Paholaisen kakku

Hyvä suklaakakku: helppo tehdä, onnistuu lähes varmasti, maistuu hyvälle.

  • 5 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl soodaa
  • 4 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl kaakaota
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja munat, maito ja öljy keskenään. Yhdistä ja sekoita. Ei tarvitse vatkata erityisemmin, kunhan käsin sekoitat tasaiseksi. Taikinan joukkoon voi lisäksi laittaa suklaarouhetta.

Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 °C lämmössä noin tunnin.

Kuorruta kakku suklaalla. Kuorrutukseen tulee puolet voita, puolet suklaata. Sulata ja levitä. Sopivaa suklaan määrää voi hakea, 150 gramman suklaalevystä tuli aika runsas kuorrutus. Kuorrutus oli myös aika juoksevaa, parhaiten onnistui kun sitä levitti sudilla ensin joka paikkaan, ja antoi välissä vähän jähmettyä, ennen kuin lisäsi uutta päälle. Vähempikin riittäisi, luulisin, sekä suklaan määrässä että voissa suhteessa suklaaseen, ehkä.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Sata parasta lautapeliä 2014

Tein listan. Sata parasta lautapeliä, syksyllä 2014. Tätä ei kannata ottaa liian vakavasti, koska vaikea näitä on mitenkään tarkkaan järjestykseen pistää. Tässä on kuitenkin vähän yritystä. Peleistä on lyhyet kommentit, mutta jos ne tuntuvat koodikieleltä, se johtuu siitä, että tämä on alunperin kirjoitettu julkaistavaksi Lautapeliseuran foorumilla, yleisölle, jonka tietämys peleistä on pykälän-pari keskivertokansalaista korkeammalla. Koettakaa kestää; olen linkittänyt pelejä Lautapelioppaan arvosteluihin sikäli kuin se on mahdollista.

99–104
Kadonneet kaupungit — Klassikko ja paljon pelattu, mutta hivenen yhdentekevä.
Antike — Tykkäsin aikoinaan valtavasti, mutta vähiin on jäänyt pelit.
Acquire — Ikäisekseen mahtava, mutta olisipa varmasti 45 min pituinen…
Modern Art — Teoriassa hyvä, käytännössä ei kyllä koskaan tule pelattua.
Africa — Henk.koht. klassikkoarvoa, ei tarvitse omistaa, mutta välillä mukava pelata.
The Lord of the Rings: The Two Towers Deck-Building Game — Ei niin hyvä kuin ykkösosa.

94–98
Rallyman — Paras rallipeli, omaperäinen ja kiehtova pelimekaniikka.
Ingenious — Hyvä perusabstrakti, vähän mauton ja hajuton.
Halli Galli — Hyvä nopeuspeli, harmi vaan että nopeuspelejä ei kukaan halua pelata.
Qwixx: Das Kartenspiel — Ei yhtä hyvä kuin noppaversio, mutta tykkään kyllä tästä.
Neuland — Oudosti kulmikas ja vähän tönkkö, en ihmettele että vähän floppasi, mutta omistan silti mieluusti alkuperäisen laitoksen.

90–93
The Bottle Imp — Parhaiten teemoitettu tikkipeli ikinä; muuten ei kyllä lähellekään paras tikkipeli.
Blitz — Muuten en välittäisi, mutta tytär tykkää, ja kivahan tätä on pelata.
St. Petersburg — Joskus tällä oli kympin reittaus, mutta kyllästyin sittemmin täysin.
Attika — Tätä on pelattu vuodesta 2003, ja pelattaneen jatkossakin.

87–89
Bohnanza — Arvostan, ja mukava tätä olisi joskus pelatakin.
Continental Divide — Winsomen perushyvää settiä, vaan toistaako vähän itseään? Vähän raskas.
Taj Mahal — Tätä voisin pelata useamminkin, vaan eipä ole vuosikausiin tullut vastaan.

83–86
Web of Power — Kuuminta hottia vuonna 2002, sen jälkeen ei ole hirveästi näkynyt; sääli, kolminpelinä tämä on kyllä aika timanttia.
Gang of Four — Tichua ei sitten tältä listalta löydy, eikä tämäkään kipua tätä korkeammalle.
Impulse — Vasta yksi peli alla, en tiedä vielä onko tämä kiehtovan outo vai vain häsmäinen viritys.
La Boca — Peliporukassa lässähti täysin, mutta perhepelinä tätä on mukava pelata.

75–82
Lord of the Rings: The Confrontation — Siisti design, joka ei houkuta pelaamaan. Jos poika ei tykkäisi, olisin jo aika lailla unohtanut.
Indigo — Ostin sattumalta alennuksesta; perhepelinä aika timanttia, ollaan pelattu joku parikymmentä erää ja edelleen ehdotan tätä usein lapsille.
Clippers — Vasta yksi peli alla, odotuksia olisi parempaankin suoritukseen jos tätä vain saisi joskus pelattua.
Lancashire Railways — Rationaalisessa systeemissä sijoitus olisi sama kuin New England Railwaysin, mutta niin vain tämä on jostain täysin käsittämättömästä syystä alempana.
Mhing — Ensi kerralla yhdistän tämän mahjongiin, enkä huomioi erikseen; ihan kelpo johdatus mahjongiin yhtä kaikki.
Locomotive Werks — Vähän ehkä liiankin luurankomainen bisnespeli, mutta mukavahan tätä on silloin tällöin pelata.
Samarkand — Se Sid Sacksonin vanhempi Samarkand; parin pelin perusteella oikein lupaava tapaus. Se toinen Samarkand onkin sitten aika paljon korkeammalla.
Eclipse — Näin kauas jäi Eclipse kärjestä minun listallani. Arvostan, mutta ei tämä oikein minun pelini ole.

72–74
Timeline — Hauska seurapeli. Ehkä yksinkertaisin versio tästä ideasta, mutta toimii. Paljon auttaa itse tehdyt lisäkortit Suomen ja lautapelien historiasta.
Attribute — Hauska seurapeli tämäkin, tykkäsin tästä kovasti koska olin tässä aika hyvä, mutta eipä tällaisia vain tule pelattua.
Eläinpyramidi — Hyvä näppäryyspeli; kaksinpeli voisi olla parempikin, mutta muuten ei valittamista.

67–71
Las Vegas — Hyvä noppafilleri. Eka pelikerta jätti aika meh-fiiliksen, mutta kyllä tästä sitten peli löytyi, perhepelinä varsinkin hyvä.
Tobago — Perhepelinä oivallista aarteenetsintää, toimii onneksi ihan hyvin kaksinpelinäkin.
Flix Mix — Hauskasti aika hidas nopeustestipeli. Niitä kätkettyjä helmiä, joista juuri kukaan ei ole kuullutkaan.
Nile DeLuxor — Kevyttä kortinläiskettä, toimii (myös perusversiona ilman DeLuxoria) mutta eipä ole tullut viime aikoina tätä pelattua.
Subdivision — Jää näköjään ihan perhepelikäyttöön, ei tehnyt suurta vaikutusta pelikerhossa.

62–66
King of Tokyo — Listan kovin yatzy-variantti, hauska peli silloin tällöin pelattuna.
Parade — Tämän hetken kuuminta hottia korttifillereiden puolella, toimii mukavan hyvin kahdestaankin.
Geschenkt — Vuoden 2004 Essenin messujen kovin filleriuutuus, mutta tätä kyllä näkee satunnaisesti pelattavan edelleenkin.
Coco Loco — Kevyttä hittipotentiaalia, vähän yli viikossa noin 20 matsia takana; tälle kertynee aika vaivatta sata pelikertaa.
Puerto Rico — Vanha sotaratsu, johon kyllästyin jo vuosia sitten. Pelaan kyllä silloin tällöin iPadilla, ja toimiihan tämä edelleen.

56–61
Qwirkle — Perhepelisarjassa vahva tapaus, mukavaa laatanladontaa.
Marrakech — Yksi parhaista lastenpeleistä, tätä on itsekin ihan oikeasti hauska pelata.
The Ark of the Covenant — Paras Carcassonne-muunnelma, tykkään tämän erikoisuuksista.
Stone Age — Harvinaisen mielenkiintoinen worker placement -peli.
Villa Paletti — Näppäryyspeliklassikko. Joku versio Jengasta kuuluu kokoelmaan, ja tämä on minusta hauskin.
Maaginen labyrintti — Erinomainen lastenpeli, tällä hetkellä vahvassa nosteessa kun tytär tahtoo pelata ja minäkin tästä pidän.

53–55
SNCF — Melkoinen floppi lopulta, vaikka voitti Vuoden pelinkin. Ei tätä tunnu kukaan pelaavaan. Ainakaan minun kanssani, ja se on harmi.
Race for the Galaxy — Mikäköhän siinäkin on, ettei tämä oikein jaksanut vetää, vaikka paperilla onkin lähes täydellinen.
Sunda to Sahul — Edellisestä matsista kuusi vuotta. Aika kiperä nopeuspeli, joten ei tätä oikein voi kenenkään kanssa pelata. Pitäisi ehkä lapsille kokeilla.

51–52
New England Railways — Näitä saa pöydälle joskus, toisin kuin Age of Steamia…
Kilpikonnakisa — Lastenpelien A-sarjaa, toimii myös aikuisille.

50–48
Qwixx — Erittäin hyvä noppafilleri.
Pantheon — Paras Brunnhoferin peli? Ehkäpä. Ainakin tässä on aika pirullisia ajoitusjuttuja välillä. Toimii hyvin myös kahdestaan, siitä iso plussa.
London — Wallacen oiva kaupunginrakentelupeli. Väliin tuntui jo vähän kyllästyttävän, mutta kylläpä tätä nyt vielä jaksaa pelata.

46–47
Europa Tour — Erinomainen perhepeli; ei tätä peliporukassa jaksaisi pelata, mutta kaksinpelinä pojan kanssa toimii erittäin hyvin.
Love Letter — Oivallinen filleri, tätä on aina hauska pelata.

44–45
Halli Galli Extreme — Se parempi Halli Galli, mutta sen verran kiharainen jo, ettei tätä saa niin helposti pöytään.
Trans Europa+ — Inhosin joskus, mutta tulin järkiini: tämähän on erittäin hyvä perhepeli.

41–43
String Railway: Transport — Mutkikkaampi versio narurautateistä. Tätä ei kukaan halua pelata (ainakaan toiste), mikä on vähän harmi, koska minusta tämä oli hauska.
New York Central — Hyvä Winsomen korttipeli, jota oma DIY-versioni paransi selvästi. Tykkään, harmi ettei mikään firma ole älynnyt tätä lisensoida.
Wabash Cannonball — Osake-ja-rata-pelien klassikoita. Tätä pelattiin aikoinaan poikkeuksellisen paljon, sittemmin on vähän jäänyt. Hyvä peli silti.

39–40
Australian Railways — Kolmas Early Railways -peli listalla, ja orgaanisesti kasvavan rataverkon vuoksi kolmikon paras peli. Kyllä näitä pelaa oikein mielellään.
Indonesia — Splotterin klassikoita, harvoin pelattu mutta aina yhtä herkullinen.

37–38
Eurorails — Pääsee edustamaan Empire Builderia. En pitänyt crayon railsia hirveästi arvossa, mutta tämähän on oikeastaan ihan minun makuuni sopiva peli, kunhan pelaajia on vähän ja pelataan reippaasti.
Stich-Meister — Vakava suositus kaikille tikkipelien ystäville; ihan kaikki sääntösetit eivät ole niin huippua, mutta välillä on sitten hyvinkin herkullisia jakoja.

36. 1860: Railways on the Isle of Wight — Yksi parhaista 18xx-peleistä. Toimii erinomaisesti kahdella, ja paljon mielenkiintoista äksöniä.

35. Catan — Klassikko, josta minun europeliharrastukseni alkoi. Olen vihannut tätä muodikkaasti, mutta ei voi kierrellä: onhan tämä edelleen hyvä peli.

32–34
Ta Yü — Inhoan yleensä ottaen yhdistämispelejä, mutta tällä on minulle henkilökohtaista klassikkoasemaa.
Linko! — Erinomainen korttipeli, joka nykyään kulkee perussetissä mukana aina.
Battle Line — Tätä on pelattu kohta jo 15 vuotta, ja edelleen jaksaa miellyttää.

30–31
Mystery Rummy: Jack the Ripper — Kahdesta kokeilemastani Mystery Rummystä se toimiva, erinomainen peli.
Schnäppchen Jagd — Yksi parhaista kolmen hengen tikkipeleistä, sopivan kiemurainen tapaus.

28–29
Gulf, Mobile & Ohio — Yksi Winsomen helmiä, tästä pidän todella paljon.
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring Deck-Building Game — Tämä oli jonkin aikaa aivan ehdoton ykköspeli meidän huushollissamme; nyt on vähän rauhoituttu, mutta hyvä tämä silti on.

26–27
Sticheln — Etenkin kolmella pelaajalla pirullisen pistävää tikinlyöntiä.
Preferanssi — Se venäläinen muunnelma. Tämäkin on oivallinen kolmen hengen tikkipeli (niitä kyllä riittää).

25. Crokinole — Neppailuklassikko. Tämä on ollut monta vuotta tauolla kun muutimme Domus-klubin naapurista pois, voisi tehdä vähän paluuta tämän pariin; on nimittäin hieno peli.

24. The Great Zimbabwe — Yksi Splotterin parhaista, todella mainio peli, joka ei peliporukassa ollut suuri menestys.

21–23
Antiquity — Ja se seuraava Splotteri. Kiehtova peli, jota pitäisi toisaalta pelata vähän säännöllisemmin, mutta toisaalta ei kai liiankaan usein.
Splendor — Vuoden 2014 parhaita uutuuksia, todella hyvä peli. Pelaamme yhden erän kymmenessä minuutissa, joten oikeastaan filleripituinen. Kerralla tuleekin pelattua tavallisesti kaksi tai kolme.
Trains — Vuoden 2013 kuuminta hottia, nyt jo aika lailla jäähtynyt. Maksoin itseni kipeäksi japaniversiosta. Kannattiko? Ehkä.

19–20
String Railway — Leppoisien junapelien ykkönen. Narurautatiet ovat aina hauskaa pelattavaa — kunhan peliä ei ota liian vakavasti.
Carcassonne — Klassikko. Vuodesta 2003 vuoteen 2010 oli seitsemän vuoden tauko, jonka aikana pelasin tasan kaksi matsia. Nyt jaksaa taas pelata mielellään. Erinomainen peli, kunhan pysyy erossa lisäosista.

18. 1825 — Paras 18xx-peli. Joo, on kivaa olla vastarannankiiski, mutta minusta tämä nyt vain on hauskinta näin, vaikka pörssipuoli on aika pliisua. Rakentelu on kivaa.

16–17
Kingdom Builder — Tuurilottoa, väittävät toiset, mutta on tässä kyllä ihan oikea pelikin. Todella mainio perhe- tai kasuaalipeli, yksinkertainen mutta kiehtova.
Preußische Ostbahn — Winsomen paras. Upea osakekuutiojunailu, jonka suola on firmojen erikoisominaisuuksissa ja todella herkullisen epäreilussa vuorojärjestyksessä.

15. Go — Klassikko tuhansien vuosien takaa. Hieno peli, on tätä jostain syystä itsellekin kertynyt joku 800 pelattua matsia, koko ajan pyörii käytännössä nettipeliä.

14. Mahjong — Toinen itämainen klassikko. Rommipelien keisari, vähän vain hankala saada pelatuksi, etenkin kun olen tässäkin suosituimpia pelitapoja vastaan; ainoa oikea on Zung Jung. Lisäksi pitäisi olla kokeneet pelaajat, jotta peli rullaisi riittävän nopeasti.

13. Agricola — Korteilla sytytetään takkaa ja jos pelaajia on liikaa, odotteluaika syö miestä, mutta kaksin- tai kolminpelinä ilman kortteja: briljantti peli. Hyvä perhepeli.

11–12
Machi Koro — Tätähän on tahkottu. Lisäosa on pakollinen, pelkkää peruspeliä tuskin olisi jaksanut. Lisäosan kanssa tämä on oikea peli.
Innovation — Hulluja tuuriswingejä, omituisia sattumuksia ja sivilisaation kehitystä kivikaudelta moderniin aikaan… toimii.

10. The City — Erinomainen höyhensarjalainen. Voi mennä joskus ihan kiperän epäreilusti, mutta eipähän kestä kauaa, ja sitten voi pelata uuden matsin.

9. Oregon — Etenkin kaksinpelinä tämä on todella kiehtova: cowboyt pitäisi saada nopeasti ja korttien käyttö optimoitua. Hieno peli.

8. Brass — Hieno bisnespeli, toimii hienosti. Ihme juttu, että tämä jäi niinkin pitkään kokeilematta.

7. Tarock — Kirjaprojektin myötä tuli opittua tarockin pelaaminen, ja kaksinpelattava Strohmann ja toisaalta slovenialainen jäivät elämään ja pysyväksi osaksi pelivalikoimaa. Loistavia tikkipelejä.

6. Age of Steam — Paras peli, jota en koskaan pelaa. Joskus tämä olisi helposti ollut listan ykkönen, mutta nyt ei voi, kun ei tätä juuri koskaan tule pelattua, vaikka hyvä onkin. Mutta hieno systeemi kyllä.

5. Suburbia — Tätä sen sijaan saa pelattua, etenkin nyt kun Nooakin on tästä kiinnostunut. Erinomainen peli: hauskaa kaupunginrakentelua, ei liiemmin vuorovaikutusta, paljon vaihtelua. Erinomainen kokonaisuus, jota Suburbia, Inc. -lisäri vain parantaa.

4. San Juan — Parasta, mitä Puerto Ricosta on tullut. Yli sata matsia, ja edelleen tämä on mieluinen peli, jota pelaan koska tahansa mielelläni. Tässäkin lisäosa on paikallaan, ja se onkin onneksi uudessa laitoksessa mukana.

3. Die Dolmengötter — Yksi listan henkilökohtaisia omituisuuksia. Tämän hienoutta ei moni ymmärrä, mutta joku muukin sentään. Tämä on vain yksinkertaisen nerokas peli, jonka susiruman ulkoasun ei pidä antaa häiritä. Peli on kerrassaan ovela: nopeatempoista alue-enemmistöilyä, jossa yhteistyö on tarpeen.

2. Dominion — Se tylsä top-kympin peli, mutta minkäs teet, yli 120 matsia pelattu ja edelleen maistuu. Tietysti lisäosilla, peruspelillä ei olisi näin pitkälle pötkitty. Lisäosia tosin olisi riittänyt pienempikin määrä. Tuleva klassikko ja helppo suositus fiksua ja haastavaa peliä hakeville.

1. Samarkand: Routes to Riches — Ei uskoisi, miten hyvä peli Winsomen huutokauppavetoisesta osakejunailusta tulee, kun otetaan ne huutokaupat pois. Briljantti tiivistys, jossa pelin lopetusehto on tärkeä elementti, jonka suhteen pitää olla jatkuvasti valppaana. Priorisointi on tarpeen. Peli on juuri sopivasti liian lyhyt, eli loppuu vähän kesken ja jättää haluamaan lisää. Nerokas peli.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Falafelit

Söin falafeliä Fafa’sissa viime vuonna ja ihastuin. Tampereella ei moista onnea ole, joten on ollut tyytyminen pussifalafeliin. Hyväähän sekin on. Tel Avivissa sai myös mainiota falafeliä.

Yhteishyvän Ruoka -lehdessä oli mainio falafelpihvien resepti, jota piti kokeilla. Valmistaminen ei ole aivan vaivatonta, mutta lopputulos on sen arvoinen. Vähän vähämausteinen tämä on, mutta äkkiäkös mausteita lisää.

Falafel-pihvit

  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 1 tölkki (285/170 g) kikherneitä
  • 1 rkl öljyä
  • 1 muna
  • 1,5 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa

Raasta porkkana ja silppua sipuli. Kuullota silppuja hetki öljyssä pannulla.

Sekoita muna, jugurtti ja korppujauhot. Jauha kikherneet rouheeksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna tekeytyä puolisen tuntia (tai enemmän, tämä on ihan kätevä tehdä vaikka heti aamusta, jos lounaaksi aikoo syödä). Muotoile noin kahdeksaksi pihviksi (tai pyöryköiksi).

Kääntele pihvit korppujauhossa ja seesaminsiemenissä ja paista runsaassa öljyssä pannulla keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Perinteisiä lisukkeita ovat hummus ja tahini, meillä suositaan jugurttikastiketta:

  • 400 g turkkilaista jugurttia
  • 200 g fetaa
  • sitruunamehua
  • timjamia
Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Vadelmainen raakasuklaakakku

Tämä vadelmainen raakasuklaakakku kiertää blogeissa ahkerasti. Meidän silmiimme se osui Jonnalta. Riippumatta siitä, mitä fiiliksiä raakaruoka herättää, kakku oli hyvä ja käytännöllisesti se on myös maidoton ja gluteeniton; hyviä erityisruokavalioreseptejähän ei ole koskaan liikaa.

Vadelmainen raakasuklaakakku

Pohja

  • 3 dl pähkinöitä
  • 3 dl taateleita
  • 1 dl raakakaakaojauhetta
  • 2–3 rkl vettä

Bowl of nutsPohjaan voi käyttää varmaankin lähes mitä tahansa pähkinöitä. Meillä oli joku Rainbow’n peruspähkinäsekoitus. Taateleita nakkasimme 250 gramman paketillisen.

Pähkinät murskataan rouheeksi (meillä tehosekoitin selvisi tehtävästä kunnialla). Raakakaakaojauhe sekoitetaan joukkoon. Taatelit vedettiin niin ikään tehosekoittimella rouheeksi ja sekoitetaan joukkoon. Lisäämällä vähän vettä massasta saa vähän paremmin muovautuvaa. Massa taputellaan irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan pohjalle ja vähän reunoillekin.

Pohjan päälle tulee vadelmatäyte. Se tehdään keittämällä vadelmat tasaiseksi mössöksi (eli tähän voi suhtkoht huoletta käyttää ulkomaisiakin vadelmia; myös kotimaiset vadelmat kannattaa keittää, täyte toimii paremmin niin). Jäähtynyt vadelmatäyte levitetään pohjan päälle, jonka jälkeen kakku pistetään kylmään asettumaan noin tunniksi.

Raw pie Raw cocoa pie

Kuorrute

  • 1 dl kookosöljyä
  • 1 dl hunajaa
  • 2 dl raakakaakaojauhetta
  • 3–4 rkl lämmintä vettä

Sulata kookosöljy vesihauteessa (kookosöljy muuttuu nesteeksi 25 asteen lämpötilassa, joten se sulaa jo siitä, että sitä ajattelee lämpimästi). Jos et käytä juoksevaa hunajaa, lämmitä sekin juoksevaksi. Sekoita kookosöljyyn ja hunajaan raakakaakaojauhe. Vettäkin voi laittaa, tosin en tiedä, onko sillä liiemmin merkitystä. Levitä kuorrute kakun päälle ja pistä kakku noin puoleksi tunniksi kylmään. Kookosöljy jähmettää kuorrutteen aika nopeasti.

Lopputulos on oikein hyvä. Tämä on vähän sellainen aikuiseen makuun -kakku, erityisen makea tämä kun ei ole (vaikka viekin makeanhimon tehokkaasti). Makeamman perään oleva voi lisätä pohjaan sokeria.

Frozen raspberries

Raakakaakaosta

Voi olla, että puhun läpiä päähäni, mutta jos jollakulla on parempaa tietoa, saa korjata.

Kaakaojauhetta tehdään kaakaomassasta puristamalla, jolloin kaakaomassa jakautuu noin puolet ja puolet kaakaovoiksi ja kaakaojauheeksi. Raakakaakaojauhe eroaa perinteisestä kaakaojauheesta siinä, että sen lämpötila pidetään aina alhaisena. Kaakaopapuja ei paahdeta ja hydraulisen puristuksen sijasta käytetään kylmäpuristusta. Tämä erikoiskäsittely säilyttää ravintoaineet paremmin ja esimerkiksi antioksidantteja raakakaakaojauheessa on merkittävästi enemmän kuin tavallisessa kaakaojauheessa.

Tähän liittyy sellainen ongelma, että koska kaakaopapuja tuotetaan paljolti Afrikassa varsin köyhissä oloissa (orjuutetun lapsityövoiman käyttö kaakaontuotannossa on edelleen ongelma), prosessien valvonta ei välttämättä ole ihan täydellistä. Lisäksi kun kaakaopapuja käytetään auringonpaisteessa, voi olla hivenen vaikea valvoa, etteivät pavut koskaan lämpene yli 40 asteeseen. No, olettaisin, että paahtamisen jättäminen väliin ja kylmäpuristamisen käyttäminen ovat kuitenkin merkittävämmät tekijät raakakaakaojauheen tuotannossa, ja niitä on helpompi valvoa.

Valtaosa tavallisesta kaakaojauheesta on lisäksi käsitelty hollantilaisella menetelmällä eli alkaloitu. Tämä tekee kaakaojauheesta emäksisempää ja mausta vähemmän kitkerää. Se myös mahdollistaa kaakaojauhetta sisältävien leivonnaisten nostattamisen leivinjauheella. Alkalointi kuitenkin hävittää antioksidantteja reippaasti; olen nähnyt mainittavan lukuja 60 ja 90 prosentin välillä.

Onko raakakaakaojauheesta sitten mitään iloa? Ehkä, mutta taitaa olla melkoista tuhlausta käyttää sitä mihinkään kuumaan. Ei siis kannata tehdä kuumaa kaakaota tai uunissa paistettavia leipomuksia siitä. Eiköhän tämäkin kakku valmistu ihan hyvin tavallisestakin kaakaojauheesta: voipi olla, että antioksidantteja ja muuta hyvyyttä on vähemmän, mutta toisaalta makukin on sitten vähemmän kitkerä, kun kaakaojauhe on alkaloitua.

Lähteenä mainittakoon muun muassa tämä blogimerkintä. Vaikea sanoa, miten paikkaansapitäviä nämä tiedot sitten ovat: raakakaakaosta ei ihan heti löytynyt parempaakaan tietoa.

Alkaloinnista

Pakko mainita sekin, että alkalointimenetelmän kehitti eräs hollantilainen kemisti 1800-luvulla – siksi sitä nimitetäänkin hollantilaiseksi menetelmäksi. Alkalointi paitsi parantaa makua ja tummentaa väriä, myös tekee kaakaojauheesta vesiliukoisempaa.

Tämän kemistin isä puolestaan kehitti puristimen, jolla kaakaomassasta erottiin kaakaovoi ja kaakaojauhe. Isä ja poika ovat siis paljolti modernin suklaateollisuuden takana. Heidän sukunimensä on varmasti tuttu kaikille kaakaon ystäville: se on van Houten. Poika on Coenraad Johannes van Houten, isä Casparus van Houten.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Lukuloki 2013

Lukuvuosi 2013:

  • 149 luettua kirjaa (+7 viime vuodesta)
  • 93 arvostelukappaletta (-3)
  • 34 kirjastolainaa (+9)
  • 15 ostettua kirjaa (-2)
  • 7 muuten hankittua (+5)
  • 13 e-kirjaa (sama)
  • 8 ostettua e-kirjaa (-2)

E-kirjan aika ei ole ihan vielä, mutta positiivisena kehityksenä vuoden aikana luin neljä arvostelukappaletta e-kirjoina (kaikki Osuuskummalta).

Tammikuu

Niko Kazantzakis: Vapaus tai kuolema
Sarah Waters: Silmänkääntäjä
Mo Yan: Red Sorghum
Carlos Fuentes: Kotkan istuin
Catherynne M. Valente: The Girl Who Fell Beneath the Fairyland and Led the Revels There
Adrian Conan Doyle ja John Dickson Carr: Seitsemän piipun arvoitukset
Ursula K. Le Guin: Maameren velho
Juhani Karila: Gorilla
Kenneth Lehtinen ja Mikko Pylkkö: Kuvaa elämäsi tärkeät hetket

Helmikuu

Guy Gavriel Kay: Under Heaven
Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas
Maarit Verronen: Varjonainen
Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia
Beth Revis: Across the Universe – Miljoona aurinkoa
Salla Simukka: Punainen kuin veri
Ian McEwan: Makeannälkä
Daniel Keyes: Kukkia Algernonille
Antonio Tabucchi: Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä

Maaliskuu

Zaharia Stancu: Miten sinua rakastinkaan
David van Reybrouck: Kongo – Historia
Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus
Peter Higgs: Susikoiran aika
Jorma Luhta: Taivas tulessa
Iain Banks: Siirtymä
E.L. Doctorow: Homer ja Langley
Sembene Ousmane: Jumalan puupalikat

Huhtikuu

A.S. Byatt: Ragnarök : Jumalten tuho
Jeff Schewe: RAW-kuvankäsittely
Christian Rönnbacka: Julma
Jukka Lehtonen: Sarvia muttei hampaita
Sari Peltoniemi: Haltijan poika
Montfort, Baudoin, Bell et al: 10 PRINT…
Jared Diamond: Maailma eiliseen saakka
Outi Lammi: Opi ja työskentele verkossa
Sergei Lukjanenko & Vladimir Vasiljev: Päiväpartio
Thomas Bernhard: Vanhat mestarit
Henriksson & Leppänen: Huomenna tuulet voimistuvat
Lars Mytting: Täyttä puuta
Boualem Sansal: Hyvitys

Toukokuu

Colin Meloy ja Carson Ellis: Maanalainen sysimetsä
Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen
Philip K. Dick: Alfan kuun klaanit
Hannes Hatt ja Regine Dee: Pieni tuoksu- ja makukirja
Tom Gauld: You’re All Just Jealous of My Jetpack
Liz Williams: Demonien taivas
Philip K. Dick: Jumalan pojan paluu
Lucius Shepard: Kalimantan

Kesäkuu

Guy Gavriel Kay: River of Stars
Luan Starova: Vuohien aika
John Hallmén: Lähikuvassa otus
Philip K. Dick: Rakennamme sinut
Ursula Poznanski: Viisi
Pekka Matilainen: Kupoli
Clifford D. Simak: Aika pettää
Jo Nesbø: Poliisi
Tom Standage: Ihmiskunnan syötävä historia
Jari Tamminen: Häiriköt – kulttuurihäirinnän aakkoset
Max Manner: Räsynukke
Jo Nesbø: Tohtori Proktorin pierupulveri
Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano
Jo Nesbø: Tohtori Proktori ja suuri kultaryöstö
Nuruddin Farah: Karttoja

Heinäkuu

Cory Doctorow: Pirate Cinema
Susan Cooper: Yllä meren alla kiven
John Verdon: Murhakierre
Mikael Niemi: Kirkon piru
Austin Grossman: You
Mia Couto: Plumeriaveranta
Steph Swainston: Aika on lahjoista suurin
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Siri Kolu: Me Rosvolat ja vaakunaväijy
Lauren Beukes: Zoo City
Susan Cooper: Pimeä nousee
Steph Swainston: Uusi maailma

Elokuu

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja
Andrzej Sapkowski: Halveksunnan aika
Pekka Tuuri: Vedenalainen Suomi
Susan Cooper: Viheriä noita
Karin Henriksson, Harri Tarkka: Itämeren ritarit
Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään
Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Konejumalat
Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys
Pekka Punkari: Digikamerakoulu
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen
Patricia A. McKillip: Riddle-Master
J. Pekka Mäkelä: Alas
Susan Cooper: Kuningas Harmaa
Laurent Gaudé: Eldorado
Juha-Pekka Koskinen: Haavekauppias
Leena Valmu ja Lasse Rantanen: Filius ja elinkaikkeuden arvoitus
Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli

Syyskuu

Graham Greene: Ministry of Fear
J.S. Meresmaa: Aseenkantajan kunnia
JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros
Jo Nesbø: Tohtori Proktorin aika-amme
Gillian Flynn: Kiltti tyttö
Tiina Nopola ja Mervi Lindman: Siiri ja villi taapero
Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt
Catherynne M. Valente: Deathless
Johanna Hulkko: Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus
Janos Honkonen: Kaiken yllä etana
Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Tunturihauta
Horace McCoy: Ammutaanhan hevosiakin
Tove Appelgren ja Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa

Lokakuu

Eric Chaline: 50 konetta jotka muuttivat maailmaa
Janne Aho: Orkideat
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Lavie Tidhar: Osama
Neil Gaiman: Kuolema : Elämisen kallis hinta
Maria Turtschaninoff: Anaché
Hugo Pratt: Sertãon mies
Kim Fay: Kadonneiden muistojen kartta
Matthew Inman: Why grizzly bears should wear underpants
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Anne Leinonen, Tuomas Saloranta (toim.): Mustaa lihaa
Juha T. Hakala: Luova laiskuus
Hassan Blasim: Irakin purkkajeesus
Vuoden luontokuvat 2013
Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Marraskuu

Viktor Martinovitš: Paranoia
Goscinny & Uderzo: Asterix legioonalaisena
Hanna Kökkö: Kätkö
Yves ja Ferri: Asterix ja piktit
Laura Lähteenmäki: North End: Kaiken peittävä tulva
Charly Wegelius ja Tom Southam: Domestique
Laini Taylor: Aika taistelun ja tähtivalon
Alan Moore: Vartijat
Aliette de Bodard: Perhonen ja jaguaari
Mika Pesonen: Sijoituspokkari
Vesa Koivunen: Urheilukuvaus
Markus Kajo: Kettusen kuudes aisti
Pasi Heikura: Mistä puhumme kun puhumme jostain
Maailman parhaat luontokuvat 2013
Mika Karhulahti: Valokuvaajan tekniikkaopas

Joulukuu

Yassin Musharbash: Radikaali
Hannu Hautala ja Timo Helle: Riekko nauroi
Goscinny & Uderzo: Asterix ja normannien maihinnousu
Jukka Oksaharju: Hajauta tai hajoa
Mo Yan: Seitsemän elämääni
Hanna Kökkö: Vaara
Justin Cronin: Linnake
Hugh Howey: Siilo
Susan Cooper: Hopeapuu
P.L. Travers: Maija Poppanen
Seita Parkkola: Viima

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat