Nobel ja nobiliteetti

Doris Lessing sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Scififanina olen täysin mykistynyt: tämän tapauksen merkitys on suunnaton. Margaret Atwood on seuraavana jonossa, arvelisin, ja kohtahan palkinto jo myönnetäänkin jollekin varsinaiselle genrekirjoittajalle (Ursula LeGuin!).

Olen myös ilahtunut ajankohtaisuudestani: minulla on parhaillaan työn alla Lessingin Unesta päivään päin (joka ei kyllä ole aivan varsinainen mestariteos). Lessing onkin luultavasti nobelisteista se, jota olen eniten lukenut.

Lessingiä enemmän kolahti kuitenkin Tatun ja Patun Suomi. Moderni klassikko, joka kuuluu ehdottomasti jokaiseen suomalaiseen kirjahyllyyn!

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Toinen kirja

Tänään posti toi kustannussopimuksen allekirjoitettavaksi, joten toinen kirja on tosiasia (hyvä niin, koska olen kirjoittanut käsikirjoitusta jo 75 sivua). Edellisen kirjan mallilla mennään: aiheena ovat pelit ja julkaisijana BTJ Kustannus. Tällä kertaa käsittelyssä ovat tosin lautapelien sijasta korttipelit.

En aio kirjoittaa aivan perinteistä korttipelikirjaa – niissähän on ehkä muutama sivu yleistä juttua korttipeleistä, sitten pitkä lista vanhojen tuttujen pelien sääntöjä. Minun kirjassani käsitellään korttipelien historiaa, erilaisia pelikortteja, korttipelien luokittelua ja eri pelityyppien kehitystä – ja sitten selitetään säännöt joukkoon kiinnostavia ja erilaisia pelejä, joita ei nykyisistä korttipelikirjoista löydy. Lisäksi esittelen jollain tapaa joukon kaupallisia korttipelejä Unosta Magic: The Gatheringiin.

Ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä kirjan sisältöä on – omasta mielestäni – tarotkorttien esittely nimenomaan pelivälineenä. Suosittelen korttipeleistä kiinnostuneille tutustumista tarotiin, sillä se on vielä 600 vuotta syntymänsä jälkeen varsin kiehtova peliperhe.

Kirja ilmestyy jossain vaiheessa ensi vuotta, tavoitteenani on luovuttaa käsikirjoitus kustantajalle alkuvuodesta. Kirjoittelen Nooan päiväunien aikaan kun muilta akuutimmeilta töiltäni ehdin, joten aivan edellisen kirjan salamavauhtia tämä projekti ei etene.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

LibraryThingin Tag Mirror (ja kirjallisuuspalkinnot)

LibraryThing se vain venyy ja paukkuu, uusia kiinnostavia ominaisuuksia tulee aina silloin tällöin. Nyt uusimpana on Tag Mirror, joka näyttää millaisia tageja muut ovat omasta kirjastosta löytyville teoksille antaneet.

Ai mitäkö sillä? Itse ainakin keksin, että kirjastossanihan on tuntuva määrä Hugo– ja Nebula-voittajia. Ei liene suurikaan ihme, että kaikista maailman kirjallisuuspalkinnoista juuri nämä kaksi scifipalkintoa ovat parhaiten edustettuina omistamissani ja lukemissani kirjoissa.

Loppuun vielä vinkki: jos tykkäät Raa’asta lihasta, vilkaise myös Wondermarkia.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Pedot

Kansi: Pedot

Bazar-kustantamo lähestyi minua taannoin sähköpostilla. Ei-toivottu kaupallinen sähköposti olikin positiivinen juttu: nimittelivät mielipidejohtajaksi ja tarjosivat syyskuussa ilmestyvää Frank Schätzingin Pedot-romaania luettavaksi. Mielipidejohtaja kuulostaa oikein miellyttävältä ja kirjan idea sen verran vetävältä, että tartuin tarjoukseen.

Tänään kävin hakemassa 900-sivuisen jättitiiliskiven postista. Onhan se komia. Ekotrilleri on paras trilleri, tuumaan, joten tämä kuulostaa ihan lupaavalta. Hitusen arveluttaa mainostuksen keskittyminen siihen, kuinka paljon kirjaa on myyty – suosittu ei ole automaattisesti huono, mutta jos se on kirjan päämarkkinapointti, niin vaara on ilmeinen. Ympäristöä tuhoutuu – uhat tuovat mieleen Risto Isomäen oivallisen Sarasvatin hiekkaa -teoksen, joskin tässä on ilmeisesti merenelävilläkin osansa.

Tämän verran mainostusta siis saa lähettämällä minulle julkaisemansa kirjan; kirjavinkki seuraa, mikäli teos on hyvä ja Mikko reads tuomitsee, oli hyvä tai huono.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Tähtifantasia-palkinto jaettu

Kansi: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki

Eilen jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden parhaalle käännösfantasiakirjalle myönnettävä Tähtifantasia-palkinto. Kaikki ehdokkaat olivat kiinnostavia, joten valinta ei varmastikaan ollut helppo. Voittajaksi valittiin kuitenkin Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (kirjavinkkini teoksesta) – hyvä valinta, itse en omaa suosikkiani osaa varmaksi sanoa, varsinkin kun Unohdettu Ombria on vielä lukematta.

Voittajan on julkaissut toimintansa pääasiassa lopettanut Loki-kirjat, joka ei taida tästä enää sen kummemmin hyötyä. Sääli. Pisto sydämessä, jne., olen itse hyvinkin kustantajan kannalta hyödytön lukija, kun hyvin harvoin ostan kirjani. Luen myös valtaosan scifistäni englanniksi ennen suomennosten ilmestymistä, joten en suomennoksia ostaisi, vaikka enemmän kirjoja ostaisinkin.

Lupaankin, että jahka tästä vaurastun, ostan enemmän kirjoja, etenkin kotimaista scifiä ja fantasiaa.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat