Team America ja Dead Birds

Eilisen elokuvasessio alkoi South Parkin tekijöiden Team America: World Police -leffalla. Myrskylintujen tyyliin marioneteilla toteutettu toimintapätkä irvaili … niin, mille? Ainakin Amerikan maailmanpolisoinnille, mutta pilkan varsinaisena kohteena taisi sittenkin olla Hollywood.

Huumori ei juuri purrut. Ihan hauskaa, joo, mutta liian tyhmää. Aiheesta olisi saanut paremmankin elokuvan. South Park -leffa osoitti, että tekijät pystyisivät parempaankin. Tällaisenaan elokuvan parasta antia olivat hyvät biisit, joihin tiivistyivätkin elokuvan parhaat vitsit.

Toinen elokuvamme oli yllättävämpi valinta ja teki todella suuren vaikutuksen laadullaan. Dead Birds kertoo Amerikan sisällissodan aikaisesta rosvokoplasta, jotka ryöstävät pankin ja piiloutuvat autiolle plantaasille yöksi ennen suuntaamista Meksikoon. Kuten arvata saattaa, matka ei seuraavana aamuna jatku.

Elokuvan tunnelma on erittäin ahdistava. Tyylikäs ranskalaistyylinen maalaistalo on todella vaikuttava ympäristö ja täynnä tunnelmaa. Elokuva on karmiva, sen verran rauhallisesti kauhua viritellään. Sisällissodan kaoottinen kuohunta on todella hyvä tausta kauhuelokuvalle, kas kun kukaan ei ole aiemmin keksinyt. Erikoinen ratkaisu erottuu ja toimii erittäin hyvin.

Lopulta kaikki saa vielä sopivan selityksen, juoni ei jätä avoimia kysymyksiä. Jos jää epäselvyyksiä, ohjaaja Alex Turnerin sivuilta löytyy linkki Dead Birds Movie Field Guideen, jonka selitykset vastasivat hyvin pitkälle saamaani käsitystä. Lienee selvää, ettei opasta kannata lukea ennen elokuvan katsomista.

Dead Birds oli todellinen yllättäjä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan. Japanilaisten kauhuelokuvien ystävät saanevat tästä ihan hyvän kauhuelämyksen, me ainakin pidimme kovasti.

Viiniä ja lihaa

Nautimme eilen herkullisesta ateriasta: possun ulkofilettä, aurajuustoperunoita, bearnaisekastiketta ja oivallista mozzarellasalaattia. Mozzarellasalaattikin sai kerrassaan erinomaisen basilikan säväyksen basilikalla maustetusta oliiviöljystä.

Hyvä ruoka tarvitsee seurakseen hyvän viinin. Alkosta löytyi kalifornialainen Talus Pinot Noir vuodelta 2002. Viini on hieman kehittynyt, keskitäyteläinen, notkea, kirsikkainen, vaniljainen, kevyen tamminen ja hienostunut.

Lunttasin siis Alkon hinnastosta. Ihan hyvältä kuulostaa kuvaus, ainakin viini oli miellyttävän pehmeää. Punaviiniksi siis kerrassaan hyvää, ja ehdottomasti parempaa kuin Pfaffenheimin Gewürztraminer.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Podcasting

Koska podcasting on jännää ja uutta, minunkin piti kokeilla. Tuloksena syntyi Lautapelaaja.netin podcast, joka käsittelee lautapelejä.

Ensimmäinen episodi käsittelee Industrial Waste -lautapeliä ja kestää noin puoli tuntia. MP3-tiedostolla on kokoa 9,3 megaa. Laatu on yllättävänkin hyvä noin pieneksi tiedostoksi.

Podcastin tekeminen oli suhtkoht helppoa. Projekti vaati hieman ohjelmien asentamista (Soundflower ja LineIn) ja vähän treenausta, mutta sujui sitten ihan näppärästi. Puhuminen vaatii sekin vähän harjoitusta, mutta suomeksi kun yritti niin homma toimi hyvin. Englanninkielisen podcastin tekeminen onkin sitten jo vaikeampi juttu.

Olen ihan tyytyväinen tulokseen. Kuulisin mieluusti palautetta kuuntelijoilta, kiinnostaako tällaista kuulla jatkossakin.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Risteilyviini #1

Ensimmäiseksi risteilyltä tuomistani viineistä avattiin Pfaffenheim Gewürztraminer 2002. Valitsin tämän noin kahdeksan euron valkoviinin sen elsassilaisuuden vuoksi – elsassilaisista valkoviineistä on hyviä kokemuksia, esimerkiksi viimeksi nautittu Dopff Riesling Grand Cru Schoenenbourg oli erinomaista (joskin kieltämättä melkoisesti kalliimpaa kuin kahdeksan euroa).

Tämäpä olikin sitten eri juttu, mutta eipä se Riesling ollutkaan. Gewürztraminer on vallan eri rypäle, eikä ensinkään niin hyvää. Kuiva ja pistävän mausteinen viini ei sointunut meidän puolikuivia ja hedelmäisiä valkoviinejä arvostavaan makuumme.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Isänmaallista elokuvaviihdettä

Oli Renny Harlinista ja tämän urasta mitä mieltä tahansa, Deep Blue Sea on joka tapauksessa käypäinen toimintapätkä. Tämän näimme elokuvateatterissa, sen kummemmin suunnittelematta (minkä seurauksena istuimme Plevnan ykkössalin eturivissä), ja juutuimme vielä eilen sohvalle kertaamaan.

Ei paha, ei paha. On niitä huonompia toimintaelokuvia nähty. Sitä paitsi, Samuel L. Jacksonin hahmon kuolema on ihan top-10-osastoa, koskaan. Harlinin Suomi-tavaramerkkikin jaksaa aina lämmittää.