Taru sormusten herrasta

Tänään suuntaan kauppaan hakemaan Kahden tornin kauan odotettua Oikeaa Laitosta. Ainakin Sormusten saattueen Special Extended -versio oli elokuvateattereissa esitettyä parempi, odotan samaa Kahdelta torniltakin.

Sen sijaan hieman kauhistuttaa Kuninkaan paluun lippujen hinnat. 11 euroa! Aivan tolkutonta. Mikään kiire ei ensi-iltoihin ole, eikä kyllä noilla hinnoilla muutenkaan. Tsiisus. Varsinkin kun sen oikean elokuvan näkee vasta joskus vuoden päästä, kun Special Extended -versio ilmestyy. Plääh. Kaipa se silti täytyy käydä isolta kankaalta katselemassa.

Pelaamisen riemusta

Yhdessä pelaaminen on kivaa. Työnjako Jak & Daxterin parissa alkaa selvästikin vakiintua. Minulle näyttävät jäävän vaarallisemmat paikat: isommat monsterit, muutoinkin erinäisten otusten kansoittamat alueet, rakettimopolla lentäminen ja sen sellainen. Enemmän pelaamisen tuoma ohjauksen varmuus lienee tässä ratkaisevaa, ja se, etten ihan vähästä säiky päällekäyviä hirviöitä. Johanna stressaantuu helposti, kun ympäristö pelissä täyttyy erilaisilla haasteilla. Veikkaan kyllä tilanteen tasoittuvan, kunhan Johannakin pelaa enemmän ja saa pelaamiseensa varmuutta. Minulla on kuitenkin aika monta vuotta etumatkaa pelikokemuksen suhteen, vaikka konsoleilla en olekaan juuri pelaillut. Ristiohjaimen kanssa voisin olla tumpelompi, mutta nykyohjainten analogitatit sopivat minun sormiini kätevästi. Nerokas keksintö, sanon minä.

Värinäefektikin on kyllä hauska juttu, mutta sen hyödyllisyydestä joka paikassa en ole vakuuttunut. Jak & Daxterissa ohjain tärähtää kun Jak ottaa iskua – se on hyvä. Jatkuva kova tärinä rakettimopolla ajettaessa ärsyttää enemmän. Vaan eipä tule kauheasti värinää käytettyäkään, kun enemmän pelataan langattomalla ohjaimella, jossa patterit kuluvat turhan kanssa värinää käytettäessä. Autopelien puolella värinäefekti tuo ihan mukavaa todentuntua peliin, yksi aisti otetaan mukaan tekemään pelistä uskottavamman. Kun vielä saisi hajumoduulin puskemaan bensan- ja kuminkäryä…

Viikon peli-idea: Gran Turismo suksilla. Eli iso valikoima laskettelurinteitä, joukko välineitä niiden alastuloon (erilaiset sukset, lumilauta) ja useita eri pelitapoja (eri kilpalajit, half-pipet, freestylet, vapaa laskettelu ja niin edelleen). Ostaisin heti. Onkohan mitään vastaavaa olemassa? Äkkiä tulee mieleen lumilautapelit, mutta erityisemmin ei tuommoinen skeittipelityyppinen kikkailu kiinnosta. Äkkivilkaisulla Alpine Racer 3 on kai lähinnä, mutta arvostelu ei vakuuta.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Aion

Kirjoitin arvostelun CMX:n Aionista. Jo oli aikakin, edellisestä levyarviosta on jo pari kuukautta. Noh, nyt saitte uutta luettavaa sillekin osastolle.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Puuhakas TV-päivä

Päiväni alkoi kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen kello viisi aamulla. Herätys oli kalsa. Pääsin kuitenkin ajoissa junaan ja matkaan kohti Helsinkiä. Kuuden junassa Kemijärveltä oli miellyttävän hiljaista, en tosin saanut nukuttua.

Perillä pääsin melko kätevästi studiolle, jossa Lauantaivekkaria kuvataan. Tapasin maskeerauksen jälkeen ohjelman tekijät ja muut vieraat. Mari Kaasista osasin odottaa, Mauri Kunnasta en. En käynyt fanittamaan, vaikka syytä olisi. Varsinkin Hui kauhistus! kuuluu olennaisena osana lapsuuteeni. En itse asiassa alkuun miestä tunnistanutkaan, mutta nimen kuultuani iski ahaa-elämys. Lääketieteellistä arvovaltaa toi tohtori Matti Tolonen. Taidetta edustivat Juha Valkeapää, Markku Veijonsuo ja Annu Kapulainen.

Suoran lähetyksen nauhoittaminen ei ollut lopulta kovinkaan kummoista puuhaa nauhoitukseen verrattuna. Mitään ei tietenkään otettu uusiksi, mutta eipä sattunut mitään mokiakaan. Hirveää kiirettäkään ei tuntunut olevan, sellaista rauhallista etenemistä ennemminkin. Ohjelman aluksi osallistuin aloituskeskusteluun; kun kyseltiin nollauskeinoja informaation ja hälyn täyttämässä maailmassa, mainitsin tiukkaa keskittymistä vaativien pelien pelaamisen.

Varsinaisessa haastatteluosiossa puhuin toimittaja Sakari Heiskasen kanssa lautapeleistä. Mallina toimi Diplomacy – ei ehkä paras mahdollinen valinta, mutta sitä halusivat. Onhan se perinteikäs peli. Puhuttiin sentään muustakin, kuten siitä, mikä ajaa ihmiset pelaamaan. En osannut lopulta sanoa mitään eskapismia, sosiaalista ajanvietettä ja puhdasta hupia parempaa syytä. Vaan tarvinneeko mokomaa…

Tohtori Tolonen puhui kovasti ravintolisäaineiden puolesta. Ruokavaliosta ei saa kuulemma tarpeeksi. Sen sijaan, että tehtäisiin kalliita testejä vitamiinitilanteen selvittämiseksi, kannattaa Tolosen mukaan syödä ravintolisiä ihan varmuuden vuoksi. Tämähän on muuten ihan hyvän kuuloinen vihje, mutta kun tohtori Tolonen myy kyseisiä tuotteita ilmeisen hyvällä menestyksellä. Homma haiskahtaa siis hieman siltä, että tohtorin lääketieteellistä arvovaltaa käytetään myynninedistämiseen, mikä väistämättä herättää epäilyksiä lääketieteellisten lausuntojen todenmukaisuudesta. Hmm-hmm.

Muusikot olivat erinomaisia. Ensimmäisessä esityksessä Veijonsuo puhalteli vetopasuunaa sordiinon kera ja Valkeapää säesti puhaltelemalla urkupilliin (siis sellaiseen noin puolitoistametriseen metalliputkeen). Toisessa esityksessä Veijonsuolla oli didgeridoo ja Valkeapää soitti suutaan. Olen nähnyt miehen joskus TV:ssä, ja kyllä siitä äijästä vaan epäinhimillistä äläkkää lähtee. Suosittelen tutustumaan. Kaksikko esiintyy tiistaina Helsingissä Malmitalolla, käyttäkäähän tilaisuus hyväksenne, Helsingissä asuvat.

Että sellaista. Aika rankka aamu, herätys oli vähän turhan aikainen, mutta yllättävän vähän väsyttää tässä vaiheessa. Ehkä se vielä jossain vaiheessa kostautuu…