Kategoria: Kulttuuri

Halpaa ostostelua eli luottokortin hinta

Play on tunnetusti halpa ja miellyttävä ostospaikka. Tarjonta on runsasta, hinnat edullisia ja ostaminen niin helppoa… Luottokortti tuli taloomme pari vuotta sitten, ensimmäiset Play-ostokset tehtiin toukokuussa 2003. Sen jälkeen onkin tullut asioitua… Yleensä ihan tarpeiden perässä, mutta silloin tällöin viinilasillisen tai pari jälkeen innostuen, kuten tänään. Mutta silloinkin vain tärkeitä, tarkkaan harkittuja hankintoja!

Laskin, huvikseni, kai, paljonko Playn tilausten yhteissummaksi on tullut, ne kun pysyvät tilaushistoriassa nähtävästi ikuisesti. Tällä hetkellä summa on noin 1200 euroa, eli melkoinen määrä rahaa on virrannut Jerseyn saarelle. Ei se niin paljolta ole tuntunut, kun sen on käyttänyt…

Mutta mikäpä siinä. Itse kukin käyttää rahansa mihin parhaaksi näkee. Minusta musiikkiin, kirjoihin ja peleihin sijoittaminen on ihan hyvää rahankäyttöä moneen muuhun verrattuna; jäähän noista pysyvämpi jälki kuin vaikka kosteista viikonlopuista tai tupakinpoltosta, jotka nekin tulevat kovin kalliiksi.

Mihinkään muuhun verkkokauppaan ei olekaan tullut syydettyä samalla tavalla rahaa. Amazoniin jonkun verran, saksalaisiin lautapelikauppoihin toisinaan, mutta Play on kyllä ylivoimainen ykkönen. Mutta niin kuuluukin olla: Playn käyttöliittymä on ylivertainen tähän asti kokemistani. Missään muualla ostamista ei ole tehty yhtä petollisen helpoksi.

Nopeudestakin täytyy antaa plussaa: pari tuntia sitten tilattu levy on jo pakkauksessa. Ilmeisesti joillain ei ole parempaakaan tekemistä kuin pakata tilauksia perjantai-iltana kymmenen aikaan. Lähes kaikki noin kuudestakymmenestä tilauksestamme ovat tulleet ajallaan kotiin, vain yhtä jouduimme odottelemaan pari viikkoa.

Vähän tekee sielussa kipeää, kun laittaa rahansa veroparatiisisaarelle, mutta vain vähän, niin kivaksi on ostaminen Playssa tehty. Tuntuva hintaero, postikulujen puute ja helppo käyttöliittymä eliminoivat tehokkaasti ostamisen esteitä.

Vakoilumuseo

Poikkesimme vihdoin Vakoilumuseossa. Tämä helmi Tampereen museoerikoisuuksien joukossa onkin ollut vasta kuutisen vuotta käytävien listalla… Museon muutto Hatanpäältä keskustaan helpotti asiaa ja nyt se tuli sitten katseltua.

Pieni museo oli viihtyisä ja täynnä mielenkiintoista nähtävää. Mikä parasta, nähtävän lisäksi oli kosketeltavaa ja kokeiltavaa. Mielenkiintoinen aihepiiri piti hyvin otteessaan. Suosittelenkin ehdottomasti käymään, mikäli aihepiiri millään kiinnostaa; museo on tutustumisen arvoinen paikka.

Syntymä (ja reinkarnaatio)

Jännittävä reinkarnaatioelokuva Birth muistutti monin tavoin Tyttöä ja helmikorvakorua: pääosassa on hyvä naisnäyttelijä (Nicole Kidman on mainio, ja lyhythiuksisena aika ovelasti nätti), elokuva on kauniisti kuvattu, mutta sisältö ei lopulta täysin vakuuta.

Pidin tarinasta, kyllä, ja kuvaus oli huippuluokkaa. Elokuva oli taiteellisilta arvoiltaan erinomainen; musiikkiakin käytettiin kerrassaan hienosti. Tunnelma oli kuitenkin hieman liian viipyilevä ja hidas. Vähän vauhdikkaampi elokuva olisi saanut olla minun mielestäni. Tuskin katson siis toiste; kertakatsomisen elokuva kuitenkin ansaitsi hyvin.

Kuolleiden valtakunta

Jo Kuolleiden aamunkoitto oli hyvä (uusioversio, ei Romeron alkuperäinen), mutta Kuolleiden valtakunta oli jotain todella komeaa.

Tällä kertaa kuolleet ovat vallanneet koko maailman. Ihmiset asuvat tiukkaan aidatuissa kaupungeissa, joissa eliitti elää kuten ennenkin ja lopuille jää slummit. Sotilaat ja sähköaidat pitävät kuolleet loitolla. Yhteiskunnallinen viesti ei jää epäselväksi.

Vaan vähätpä siitä, kun tiedossa on vauhdikasta toimintaa. Kuolleita pistetään kappaleiksi mitä mielikuvituksellisemmin tavoin. Onneksi tilanne on tasoissa: kuolleillekin on annettu persoonallisuutta ja jopa ripaus älyä.

Muutenkin elokuva loisti monella osa-alueella. Päähenkilöryhmä varsinkin oli huomattavasti tavanomaista parempi. Pahimmat kliseet väisteltiin, mikä sai elokuvan vaikuttamaan suorastaan tuoreelta. Lisäksi elokuvassa ei ollut ensimmäistäkään sankarillisen typerää koiranpelastusoperaatiota!

Mitä toimintaelokuviin tulee (mitään kauhuahan tämä ei varsinaisesti ollut), Kuolleiden valtakunta on parasta a-ryhmää.

Lähempänä

Mielenkiintoista, kuinka Julia Roberts on Closer – Iholla -elokuvan naispääosassa. Minun mielestäni Natalie Portmanin roolihahmo on selkeästi tärkeämmässä osassa elokuvassa ja muutkin tuntuvat olevan samaa mieltä: Portman sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden ja Golden Globen. Julia Roberts on kuitenkin suurempi tähti ja siksi sivuosallaan pääosassa.

Elokuva oli yhtä nokkelaa sanailua. Vuoropuheluissa oli kieltämättä parhaimmillaan miellyttävää terää, toisaalta niitä vaivasi vahva epäuskottavuuden tunne. Ei kukaan puhu oikeasti noin (kukaan ei osaisi keksiä sellaista määrää napakoita vastauksia oikeassa keskustelussa).

Tietty vieraus ja tarttumapinnan puute häiritsi muutenkin. Neljän päähenkilön välinen piirileikki tuntui turhanpäiväiseltä, tyhjältä. Miksi elokuvan henkilöt toimivat kuten toimivat? En saata ymmärtää.

Onneksi elokuva oli sentään paikoin hauska, joten sen parissa ei aivan pitkästynyt kuin hetkittäin. Terävä dialogi vaipui välillä tympeäksi jankkaamiseksi, jossa ei ole mitään mieltä. Se sentään selvisi, että Lontoossa on hieno akvaario, joka täytyy käydä ehdottomasti katsastamassa joskus.