Kulttuuri – Sivu 96 – Elämä ja mielipiteet

Musiikkitilastoja

Olen tilastohullu. Esimerkiksi lautapelien kohdalla merkittävä osa harraastuksesta saamastani ilosta muodostuu pelattujen pelien tilastoimisesta ja tilastojen tuijottamisesta. Se on outoa, mutta en voi sille mitään.

Myös musiikin tilastoiminen on kiinnostavaa. Pidin joskus tietokantaa omistamistani levyistä; se jäi, kun Access lakkasi toimimasta. Aloitin joskus myös kunnianhimoisen soitettujen levyjen tilastoinnin, mutta siitä ei tullut mitään: liikaa vaivaa, liian epämääräistä.

Nyt tietokoneaika on muuttanut kaiken. Kuuntelen nykyään oikeastaan kaiken musiikin iTunesilla, mikä helpottaa tilastointia merkittävästi. iTunes itsessään osaa laskeskella sitä, kuinka monta kertaa kutakin kappaletta on soitettu, mutta sen kummempaa yhteenvetoa se ei osaa tehdä.

Onneksi on Audioscrobbler. Sen toimintaidea perustuu soitinohjelman pluginiin, joka ilmoittaa kaikki soitetut biisit Audioscrobblerille. Plugineita on tarjolla useille eri soittimille, myös muille kuin iTunesille.

Soitettujen biisien perusteella Audioscrobbler laatii jokaiselle käyttäjälle viikottaiset artisti- ja kappalelistat soitetuimmista ja lisäksi kaikkien aikojen top-50-listat artisteista ja kappaleista. Sen lisäksi järjestelmä kokoaa erilaisia listoja soitetuimmista biiseistä esimerkiksi käyttäjien kotimaan mukaan järjestettynä.

Audioscrobbler laatii käyttäjistä profiilit soitetun musiikin perusteella ja etsii muita käyttäjiä, joilla on samanlainen musiikkimaku. 50 samankaltaisinta käyttäjää käytetään sitten ryhmänä, jonka perusteella käyttäjille annetaan suosituksia siitä, mitä musiikkia kannattaisi ehkä kuunnella.

Omat suositukseni ovat pääasiassa turhanpäiväisiä, sillä tunnen suurimman osan artisteista, en vain ole vielä kuunnellut niitä iTunesilla. Se tietysti osoittaa, että järjestelmä toimii ainakin jossain määrin: lista on täynnä sen tyylistä musiikkia, jota kuuntelen.

Audioscrobblerin haittapuoliin kuuluu se, että se toimii vähän miten sattuu. Päivityksiä listoihin ei kannata odottaa tiuhaan; olen saanut sen kuvan, että konekapasiteettia ei ole käytössä tarpeeksi. Jotain iloa systeemistä silti saa, joten tilastofriikkien kannattaa kokeilla.

Toinen mielenkiintoinen palvelu on Internet iTunes Registry, joka syö käyttäjän iTunesin musiikkikirjaston sisällön (iTunes pitää listaa kirjastosta XML-muotoisena tiedostona) ja analysoi sitä.

Tällaista ominaisuutta kaipasinkin iTunesiin: haluan nähdä tilastoja siitä, paljonko minulla on musiikkia eri artisteilta ja genreiltä. Saahan sen kaivettua iTunesista itsestäänkin, mutta iTunes Registryllä tiedot saa siisteinä graafeina yhdellä kertaa.

Tämäkin palvelu tuntuu olevan vähän vaiheessa, mutta ehkä sekin siitä kehittyy. Ainakin se toimii, siinä määrin kuin minä oikeastaan kaipaan.

Garden State

Zach Braffin yhden miehen elokuva Garden State (Braff on kirjoittanut ja ohjannut elokuvan ja esittää pääosan) oli kerrassaan leppoisaa sunnuntaikatseltavaa. Paljon on Natalie Portmanin ansiota: tämän rooli Samina on elokuvan parasta antia. Hyväntuulista, omaperäistä ja kenties romanttistakin elokuvaa kaipaaville Garden State on oivallinen valinta.

Pelipuzzle

Mikko pelasi vuoden mittaan kaksinpelejä eri ihmisten kanssa eri tapahtumissa. Pystytkö yhdistämään henkilöt, tapahtumat, pelit ja kellonajat toisiinsa annettujen vihjeiden perusteella? Kutakin peliä pelattiin vain kerran, kussakin tapahtumassa pelattiin vain yksi peli, yhden ihmisen kanssa Mikko pelasi vain kerran.

Pelaajat: Robert, Tommy, Reko, Olli ja Stefu

Pelit: Roads & Boats, Memoir ’44, Battle Line, Ta Yü, Hammer of the Scots

Tapahtumat: KinkkuCon, FinDipCon, Ropecon, Essen, Helcon

Kellonajat: 10.04, 11.00, 14.50, 17.23, 22.00

(Yhteydet todellisiin henkilöihin, tapahtumiin, peleihin ja kellonaikoihin ovat – luonnollisesti – sattumaa.)

1. Roads & Boats on niin pitkä peli, että sen pelaaminen nähtiin parhaaksi aloittaa ennen yhtätoista.

2. Mikko kohtasi Robertin Essenissä, hallin kellon näyttäessä tasatuntia.

3. Mikko myöhästyi junasta matkalla Ropeconiin ja ehti siksi aloittaa pelit vasta 14.50.

4. Mikon kohdatessa Tommyn tämän täytyi kiiruhtaa erämaavaellukselle kahdeksi. Helconissa mies ei kaikilta järjestelykiireiltään ehtinyt pelata laisinkaan.

5. Ollin kanssa pelattiin Ta Yü:ta. Aamuksi sovittu peli kuitenkin viivästyi, sillä Olli heräsi vasta kolmelta iltapäivällä.

6. KinkkuConissa Mikko pelasi Hammer of the Scotsia. Stefu inhoaa Hammeria, eikä pidä Battle Linestäkään.

7. Mikko ja Reko kohtasivat pelien merkeissä FinDipConissa.

Ei vastauksia kommentteina, kiitos, vaan sähköpostilla (msaari at iki.fi).

Juhannuselokuvia: Nousukausi, Willard, Gothika, Napoleon Dynamite

Juhannus meni rauhallisesti koti- ja mökkioloissa, kuten yleensä – meilläpäin ei suuremmin juhlita. TV:n kehnon tarjonnan vuoksi katselimme sen sijaan useamman elokuvan:

Nousukausi oli hauska. Idea oli astetta mutkikkaampi kuin olimme odottaneet, mikä oli ihan myönteinen yllätys. Tuloksena oli ihan kelpo komedia, mutta mitäpä muuta sitä noinkin mainiolta näyttelijäkaartilta odottaisi. Pienenä toiveena tosin suomalaisiin elokuviin soisi hieman enemmän näyttelijöitä: Kari-Pekka Toivonenkin on noin joka leffassa.

Willardin idea rottien kanssa viihtyvästä miehestä vaikutti hyvältä, mutta valitettavasti leffa ei oikein toiminut. Yritystä oli ja suorituskin vähän sinne päin, mutta pahimmaksi ongelmaksi jäi lopulta tylsyys ja toisaalta juonen itsestäänselvyys. Elokuva oli sitä paitsi sisältönsä kiinnostavuuteen nähden auttamatta liian pitkä. Aiheesta olisi saanut ihan kivan 45-minuuttisen tv-ohjelman. Elokuva on näemmä uudelleenfilmatisointi aikaisemmasta, olisiko se sitten parempi, tiedäpä tuota.

Gothika oli merkittävästi odotettua parempi. Kauhuelokuvanhan on tarkoitus pelottaa: siinä Gothika onnistui ihan kohtuullisesti, joskin hieman helpoimman kautta säikytellen. Juoni oli kuitenkin sellaista huttua, jota ei pahemmin kannata tarkastella: vilauskin juonen suuntaan riittää kaatamaan hommasta kaiken järjen. Nimikin on kehno: Gothika ei kerro mistään mitään, eikä liity mitenkään mihinkään. Not Alone olisi ollut osuvampi (joskin melko varmasti jo käytössä). Tunnelmaltaan leffa oli kuitenkin ihan ok, ehkä se riittää.

Napoleon Dynamite oli Johannan löytö, ja kerrassaan erinomainen olikin. Tästäkin on muuten niminapinaa: leffan suomenkielinen nimi on Dynamiitti Napoleon. Miksi? Napoleon Dynamite kun on leffan päähenkilön nimi. Oli miten oli, kyseessä oli herkullisen omituinen high school -leffa (tavallaan tästä tulee mieleen Ghost World). Jo elokuvan sijoittaminen aikaan on yllättävän vaikeaa; nykyaikaa, kyllä, mutta jonkun ihmeellisen retrovääristymän läpi. Jokseenkin surrealiset henkilöhahmot ajavat joka tapauksessa tätä elokuvaa eteenpäin, juonella on vähemmän merkitystä. Henkilögalleria on maukas ja dialogi ratkiriemukasta. Suosittelen, oudomman huumorin ystäville.

Yksi sana

Kelly Osbornen uusi hitti One Word on suorastaan häkellyttävän hyvä kappale lähtökohtiinsa nähden, artistilta, jolta ei odottaisi oikeastaan mitään. One Word kierrättää vahvasti Visagen Fade to Greytä ja tuoreemmasta tavarasta Ladytronia, joten ei kai ole ihmekään, että lopputulos miellyttää.

Biisin taustalta löytyy Osbornen uuden levyn tehnyt Linda Perry. 4 Non Blondes ei ole ehkä vakuuttavin krediitti, mutta Perry on tehnyt paljon töitä mm. Pinkin, Christina Aguileran ja Gwen Stefanin taustalla. Monimuotoisuutta siis riittää, ja näemmä taitoa väsätä kasaripastisseja. Ei paha.