Kategoria: Elokuvat ja tv

Jyrki Lehtola kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan (vaatii rekisteröinnin, mutta tunnus alansmythee ja salasana alansmythee ajavat asian) varsin osuvasti Hymypoika-elokuvasta. Suosittelen. Kiitoksia Johannalle vinkistä.

Tässä kohtaa kolumnia lyön rehvakkaasti pöytään käsitteen zeitgeist. Tuntuu hyvältä, ihan siltä kuin ajattelisi.

Kävimme eilen katsomassa taas vaihteeksi aasialaista kauhuviihdettä eli elokuvan The Eye. Aiheena oli tällä kertaa nuori sokea nainen, joka saa näkönsä takaisin uusien verkkokalvojen avulla. Ainoa ongelma on vain se, että normaalin näön mukana tulee vähän ylimääräistä… Yhteys Kuudes aisti -elokuvaan on ilmeinen.

Vaan The Eye oli kyllä Kuudetta aistia parempi. Elokuvan ensimmäinen puolisko noin suunnilleen oli säikyttelyä musiikilla, kovilla äänillä ja yllätyksillä, sitten säikyttely vähentyi kun päähenkilö alkoi ymmärtää tapahtumia paremmin. Elokuva sai aivan uudenlaisen ja varsin kiinnostavan käänteen, kun tapahtumia alettiin penkomaan huolellisemmin.

The Eye ei välttämättä ole pelottavin tai paras elokuva, jonka olen nähnyt, mutta mielestäni ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Huomenna tulee SubTV:n keskiviikkoleffana Boys Don’t Cry. Minä en aio sitä uudestaan katsoa – kerta riitti, kiitos vain – mutta jos elokuvaa ei ole vielä nähnyt, kannattaa se katsoa. Luvassa on julmaa tarinaa.

Perjantaina tuli vilkuiltua telkkarista Scary Movie, joka oli kyllä melkoista kuraa. Scream-sarjan elokuvat ovat hauskempia. Aika helppoa seksivitsiähän tuossa vyöryi valtoimenaan, mutta minulle se ei oikein riittänyt.

Sen sijaan lauantaina teatterissa katsottu Dogville oli julman tehokasta nähtävää. Se jatkoi ansiokkaasti Von Trierin "kiusataan viatonta naisparkaa"-sarjaa – alkuun vallan ihmetyttikin, miten tämä voi olla näin leppoisa. Sitten alkoi silmukka kiristyä ja tunnelma muuttua suorastaan vastenmieliseksi. Loppuratkaisusta ei jäänyt hyvä maku suuhun, vaikka se esimerkiksi Dancer in the Darkin loppua miellyttävämpi tavallaan olikin.

Elokuvassa tietysti puhututtaa sen toteutustapa. Aitojen tapahtumapaikkojen sijasta elokuva on kuvattu suuressa hallissa, jonka lattiaan on piirretty rakennusten seinät. Ratkaisu toimi yllättävänkin hyvin. Lavasteita oli juuri sopivasti – haluttu vaikutelma välittyi, eikä mitään turhaa ollut mukana. Samalla tapahtumat saattoi nähdä huomattavasti yleisemmin kuin vain yhtä kaupunkia koskevina. "Tällainen on ihmisluonto". Kuva ei ollut kaunis.

Suosittelen katsomaan. Näyttelijät vakuuttivat hyvällä työllään, erikoinen toteutustapa oli mielenkiintoinen ja elokuvaa piristävä ja juoni oli tyypillisen outoa ja ilkeää von Trieriä. Pahaa teki, mutta puhdistavalla tavalla.

Ruotsalaista Seikkailu Robinsonia on tullut seurattua nyt jonnin verran, mutta ei se vain oikein imaise mukaansa samalla tavalla kuin jenkkien Selviytyjät. Pelillisesti tuossa on paljonkin hyviä ideoita (johtajat, ”toinen puoli”), mutta sarjan muu toteutus ei toimi yhtä hyvin. Ihmiset ovat jääneet jotenkin täysin vieraiksi. Äänestyksiin mentäessä ei ole mitään aavistusta, kuka on uhattuna. Ehkä ruotsalaiset eivät vain juonittele samalla lailla kuin jenkit, mutta leirin tapahtumia voisi näyttää sarjassa enemmänkin. Ajankäyttö jaksojen suhteen on vähän löysää, sanoisin.

Mutta odotan mielenkiinnolla kotimaista versiota ja kyllähän tuota ruotsalaistakin ilolla katselee.