Kategoria: Kulttuuri

Leea Klemola

Vaikka ei Voimaa muuten lukisikaan – syystä tai toisesta – kannattaa silti lukea uusimmasta numerosta (6/2006) Leea Klemolan haastattelu. On meinaan mielenkiintoinen – henkilö ja haastattelu. Onneksi se löytyy myös netistä.

Suosikkikohtani jutussa on Klemolan näkemys klassisesta musiikista:

Olen soittanut lapsena seitsemän vuotta poikkihuilua, jota mää inhosin. Se huilu koki kovia. Kaikki klassinen musiikki tekee minusta ihan hirvittävän surullisen. Siinä on sellaista ikuisuuden läsnäoloa. Mää en pysty kuuntelemaan sitä, kun muistan, että kuolen lopulta. Millään ei ole mitään merkitystä.

Casanova

Olipas vaihteeksi MovieLens väärässä, kun ehdotti Casanovalle kahta ja puolta tähteä. Myönnetään, että romanttinen komedia ei ole ihan vahvin lajini (saatikka sitten farssi, ja farssinkin piirteitä tässä oli), mutta kas, tämäpä olikin kerrassaan vekkuli elokuva.

Venetsian maisemiahan katselee aina ilolla, eikä elokuva muutenkaan ollut hullumpi. Suorastaan nokkela, paikoin, ja kokonaisuudessaan kaikkine käänteineen oikein mukavaa kevytviihdettä. Jeremy Irons oli kelpo inkvisiittori, Tim McInnerny taas mielenkiintoinen doge – miestä kun on Black Adderin jälkeen tyystin mahdoton ottaa vakavasti.

Suosittelen siis kevyttä mutta fiksuhkoa romanttista komediaa hakeville ja Venetsian maisemien ystäville.

Batman Begins ja Acacia

Batman Begins oli ihan hyvä kesäleffa. Toimintaosuuksia oli ehkä vähän pitkitetty ja paikoin dialogi tulvi mukasyvällistä filosofointia, mutta huumoria ei oltu sentään unohdettu. Näyttelijät toimivat (suurimmaksi osaksi) ja elokuva näytti hyvältä. Ei mitään ihmeellistä, mutta sarjakuvaleffaksi kerrassaan toimiva.

Acacia oli hidas. Crawls by like an elderly slug on salted asphalt, niin kuin eräässäkin arvostelussa sanottiin. Kerronta hipoi kuitenkin taidetta ja elokuvan henkilöitä ja heidän keskinäisiä jännitteitään kuvattiin terävästi. Elokuvan tunnelma oli ahdistava, sortumatta juurikaan helppoon säikyttelyyn tai yliluonnollisuuksiin. Acacia ei ole ihan aasialaisten kauhuelokuvien parhaimmistoa, eikä hitautensa vuoksi varmastikaan kaikkien mieleen, mutta elokuvataiteen ystäville Acacia on hyvinkin katsomisen arvoinen.

Erittäin hyvä raparperipiirakka

Tämä on Johannan äidiltä saatu raparperipiirakkaresepti, alkuperästä en tiedä sen enempää. Reseptissä käytetään kahvikuppimittaa, joka on 1,5 desiä.

Pohja:

  • 1 muna
  • 1 kkp sokeria
  • 1 prk kermaviiliä
  • 1/2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 kkp vehnäjauhoja
  • 1 kkp kaurahiutaleita
  • 50-100 g voisulaa

Muna ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Vaahtoon sekoitetaan kermaviili (kermaviilin sijasta voi käyttää myös 1 kkp kermaa). Vehnäjauhoihin ja kaurahiutaleisiin lisätään vaniljasokeri ja leivinjauhe, ja nämä kaikki lisätään muna-sokerivaahtoon. Lopuksi lisätään rasva.

Vehnäjauhoilla ja kaurahiutaleilla tulee hyvä piirakka, joka pysyy koossa vähän heikosti. Jos haluaa kiinteämmän piirakan, kaurahiutaleiden sijasta voi laittaa toisen kupillisen vehnäjauhoja.

Taikina kaadetaan vuokaan, päälle ladotaan 0,5 litraa (noin 250 grammaa) raparperia ja suunnilleen desi sokeria. Paistetaan uunissa 180-200 asteessa noin 30 minuuttia. Piirakka syödään jäätelön kanssa, ettei luut haihdu.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka