekin uudelle henkilölle. Lopulta päästään umpiperään: asiakaspalveluhenkilön pitäisi soittaa aikaisemmin häntä eteenpäin pompottaneelle henkilölle, mutta tämä on ilmeisesti lounastauolla.

Päähenkilömme pudotetaan kyydistä tässä vaiheessa. On kuitenkin ilmennyt, että asunnon edellisellä asukkaalla on edelleen voimassaoleva internetyhteys asunnossa, mistä johtuen päähenkilömme tilaus on singottu limboon, josta sitä ei ilmeisestikään kukaan pysty pelastamaan. Asiakaspalvelija lupaa kuitenkin selvittää asiaa ja soittaa. Päähenkilömme tekee virheen tässä kohdin, olettaessaan asiakaspalvelijan olevan tarmokas ja selvittävän asiaa jo saman päivän aikana; onhan internetyhteyden saamisella jo kiire. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Seuraavana päivänä päähenkilömme suuntaa jälleen jo niin tutuksi käyneeseen Elisan myymälään. Tällä kertaa jonotusaika on tunnin verran. Puoli tuntia jonotettuaan päähenkilömme huomaa asiakaspalvelijan tulevan töihin ja tarttuvan asiaan: paikalla olevien jonottajien palvelemisen sijasta asiakaspalvelija tarttuu omatoimisesti päähenkilömme asiaan ja tekee asioita selvittäviä puhelinsoittoja. Päähenkilömme on toiveikas.

Lopulta päähenkilömme vuoro koittaa ja hän pääsee tapaamaan asiakaspalvelijaa. Päähenkilömme on päättänyt olla tiukka ja järjestää itselleen internetyhteyden. Päähenkilömme tiukkuuden voittaa kuitenkin asiakaspalvelijan periksiantamaton mitääntietämättömyyden muuri. Asia on niin epäselvä, ettei asiakaspalvelijakaan sitä ymmärrä; hän odottaa itsekin asiaa selvittävää sähköpostia. Joka tapauksessa on selvää, että tilaus on juuttunut syvään limboon.

Eikä siinä kaikki! Päähenkilömme onnistuu kaivamaan asiakaspalvelijasta irti tiedon, että liittymän aktivoiminen edellyttää asentajan käyntiä, kunhan tilaus saadaan irti limbosta. Se taas edellyttää useamman päivän odotusta, vaikka asiakaspalvelija kieltäytyykin arvioimasta päivien määrää millään tapaa.

Päähenkilömme ymmärtää, ettei tästä umpikujasta päästä mihinkään. On siis peruutettava: asiakaspalvelijalle ilmaistaan, että tämä ei kelpaa, on päädyttävä toisenlaiseen ratkaisuun. Asiakaspalvelijalla välähtää: hän tarjoaa päähenkilöllemme ADSL-yhteyttä. Yhtä nopea, samanhintainen ja asentajan saa paikalle alle viikossa!

Tämä kelpaa päähenkilöllemme, joskin pitkin hampain. Asentajan käynti kolmen päivän päästä on parempi kuin asentajan käynti tilauksen limbostahakemisajan päästä. Lopulta päähenkilömme poistuu epämääräisen tyytyväisenä Elisan myymälästä, mutta tietty epäilyksen pilvi päänsä yllä leijuen. Perjantaina selviää, onko Elisan myyjien sanaan missään määrin luottaminen.

Joka tapauksessa on selvää, millaisen arvion Elisan toiminta saa, mikäli päähenkilöltämme kysytään. Päähenkilö voi todeta, kuinka Elisa asettaa osakkeenomistajien edun asiakkaiden edun edelle, kuten kunnon pörssiyhtiön kuuluu. Mitäpä tuolla, että asiakkaat jonottavat tunnin päästäkseen kysymään yhden kysymyksen asiakaspalvelijalta, jos siten voidaan vähentää työvoiman määrää ja säästää rahaa.

Vaan eipä silti; päähenkilömme puoliso on Elisan osakkeenomistaja, eikä meillä mitään yltäkylläisyyttä huomaa. Taitavat olla suurosakkeenomistajat aivan asia erikseen. Sen kuitenkin tiedän, että Saulin ja Paulin kommelluksia katsotaan vastedes kasvoillamme kirpeä, kirpeä hymy.

Hohoo, olen sarjakuvasankari! Aura Ijäksen sarjakuva Enter-lehden avustajaristeilyltä dokumentoi kesäisen Tukholman-risteilyn uskollisesti ja hauskasti; tiedä sitten, paljonko tuo viihdyttää muita kuin osanottajia, mutta itse hihittelin tarmokkaasti.

Muuten, jos joskus kaipaatte hifihuoltoa Tampereella, voin suositella Kuninkaankatu 46:sta löytyvää Audiotasoa. Kaiuttimesta hajosi bassoelementti muuton yhteydessä, mutta Audiotasossa se paikattiin nopeasti ja tehokkaasti. Suosittelen.