Kulttuuri – Sivu 85 – Elämä ja mielipiteet

Simaa ja munkkeja

Teimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa simaa. Tuli hyvää, vaikka aiempaa kokemusta simanteosta ei olekaan. Helppoahan tuo on, ihmetyttää nyt miksi ei aikaisemmin ole tehnyt kun kuitenkin simasta koko lailla tykkää.

Tällä tapaa tehtiin neljä litraa:

2 sitruunaa
250 g fariinisokeria
250 g sokeria
1/8 tl tuorehiivaa
4 l vettä

Sitruunat hangataan astianpesuaineen avulla puhtaiksi hanan alla. Huolellinen huuhdonta on hyvä idea. Yhden sitruunan mehu puristetaan talteen. Puolitoista sitruunaa kuoritaan, ja kuoret pistetään pikkusiivuina ämpäriin. Toisesta sitruunasta otetaan myös hedelmäliha talteen samaiseen ämpäriin. Kannattaa siis pistää toinen puoliksi, puristaa siitä mehut, kuoria toinen puolikas ja sitten toisesta sitruunasta koko kuori ja sitten hedelmälihat.

Kahdeksan litran reseptissä kuuluu käyttää samoin yhden sitruunan mehu, mutta kahden lihat.

Ämpäriin lisätään sokerit. Vettä keitetään noin puolitoista litraa, tai jotain sinne päin, ja tämä kaadetaan ämpäriin. Sekoitetaan, kunnes sokerit ovat sulaneet. Loput vedestä ja sitruunamehu lisätään soppaan. Hiivanmuru sekoitetaan pienen vesitilkkaan ja sekoitetaan veden joukkoon.

Seos saa seistä rauhassa huoneenlämmössä seuraavaan päivään, jolloin se pullotetaan. Pullojen pohjalle laitetaan teelusikka sokeria ja rusinoita maun mukaan. Huoneenlämmössä sima valmistuu noin kolmessa päivässä, viileässä viikossa. Rusinat nousevat pintaan merkiksi. Rusinat voivat myös nousta pintaan ja kun siman siirtää jääkaappiin, painua pohjalle. Sellaista sattuu. Valmis sima tulee joka tapauksessa säilyttää viileässä.

Alunperin resepti on Huvitutista napattu.

Jos munkkeja kaipaan siman seuraksi, kiitän Lauraa vinkistä: Fazerin pakastetut Nami-munkit ovat todella herkullisia rahkamunkkeja, joiden valmistamiseen riittää pelkkä sulatus. Lopputulos on erittäin hyvä ja sopii oivallisesti siman kanssa.

Metallia vaihdossa

Pyöriikö nurkissasi metallilevyjä, joista et enää välitä? Haluaisitko parempia tilalle? Osallistu ketjuvaihtoon! Siinä osallistujien tarjoamat levyt ja haluamat vaihdot sumplitaan koneellisesti siten, että mahdollisimman moni osallistuja saa jotakin vaihdettua. Vaihdot eivät siis mene päittäin vaan siten, että lähetät levysi henkilölle A ja saat vaihtolevyn henkilöltä B (joka saa vaihtolevynsä henkilöltä A tai jonkun vielä pidemmän mutkan kautta).

Kokeilen viritystä ensimmäistä kertaa, BoardGameGeekissä tällä menetelmällä on vaihdettu pelejä jo pitkään ja erittäin hyvällä menestyksellä. Vaihto pyörii Imperiumissa, eli jos osallistuminen kiinnostaa, tsekkaa ketju Ketjuvaihto, osallistujia haetaan. Osallistumiseen on aikaa kaksi viikkoa, deadline on perjantaina 12.5.

Koska osallistujien määrä on kriittinen vaihdon onnistumiselle ja tulosten messevyydelle, kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti levittää sanaa ja mainostaa asiaa vaikkapa blogeissaan.

Manderlay (ja Evil Dead 2)

Lars von Trierin Manderlay oli aika mielenkiintoinen kokemus. Silkkaa von Trieriä, selvästikin, ja kenties astetta miellyttävämpi katsoa kuin Dogville.

Elokuvan päähenkilö Grace saapuu plantaasille, jossa yhä pidetään orjia 70 vuotta orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Grace kaataa plantaasin pahan akselin, vapauttaa orjat ja jää paikalle valvomaan demokratian toteutumista. Kysymys vain kuuluu, ovatko entiset orjat valmiita vapauteen?

Tarinasta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, eikä von Trier säästele alleviivauskynää missään vaiheessa. Ymmärrän hyvin, että tästä saattaa amerikkalainen jos toinenkin vetää hernettä nenään, mutta minun mielestäni von Trier esittää elokuvalla hyviä, joskin hieman kiusallisia kysymyksiä, jotka eivät liity yksinomaan amerikkalaisiin.

Manderlaykin on toteutettu pitkälti mielikuvituslavastuksen voimin, ja jälleen kerran ratkaisu toimii erittäin hyvin. Tuntuu vahvasti siltä, että tapahtumien esittäminen runsaammassa lavastuksessa söisi niiden tehoa – tällainen minimalismi tiivistää elokuvan sisällön olennaiseen.

Manderlayn perään katseltiin rentouttava Evil Dead 2, joka oli kieltämättä aika kamala. Veri lentää, mutta onneksi erikoistehosteet sentään näyttivät astetta vähemmän muovailuvahalta kuin edellisessä Evil Deadissa. Vaan mikäpä siinä, menihän tuo ihan viihteestä.

Sukraloosi ja raskaus

Raskaana oleville on olemassa muistisääntö keinomakeutusaineiden sopivuudesta: A:lla alkavat kelpaavat, S:llä alkavat eivät. Siis aspartaami ja asesulfaami K ovat ok, syklamaatti ja sakariini eivät. Nyt muistisääntöä kuitenkin torpedoi uusi makeutusaine, sukraloosi.

Sukraloosi on nimittäin muistisäännön vastaisesti sallittua raskaana oleville. Kohtuus kaikessa, luonnollisesti, mutta normaaleissa määrin käytettynä sukraloosin ei pitäisi aiheuttaa vaaraa äidille tai sikiölle.

Aihetta netistä penkovat saattavat löytää tiensä Joseph Mercolan sivuille, joilla argumentoidaan sukraloosia (joka tunnetaan myös markkinanimellä Splenda) vastaan. Sivun mukaan se aiheuttaa mm. raskauden keskeytymistä, raskauden pitenemistä ja sikiön kasvun hidastumista.

Tässä tapauksessa lähdekritiikki auttaa. Artikkelin lopussa on linkkejä muihin aihetta liippaaviin, esimerkiksi aspartaamijuttuun, jossa aspartaamista maalaillaan todella hurjaa kuvaa, vihjailemalla muun muassa yhteyksiin aspartaamin ja multippeliskleroosin välillä.

Aspartaami on todistettavasti vaarallista PKU-sairaudesta kärsiville ja muillekin varmasti kaikkea muuta kuin terveellistä suurin annoksina, mutta kuten esimerkiksi Snopes lähteineen todistaa, yleisesti ottaen aspartaami on turvallista käyttää. Aspartaamia vastaan on kampanjoitu aika hatarin perustein vuosikausia. Mercolaa ja keinomakeutuskohua käsittelee esimerkiksi Junkscience.com.

Splendaa vastaan sotii myös Truth About Splenda – vaan sepä onkin sokerijuurikkaan ja sokeriruo’on viljelijöiden sponsoroima sivusto. Kuinkakohan puolueettomasta totuudesta on kyse? Informaatiosodankäyntiähän tämä. Itse luotan kuitenkin erinäisiin lääkintäviranomaisiin, jotka tutkimustiedon valossa ovat hyväksyneet keinomakeutusaineet turvallisiksi käyttää.

Kulttuurien kamppailu

Mikäli haluaa ymmärtää nykymaailmaa paremmin, kannattaa lukea Samuel P. Huntingtonin kirja Kulttuurien kamppailu. Se selittää aika hyvin sen, mistä suurten ideologioiden jälkeisessä maailmassa on kyse. Keskenään sotivat kulttuurit ja uskonnot, eivät enää ideologiat.

Mielenkiintoiseksi koin myös kirjan islamia käsittelevän sisällön. Miksi islamin rajat ovat niin veriset kuin ovat? Sille löytyy kirjasta useita vakuuttavan kuuloisia selityksiä. Kulttuurien kamppailu auttaa ymmärtämään maailman lukuisia sotia ja niiden mahdollisia lopputuloksia.

Vaikka kirja onkin ilmestynyt alunperin jo kymmenen vuotta sitten ja siten missaa WTC-iskut ja jälkimmäisen Irakin sodan, se tuntuu kuitenkin asiasisällöltään vankalta eikä erityisen vanhentuneelta.