Kategoria: Musiikki

Nick Caven konsertti oli huikea kokemus. Esitys alkoi vahvalla ja intensiivisellä tulkinnalla "West Country Girlistä" ja jatkui samaa rataa. Monia kappaleita ei tunnistanut ennenkuin sanoista, niin vapaasti Cave tuotantoaan tulkitsi. Tuloksena oli hienoja versioita. "Henry Lee", aivan uudenlainen "Stagger Lee", herkkä ja voimakas "The Mercy Seat"… Kerrassaan upeaa. Liveversiot olivat niin erilaisia levytettyihin verrattuna, että konserttiin meneminen kannatti jo sen takia. "The Mercy Seat" esimerkiksi esitettiin pääasiassa Nick Caven soolona, pääosassa mies ja piano. Tunnelma oli lähes harras. "Stagger Lee" oli saanut uudet sanat ja musiikin, "Henry Lee" taas oli sävyltään vähemmän seesteinen.

Kokoonpano pakotti osaltaan tulkitsemaan. Lavalla nähtiin varsin hyvässä vireessä oleva Nick Cave flyygelinsä takana, Warren Ellis viuluineen, Martyn Casey bassossa ja Abattoir Bluesilla takova Jim Sclavunos rummuissa. Voisi kuvitella, että kitaristin puute rajoittaisi rockia, mutta ei: Warren Ellis toki nappasi tarvittaessa kitaran käteensä, mutta suurimman osan ajasta viulu sai paikata. Kyllähän sitäkin voi kitaratyyliin rämpyttää. Kuulostikin hyvältä. Warren Ellis viekin suvereenisti paikan suosikki- Bad Seedinäni nyt kun Blixa on jättänyt bändin.

Gospelkuoron puuttuminen taisi olla yksi syy uuden levykaksikon biisien vähyyteen. Mistään tyypillisestä uuden levyn puffauksesta ei siis ollut kyse: The Lyre of Orpheukselta kuultiin vain "Easy Money" ja "Babe, You Turn Me On" eikä Abattoir Bluesilta ensimmäistäkään kappaletta. No More Shall We Partilta kuultiin sen sijaan useampikin mainio veto, kuten "Darker with the Day". Vanhempaa Bad Seeds -räimettä saivat edustaa erittäin aggressiivinen "Jack the Ripper" ja Birthday Party -biisi "Wild World".

Julkkiksiakin bongailtiin. Laura sanoi nähneensä Ville Leinosen Valumoineen, minä taas näin ihan omakohtaisesti Rasmuksen Laurin, Jone Nikulan ja parhaana bongauksena Tampereen oman Two Witches -Jyrkin.

Keikka oli siis todellinen elämys, vaikka paikkamme olivatkin aika kaukana lavasta. Musiikki kuului ja hyvä meininki välittyi, vaikka etäisyyttä olikin. Warren Ellisin ja Nick Caven lavaliikehdintä on lisäksi sen verran reipasta, ettei sen nähdäkseen tarvitse olla lähellä. Kylläpä tuo vain parhaisiin koskaan näkemiini keikkoihin menee helposti. Odotukset ovat tosin korkealla myös marraskuisen Marianne Faithfullin suhteen. Se on samoin Kulttuuritalolla, mutta sinne saimme paikat aivan eturivin keskelle. Kelpaa katsella!

Nick Caven keikka on jo ylihuomenna. Sitä odotellessa olen kuunnellut uutta Abattoir Blues / Lyre of Orpheus -tuplaa. Hyvähän se on, mutta kuinka kestävä, jää nähtäväksi. Potentiaalia ainakin riittää ja hyviä biisejä. Abattoir Bluesin parasta antia ovat gospelpop-hitit There She Goes, My Beautiful World ja Nature Boy, Lyre of Orpheuksella taas Easy Money ja Supernaturally sointuvat korvaan mukavasti.

Odotamme siis mielenkiinnolla, mitä saamme kuulla. Oli luvassa sitten vanhoja hittejä tai uuden levyn kappaleita, keikka lienee päätähuimaava.

Syksyn toinen keskeinen artistivieras on tietysti Marianne Faithfull (Kulttuuritalo, 15. marraskuuta). Mariannen uusi levy Before the Poison on hyvä hankinta myös PJ Harveyn ja Nick Caven faneille, sillä kaksikko vastaa pääasiassa levyn biiseistä. Helsingissäkin vieraileva joukkio Cave, Ellis, Casey ja Sclavunos myös esiintyy levyllä. PJ Harveynkin laulua kuullaan. Marianne Faithfull ei ehkä itse osaa säveltää, mutta osaa hän ainakin hyviä taustajoukkoja valita. Se, mitä levystä olen tähän mennessä kuullut kuulostaa erittäin hyvältä ja miellyttää kyllä varmasti sekä Caven että Harveyn faneja.

Nyt menee loputkin katu-uskottavuudesta, mutta on se Scorpions vaan hieno bändi. Niinku ihan oikeesti. Bändillä kun on muitakin biisejä kuin puhkisoitetut Still Loving You, Winds of Change ja Rock You Like a Hurricane.

Teimme eilen nimittäin ekskursion Tuuriin Miljoonarokkiin ihmettelemään Johannan nostalgiasuosikki Scorpionsia. Muitakin esiintyjiä oli: Pizza Enricon missasimme (tarkoituksella), Maija Vilkkumaa oli oma reipas itsensä ja esitti ihan hyvältä kuulostavia uusia biisejä, Jani Wickholm taas oli jotenkin vähän vaisu.

Scorpions sen sijaan oli erinomaisessa vireessä. Kiertueen voisi kuitata köyhtyneiden vanhojen äijien rahankeruutouriksi, mutta eipä mitä: uuden levyn myötä bändi vaikutti hyvinkin innostuneelta ja esiintyi sellaisella tarmolla ettei vanhoista sedistä uskoisi.

Show oli vauhdikas ja näyttävä ja ainakin Johanna vaikutti tyytyväiseltä bändin kappalevalintoihin. Ne pakolliset kuultiin ihan lopuksi, mutta sitä ennen kuulimme uuden levyn materiaalia ja vanhoja suosikkeja. Joukossa oli Johannan mukaan yllättäviäkin valintoja. Menomatkalla saamani pikaperehdytys ainakin osui hyvin kohdalleen ja biisit kuulostivat edes jossain määrin tutuilta.

Ei siis valittamista. Scorpionsien keikka oli täynnä julkeaa rockposeeraamista, huumoria, hyvää soittamista (sisältäen hienot ja pitkät rumpu- ja kitarasoolot) ja viihdettä. Sitä myös riitti pitkään, lähes kaksi tuntia. Kyllä kelpaa.

Tapahtumapaikka oli muuten ihan mielenkiintoinen tapaus myös. Mainostivat katettua aluetta ja toden totta – esiintymislavat, niiden edusta ja anniskelualue olivat katettuja. Missään ei vain kerrottu, että katos oli keskeneräinen rakennustyömää. Paikalle tulee joku uusi laajennus kaupalle. Betonirakenne oli pystyssä, muu vielä puuttui.

Valittamista puitteissa ei ollut – pysäköinti toimi, katettu alue oli hyvä ja seinien puuttuminenkin toimi vain luonnollisena (ja tehokkaana) ilmanvaihtona. Istumapaikkoja olisi saanut olla enemmän, samoin roskiksia, mutta kokonaisuutena homma toimi ihan kivasti. Kannatti käydä.

Skitso-Jannelta taas vaihteeksi elämää suurempia linkkejä: Top 10 noloimmat black metal -kuvat ikinä. Muuten hyvä lista, paitsi Satyriconin Nemesis Divinan kansista napattu kuva on (Frostin jättinauloja lukuunottamatta) listan tasokkain, vaikka ykköseksi onkin päätynyt.

Kuuntelen taas vaihteeksi työväenlauluja. Valitettavasti kokoelmani on äkkiä kuunneltu. En laske itseäni mitenkään erityisen aatteelliseksi, vaikka vasemmisto onkin poliittisesti paljon oikeastoa lähempänä omia ajatuksiani. Kyllä näitä jo musiikillisista syistä kuuntelee, sen verran menevää musiikkia KOM-teatterit ja muut ovat.

Sanoituspuolella on tietysti paljon ajan kuluessa hieman huvittaviakin sävyjä saaneita kappaleita, mutta myös paljon ihan pätevääkin asiaa. Oppimisen ylistys on ikuinen suosikkini, jonka viesti ei vanhene koskaan. Se on aina relevantti, kaikille. En keksi tähän hätään toista kappaletta, jonka sanat olisivat yhtä hyvät. Älä usko sananparsiin ja Tartu hetkeesi ovat myös tärkeitä.

OPPIMISEN YLISTYS (säv. Eero Ojanen, san. Bertolt Brecht, suom. H-P. Lappalainen)

Opi perusasiat!

Niille, joiden aika on tullut,

se ei koskaan ole liian myöhäistä.

Opi kaikki aakkoset,

se ei riitä, mutta opi ne!

Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo!

Sinun täytyy tietää kaikki,

sinun täytyy astua johtoon!

Opi, mies yömajassa,

opi, mies vankilassa,

opi, vaimo keittiössä,

opi, kuusikymmenvuotias.

Sinun täytyy astua johtoon!

Mene kouluun, koditon.

Hanki tietoja, vaikka palelet.

Nälkäinen, tartu kirjaan,

se on hyvä ase.

Sinun täytyy astua johtoon!

Älä pelkää kysyä, toveri.

Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää.

Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä.

Tarkista lasku;

sinun täytyy se maksaa.

Laske sormesi joka erälle ja kysy:

miksi tämä on näin?

Sinun täytyy astua johtoon!

Opi perusasiat!

Niille, joiden aika on tullut,

se ei koskaan ole liian myöhäistä.

Opi kaikki aakkoset,

se ei riitä, mutta opi ne!

Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo!

Sinun täytyy tietää kaikki,

sinun täytyy astua johtoon!

Lainataan loppuun vielä Brechtiltä pari osuvasti sanottua:

Se joka viimeksi nauraa, ei ole vielä kuullut huonoja uutisia.

Mikä rikos on ryöstää pankki verrattuna sen perustamiseen?