Teollisuuskolinaa

Kannattipa vaihteeksi lukaista huolellisemmin Cyberwaren tiedote. Listoilta löytyi teollisuuslegenda Einstürzende Neubautenin uusi Perpetuum Mobile -albumi rajoitettuna painoksena bonus-DVD:n kera. Koko paketin saa kaiken lisäksi alle kahdellakympillä! Ihan hienoa, laitoin omani varaukseen välittömästi.

Einstürzende Neubauten on ehdottomasti suurimpia suosikkejani koskaan. Bändin tyyli on vaihdellut metallinkirskunasta ystävällisempään ilmaisuun, mutta kaikkea varhaisimmista levyistä aina uusimpiin asti on sävyttänyt sama kokeileva asenne ja luova suhtautuminen soittimiin. Kokeellisuus ei ole kuitenkaan ainoa ulottuvuus, vaan biiseihinkin on nähty vaivaa. Industrialimmat voivat aloittaa tutustumisen vaikkapa Halber Mensch -levyltä, kevyemmästä ilmaisusta pitävien valinta taas on Ende Neu tai Silence Is Sexy. Väliltä löytyy vaikkapa Tabula Rasa. Yhtä ylintä suosikkia en osaisi valita, kaikki nuo ovat eri lailla mutta yhtä paljon rakkaita.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Rrrrock

Sain nipun levyn arvosteltavaksi Hamaraan. En ole ehtinyt kuunnella kuin yhden kolmesta, vaan se jo toi hyvän mielen. On aina saavutus, jos yksikin arvostelulevyistä on ihan oikeasti hyvä. Tällä kertaa kriteerit täytti ruotsalaisen Grand Maguksen tymäkkä stoner-läjäys Monument. Saapa nähdä mihin muista levyistä on. Ostin myös, kun halvalla sai, Diablon Read My Scars -sinkun. Kertakuuntelulla toimii kyllä, Rainer Nygårdin kerrassaan erinomaisen lauluäänen ansiosta.

Lainasin kirjastosta Atte Oksasen pro gradun Murheen laakso. Mies ja kuolema raskaassa suomenkielisessä rockissa. Oksanen analysoi siinä Trio Niskalaukauksen, Lyijykomppanian, Mana Manan, Viikatteen ja Kotiteollisuuden sanoituksia mies ja kuolema -näkökulmasta. Suosittelen tutustumaan, jos aihe kiinnostaa, varsinkin kun työn löytää PDF-muodossa Tampereen yliopiston tutkielmatietokannasta.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

New Orderia kaupan

Lykkäsin myyntiin pari New Order -kiekkoa – minusta bändi on vain paljon parempi single- kuin levybändi. Movementista tai Brotherhoodista kiinnostuneiden kannattaa kuitenkin suunnata myyntisivulleni.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Raskasmetallia

Hamaran lukeminen herätti taas ostohaluja. Kaupasta piti – ihan väkisin, aivan niin, pakko oli, en voinut sille mitään – kantaa kotiin sekä englantilaisen Akercocken ärjy ja uskonnollinen Choronzon ja entisen kotikaupunkini Jyväskylän edustajan Swallow the Sunin synkkä The Morning Never Came. Molemmat ovat keränneet varsin kelvollisia arvosteluja ja kumpaakin rohkenen kertakuuntelun jälkeen suositella laatumetallin ystäville. Akercocke kallistuu enemmän black metalin puolelle uskonnollisella symboliikallaan, laulupuolikin on äärimmäisempää – Cradle of Filth -kirkumisesta puhtaaseen lauluun ja matalaan korinaan. Swallow the Sun on hidastempoisempaa doom-sävytteistä surujyräystä.

Metallimusiikin ystäville suositellaan myös osallistumista SirkkeliRock-vuosiäänestykseen.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki