Kategoria: Kulttuuri

Katselimme viikonlopun puitteissa useammankin elokuvan; Makuunin tarjonta oli taas vaihteeksi todella runsasta. Hyvä niin, usein ei löydä yhtikäs mitään kiinnostavaa.

Boogeymanin kohdalla odotimme perustyypillistä kauhupätkää, mutta saimme pettyä. Eipä tämä niin kummoinen ollut, sellaista parin tähden tympäisyä.

Barry Watson pääosassa oli erityisen kehno. Miehestä ei irronnut niin mitään fiilistä tai tunnetta. Tyyppi vain patsasteli suu auki sanomatta mitään, kunnes tuli taas kamala pakko sännätä jonnekin selittämättä mitään.

Juoni oli tylsä ja erikoistehosteetkin latteita. Loppu varsinkin oli totaalinen antikliimaksi. Huh. Harvinaisen kehno tapaus, ei voi muuta sanoa.

Steve Zissoun vedenalainen maailma ohitti Tampereen teatterit, vaikka Plevnassa oli pitkään iso pahvimainoskin. No, ehkä se vielä tulee, mutta elokuva ehti Makuuniin ensin, emmekä jääneet odottamaan.

Pitkä odotus kannatti: elokuva on ensiluokkaista tavaraa, kaikin puolin. Erinomaiset näyttelijät (Bill Murray loisti, mutta muutkin olivat todella hyviä), nerokas käsikirjoitus, näyttävä toteutus… Kaikki toimi.

Äh, tästä on niin vaikea sanoa mitään, kun ei kuitenkaan voi kehua tarpeeksi. Käsikirjoituksessa oli todellisia komiikan helmiä, upeaa pokerinaamahuumoria. Ehdottomasti näkemisen arvoinen tapaus, tämän voisi melkein ostaa itsellekin, vaikka muuten tuleekin ostettua elokuvia harvakseltaan.

Kinsey oli mielenkiintoinen elokuva seksitutkimuksen pioneerista. Elokuva oli selkeästi myötämielinen Kinseytä kohtaan, kuvaten tämän urheana tiedemiehenä taistelemassa pimeyden voimia vastaan. Ihan hieno sankarin malli minun mielestäni.

Näyttelemistä on syytä kehua. Pidin kovasti Liam Neesonista Kinseynä ja Laura Linneystä Kinseyn vaimona. John Lithgow oli vähän erityyppinen kuin yleensä Kinseyn isänä.

Eipä Kinseyssä juuri toimintaa ole, eikä niin suurta draamaakaan. Elokuva valottaa kuitenkin Kinseyn elämää ja työtä dokumentinomaiseen tapaansa, mikä on ihan kunnioitettava tavoite. Kinsey teki kuitenkin paljon hyvää ihmisen seksuaalisuuden tutkimukselle, vaikka hänen metodeistaan ilmeisesti kiistellään Amerikassa edelleenkin.

Charles Mansonista kertovaa Helter Skelter -leffaakin yritettiin katsoa, mutta lopetimme illalla puoleen väliin, emmekä katsoneet tarpeelliseksi jatkaa aamulla. Tylsä, pahuksen tylsä elokuva, noinkin jännittävästä aiheesta.

Jännittävä reinkarnaatioelokuva Birth muistutti monin tavoin Tyttöä ja helmikorvakorua: pääosassa on hyvä naisnäyttelijä (Nicole Kidman on mainio, ja lyhythiuksisena aika ovelasti nätti), elokuva on kauniisti kuvattu, mutta sisältö ei lopulta täysin vakuuta.

Pidin tarinasta, kyllä, ja kuvaus oli huippuluokkaa. Elokuva oli taiteellisilta arvoiltaan erinomainen; musiikkiakin käytettiin kerrassaan hienosti. Tunnelma oli kuitenkin hieman liian viipyilevä ja hidas. Vähän vauhdikkaampi elokuva olisi saanut olla minun mielestäni. Tuskin katson siis toiste; kertakatsomisen elokuva kuitenkin ansaitsi hyvin.

Jo Kuolleiden aamunkoitto oli hyvä (uusioversio, ei Romeron alkuperäinen), mutta Kuolleiden valtakunta oli jotain todella komeaa.

Tällä kertaa kuolleet ovat vallanneet koko maailman. Ihmiset asuvat tiukkaan aidatuissa kaupungeissa, joissa eliitti elää kuten ennenkin ja lopuille jää slummit. Sotilaat ja sähköaidat pitävät kuolleet loitolla. Yhteiskunnallinen viesti ei jää epäselväksi.

Vaan vähätpä siitä, kun tiedossa on vauhdikasta toimintaa. Kuolleita pistetään kappaleiksi mitä mielikuvituksellisemmin tavoin. Onneksi tilanne on tasoissa: kuolleillekin on annettu persoonallisuutta ja jopa ripaus älyä.

Muutenkin elokuva loisti monella osa-alueella. Päähenkilöryhmä varsinkin oli huomattavasti tavanomaista parempi. Pahimmat kliseet väisteltiin, mikä sai elokuvan vaikuttamaan suorastaan tuoreelta. Lisäksi elokuvassa ei ollut ensimmäistäkään sankarillisen typerää koiranpelastusoperaatiota!

Mitä toimintaelokuviin tulee (mitään kauhuahan tämä ei varsinaisesti ollut), Kuolleiden valtakunta on parasta a-ryhmää.